Sinuhen kirjuri

Kirjailija ryhtyy etsimään verolippua, mutta löytääkin sydämensä.
Vaikka sydän sykkii taas rinnassa, egyptiläiset pyörivät jatkuvasti kirjailijan ympärillä. Itsepäisin heistä, lääkäri Sinuhe, tahtoo välttämättä muistella kaikkea, mitä on kokenut ja menettänyt.

Hanke ei kuitenkaan luonnistu, ja kirjailija matkustaa nuoruutensa kaupunkiin. Hän on kuullut taulusta, jossa kolmijalkainen mies vaeltaa maallisen elämän tuolla puolen, ja se on pakko saada omalle seinälle.

Kevätauringon hohteessa kirjailija tapaa naisen.

Sydän hypähtää, "vaikka tarkemmin katsoessa huomasin, että hänen silmissään päivänpaisteen sinen takana oli koko joukko tutkistelevaa surua, kuten usein sattuu viisaan naisen katsoessa silmiin vierasta miestä."

Myöhemmin kirjailijan sydän löytyy surusilmäisen rouvan vuoteen alta.

Silloin kirjailija on valmis kuuntelemaan Sinuhen kertomusta. Hän lähtee korpeen ja asettuu mummon vinttikamariin, jossa egyptiläiset viihtyvät:

"– – kaikki minussa hehkui ja paloi ja tunsin aivoissani saman suloisen, lempeän kuumeen kuin joskus ennen työn alkaessa sujua. – – tunsin olevani kaikin puolin onnellinen, koska hiillos hehkui minussa – – osoittamatta – – sammumisen merkkejä."

Korven ja nuoruuden kaupungin välillä singahtelevat kirjeet tosin herättävät levottomuutta, ja kirjailija vaihtaa ajatuksia kutulahnojen kanssa.

Villikissa näyttää, missä haaskakukka ja kärpässieni kasvavat. Niistä saa konjakissa liottamalla vahvan noitajuoman, jonka avulla pääsee lentämään mihin haluaa.

Kirjailija naukkailee šamaanien lientä katkerankeltaisen appelsiinikuun alla.

Mika Waltari, Neljä päivänlaskua

WSOY 2003

7. painos; 1. painos ilmestyi 1949

ISBN 951-0-28426-2

Hyllyssäni on Sinuhe egyptiläinen  suomeksi ja englanniksi. The Egyptian  löytyi lähikirjaston kierrätyksestä.

Helmethaastoin itseni lukemaan englanninkielisen, jotta voisin heittää sen menemään. Kirjan kannet ovat sitä ohutta ja rypyliäistä muka nahan näköistä, joka ajan mittaan repeää selän ja kansien saumoista.

The Egyptian  rupesi pian tökkimään. Sinuhen katkera viisaus ei innostanut. Sitten muistin kirjailijahenkilön vinttikamarissa majailleet egyptiläiset ja mietin, olisiko Neljä päivänlaskua  käännetty englanniksi.

Pasilan varasto laittoi opuksen matkaan. Nimi A Nail Merchant at Nightfall  kuulosti lupaavalta. Koska olin lukenut suomenkielisen viimeksi jotain kymmenen vuotta sitten, varasin myös sen.

Helmet-lukuhaasteen herättämiä mietteitä:

Romaanin kertoja mainitsee usein olevansa entinen naulakauppias. Tekokirjallisuustieteellisistä viitteistä päätellen se tarkoittaa vuosien 1939-1944 toimintaa. Kun sotiminen loppui, naulakauppias pestautui Sinuhen kirjuriksi. Hän kommentoi: "iloitsin saadessani taas kirjoittaa aivan niinkuin itse halusin".

Sain Neljä päivänlaskua  joululahjaksi keskikoulussa (vastaa suunnilleen peruskoulua) tai heti sen jälkeen. Äiti oli tapansa mukaan poikennut kirjakauppaan, ja Waltarin nimi kai ratkaisi ostopäätöksen. Joku olisi voinut kummeksua valintaa, mutta ehkei sopivampaa ollut. Joka tapauksessa pidin kirjasta: hihittelin sille välipäivinä.