Vielä kerran nuoruus ja kaikki se. Ankkalammikon suhteet ja sosiaaliluokat ja rahat. Nyt kuitenkin eri näkökulmasta. Selkeästi lopusta päin. Panin merkille syksyn tulon: Rakastin illan valoa joka oli niin kylläistä ja raskasta heinäkuun valoon verrattuna, rakastin haukien pyrstöniskuja kun ne tulivat kaislaisiin lahtiin saalistamaan viilenevässä vedessä – – Samanlaisia maisemia Kjell Westö on katsellut kuin minäkin. Iltoja ennen kuin säkkipimeä putoaa. Tietysti kevään ja sydänkesän öiden (kuinka pohjoisesta vuorokauden tajuni on kotoisin?) hitaasti hiipuva keltainen valo on kuva tai miksi sitä voisi sanoa; niin visuaalisen on kai pakko olla kuva. Ja se mikä oli nuoruus voi avautua silmien eteen vanhuuden kynnyksellä. – – ohjelma herätti pelkoa elämän arvaamattomuutta, kuolemaa ja lopullista yksinäisyyttä kohtaan – – miten oudolta oli tuntunut nähdä rikinkeltainen taivas niin pitkän tauon jälkeen – – olin kokenut myös sovituksen tunteen maatessani ja katsellessani ulos h