Opin lukemaan sanomalehden ja isän polvien välissä. Sarjakuvat olivat kuin satukirjan piirroksia ja sopivalla korkeudella. Isä luki puhekuplat ääneen. Sitten äkkiä ymmärsin itse, mitä niissä sanottiin. Kun oli lahjojen aika, äiti marssi kirjakauppaan. Pieni kuvakirja saattoi olla tuliainen arkiselta ostosreissulta. Kansakoulussa valikoima laajeni. Yläluokan takaseinällä sijaitsi kylän kirjasto, jota opettaja piti auki yhtenä iltana viikossa. Lauantai oli koulupäivä, mutta neljänneltä luokalta alkaen oppilaat saivat lainata kirjoja viimeisellä tunnilla. Oppikouluun mentyäni rohkaistuin kunnantalon kellariin hankkimaan kirjastokortin. Jäin lopullisesti koukkuun. Iltapäivät juostiin pitkin mäkiä ja touhuttiin elukoiden kanssa. Kun hämärtyi, mentiin sisälle ja tehtiin läksyt. Ennen nukkumaanmenoa oli vuorossa runokirja tai pätkä romaania. Kesällä pyöräiltiin kirjastoon harva se viikko ja mukaan varattiin iso kassi. Televisio tuli niin myöhään, että kirjat olivat jo ta