Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2018.

Melkein mykistyin

Ensimmäiset kuusi vuotta uudessa maassa olivat hukkuvan taistelua, päiväkirjuri toteaa. Maa on Ruotsi ja päiväkirja alkaa vuodesta 1946. Kirjailija ja tutkija Zenta Mauriņa ja hänen puolisonsa Konstantīns Raudive lähtivät Riiasta vuonna 1944. He pakenivat Saksaan neuvostoliittolaisten miehittäjien tieltä. Julkaistujen muistiinpanojen ensimmäisillä sivuilla pariskunta tulee laivalla Saksasta Ruotsiin. Mauriņan kaltaisia ihmisiä on vanhastaan totuttu sanomaan emigranteiksi eikä pakolaisiksi, turvapaikanhakijoiksi tai maahanmuuttajiksi. (Emigrantti kuulostaa hienolta. Ruhtinas juo samppanjaa Pariisissa.) Epätoivoinen yrittäminen palkitaan lopulta menestyksellä. Zenta Mauriņan tie vie täisaunasta – nöyryyttävä kokemus on näille laivalta tulijoille pakollinen – Uppsalan yliopiston kateederiin. Hän tekee sen pyörätuolista käsin. Viisivuotiaana sairastettu polio vammautti loppuiäksi. Kaikki eivät jaksa taistella. Päiväkirjan kakkososassa Mauriņaa järkyttää se, että moni em

Lyödyn laki

Seppo Jokinen esittelee tärkeitä romaanihenkilöitä ratavarressa. Tarkasti ottaen Jämsän asemalla ja sitten tasoristeyksessä joku kilometri Tampereelle päin. Aika: torstai 23. marraskuuta 2017 kello 16.53,15 lähtien. Varsinainen tarina alkaa perjantaina 13. huhtikuuta 2018. Paikka on Tampere, ja jos nytkin määritellään tarkemmin, työkaverit juhlivat komisario Sakari Koskisen ja rikosylikonstaapeli Ulla Lundelinin tupareita. Pari on ostanut talon melkein rannasta Iidesjärven eteläpuolelta. Työkaveri, naapuri tai muu uhri Komisario Koskinen joutuu hoitamaan työyhteisön ihmissuhteita, ja se on paljon hankalampaa kuin esimiestaitojen opiskelu päällystökurssilla. Rikoskonstaapeli Veli-Pekka Simo kokee, että työkaverit kiusaavat. Tilanne on paha: konstaapelin tekee mieli kävellä ulos, kun palaverissa irvaillaan kaikkien kuullen, ja työvuoroon lähtö on käynyt vastenmieliseksi. Kiusaaminen on yksi Jokisen teemoista, ja hän näpäyttää: Ihminen on laumaeläin siinä missä vaikkap