Yksi hylkääminen kuivetti luovuuden.
Kevääseen 1946 asti Vita Sackville-West nautti runon tekemisestä. Suositusta runoteoksesta otettiin uusia painoksia, ja siitä sekä kootuista tuli palkinto. Sitten ihminen, joka oli onnellinen kirjoittaessaan runoja, lopetti kokonaan.
Vita ei kyennyt puhumaan lopettamisen syystä pitkään aikaan. Päiväkirjassa se mainitaan vuonna 1950: "En usko, että kirjoitan enää koskaan runoa. Minut murskattiin sinä päivänä ikuisiksi ajoiksi – –."
Kirjailijat järjestivät matineaa, jossa runoilijat lukisivat tuotantoaan. Kuningattaren oli määrä saapua kunniavieraaksi. Vita kuului komiteaan ja oli läsnä kokouksessa – eikä kukaan muista jäsenistä ehdottanut Vitaa yhdeksi esiintyjäksi.
"– – runoni eivät olleet tarpeeksi hyviä", Vita totesi vuonna 1951 lohduttaessaan Eddy Sackville-Westiä, serkkuaan jonka kirjaa ei hyväksytty sadan parhaan joukkoon. (Vita ja hänen miehensä pääsivät mukaan.) "Se vaikutti minuun niin, etten ole kirjoittanut ainuttakaan runonsäettä sen jälkeen."
Fanny Churbergin maalarinura katkesi yhtä yllättävästi.
Kesällä 1880 Fanny maalasi ystävien kanssa ja tauluja syntyi niin kuin aina ennenkin. Lokakuussa hän osallistui Suomen Taideyhdistyksen näyttelyyn. Sitten hän lakkasi maalaamasta.
Nyt mietin, sattuiko näyttelyn yhteydessä jotain, mikä sai Fannyn tuntemaan, ettei hän kelvannut taiteilijaksi. Tyrmäsikö kriitikoiden asenne hänet lopullisesti?
Ratkaisut eivät ole koskaan yksioikoisia. Kipeää iskua seuraavat pettymys ja viha, ja äkkipikainen luonne teettää jyrkkiä päätöksiä. Toisaalta suuttumuksen voimalla pystyy kääntymään umpikujasta. Löytyy uusia tehtäviä ja ihmisiä.
Kun Vita rakastui syksyllä 1955, runoja alkoi tulla, mutta ne olivat hänen mielestään kehnoja värssyjä.
Fanny ei tarttunut enää siveltimeen, vaan siirtyi käsityöalalle.
Lisää Vita Sackville-Westistä:
Kahdesti sensuroitu
Ja Fanny Churbergistä:
Valintoja, valintoja
Kevääseen 1946 asti Vita Sackville-West nautti runon tekemisestä. Suositusta runoteoksesta otettiin uusia painoksia, ja siitä sekä kootuista tuli palkinto. Sitten ihminen, joka oli onnellinen kirjoittaessaan runoja, lopetti kokonaan.
Vita ei kyennyt puhumaan lopettamisen syystä pitkään aikaan. Päiväkirjassa se mainitaan vuonna 1950: "En usko, että kirjoitan enää koskaan runoa. Minut murskattiin sinä päivänä ikuisiksi ajoiksi – –."
Kirjailijat järjestivät matineaa, jossa runoilijat lukisivat tuotantoaan. Kuningattaren oli määrä saapua kunniavieraaksi. Vita kuului komiteaan ja oli läsnä kokouksessa – eikä kukaan muista jäsenistä ehdottanut Vitaa yhdeksi esiintyjäksi.
"– – runoni eivät olleet tarpeeksi hyviä", Vita totesi vuonna 1951 lohduttaessaan Eddy Sackville-Westiä, serkkuaan jonka kirjaa ei hyväksytty sadan parhaan joukkoon. (Vita ja hänen miehensä pääsivät mukaan.) "Se vaikutti minuun niin, etten ole kirjoittanut ainuttakaan runonsäettä sen jälkeen."
Fanny Churbergin maalarinura katkesi yhtä yllättävästi.
Kesällä 1880 Fanny maalasi ystävien kanssa ja tauluja syntyi niin kuin aina ennenkin. Lokakuussa hän osallistui Suomen Taideyhdistyksen näyttelyyn. Sitten hän lakkasi maalaamasta.
Nyt mietin, sattuiko näyttelyn yhteydessä jotain, mikä sai Fannyn tuntemaan, ettei hän kelvannut taiteilijaksi. Tyrmäsikö kriitikoiden asenne hänet lopullisesti?
Ratkaisut eivät ole koskaan yksioikoisia. Kipeää iskua seuraavat pettymys ja viha, ja äkkipikainen luonne teettää jyrkkiä päätöksiä. Toisaalta suuttumuksen voimalla pystyy kääntymään umpikujasta. Löytyy uusia tehtäviä ja ihmisiä.
Kun Vita rakastui syksyllä 1955, runoja alkoi tulla, mutta ne olivat hänen mielestään kehnoja värssyjä.
Fanny ei tarttunut enää siveltimeen, vaan siirtyi käsityöalalle.
Lisää Vita Sackville-Westistä:
Kahdesti sensuroitu
Ja Fanny Churbergistä:
Valintoja, valintoja
Tuli mieleen, että Vita Sackville-West oli tottunut olemaan suosittu. Alkuun hänen runonsa ja romaaninsa myivät niin hyvin, että itse Virginia Woolf kadehti painoksia. Heistä kahdesta Vita oli aikalaisten silmissä menestyskirjailija. Suosion lasku oli sitten kova paikka.
VastaaPoista