Aamulyhyet

Kesä loppuu monta kertaa. Yksi päätepisteistä on elokuun viimeinen ilta, sillä koulu alkoi nuoruudessani syyskuun ensimmäisenä päivänä. Oppikouluiässä muistin joka vuosi Anna-Maija Raittilan säkeet: "Viimeinen kesän rusko pilveen häviää, / ja kauas taivaan lakeen syttyy syksyn tähdet." Runon nimi on "Viimeinen kesäilta". Ajattelen yhä samoin kuin koululaisena, että sen päiväys on 31.8. Kaksitoista syksyä on niin pitkä aika, että siitä jää jälki sisäiseen kalenteriin. Mitään muuta ei runosta ole jäänyt mieleen kuin nämä rivit. Kirja on Raittilan esikoisteos Ruiskukkaehtoo   (1947). Äiti oli voittanut sen lausuntakilpailussa. Olihan tähtiä jo elokuussa, mutta varsinaisesti ne kuuluivat syksyyn. "Siellä on taivas kiiluvaisia täynnä", isä sanoi tullessaan keittiön ovesta sisään. Hän tarkoitti, että yöksi oli seljennyt ja halla uhkasi.

Perikunnan ahneus torpedoi helposti seniorirakkauden, kun suku laskeskelee tulevia saamisiaan. Tuttu nainen löysi kivan leskimiehen, joka asuu pienessä mökissä. Talveksi miehellä on yksiö, mutta sinne ei tarvitse muuttaa vakituisesti vielä pitkään aikaan. Luultavasti. Elämä ei anna takuita huomisesta. Arki jaetaan reilusti, eikä mies orjuuta kauhan ja imurin varteen. – Ei minun tarvii olla piika, tuttu kehui. – Moni ikä-äijä tykkää, että juuri se on naisen tärkein virka. Miehen lapset käyvät usein kylässä. He ovat päällisin puolin mukavaa väkeä. Siitä huolimatta perikunta uhkaa eläkeläisparin onnea. Lapset nimittäin pelkäävät isän tavaroiden lähtevän naisystävän matkaan. Siitäkin tuntuu olevan melkoinen huoli, että perinnöksi toivotut varat tuhlaantuvat seurusteluun. Vaarinmökki ja yksiö ovat miehen itsensä hankkimia. Osa huonekaluista ja muista esineistä on hänen vanhempiensa peruja tai lasten äidin ajoilta. Eläkkeensä mies on ansainnut kovalla työllä. Silti l...

Yö on kaupunkilaiselle harvinainen elämys. Tarkoitan aitoa maalaispimeyttä, johon keinovalo ei ulotu. Siitäkin on kauan, kun olen viimeksi ollut tien päällä öiseen aikaan. Ensin pilvet hehkuivat punaisina ja taivaanrantaan oli sipaistu hiukan vihreää. Kun matka joutui, vaaleat elopellot hämärtyivät näkymättömiksi. Jäljelle jäi musta maa ja musta metsä ja paksu musta pilvilautta. – Niin kuin kattilankansi, matkatoveri kuvaili pilveä. Kylmää valkoista hohtavien ajoratamerkintöjen päässä viipyi keltainen neliö: pala pohjoista. Lopulta valotilkku haalistui. Perillä metsä sulki pihan aukoksi, jonka yllä kajasti harmaa taivas. Sakea, kostea pimeys otti tulijat vastaan.

Tärkein peruste, jonka mukaan järjestän elämääni ja maailmaani, on tapahtuman paikka. Eri vaiheet ovat mielessäni kartalla eivätkä aikajanalla: Helsinki, nykyinen lähiöni, opiskelukaupunki, lapsuuden kotipitäjä ja muutama muu tuttu seutu. (Lähiö on ajatuksissani eri paikka kuin Helsinki, joten käytän lähiön nimeä.) Web-koulutuksen opettaja huomasi taipumukseni. Hän piti sitä erikoisena, koska ei oivaltanut piirteen maalaisuutta. Olen kasvanut siihen, että talo pysyy. Ainoastaan väki vaihtuu, kun nuori polvi ottaa isännyyden. Paikka ja rakennukset jäävät, vaikka tila myydään vieraalle. Saatan määritellä sijaintini vuosia sitten puretun talon mukaan. Kerran maalla soitin kylälle päin kävellessäni: "Laita kahvi tulemaan, mä olen nyt Korpelan kohdalla." Tienvarresta hävinnyt mökki oli edelleen puhekumppaninkin maisemassa. Näkymättömiin painuneen historian lisäksi kartan pisteisiin kerrostuu oman elämän jaksoja. Suunnittelen yhtä kaupunkiani esittelevää valokuva-albumi...

Lämmin keltainen on elokuun väri pelloilla ja puutarhassa. Totta kai se löytää tiensä myös ruokapöytään. Kantarelli Hoksasin kantarellit opiskeluaikana, koska niitä oli kaverin landella tolkuttomasti. Kotiseudun paikat olivat melko harvassa. Kaverin luona sienestäessä näin myös mäntykukan sekä hirvikärpäsen – elukka oli levinnyt kaakon suunnalta. Kantarelli on nopeaa gourmet-ruokaa. Jos sutii roskat pois metsässä, saa kotiin tultua heittää voita pannulle ja sienet perään. Nauris Ehdottomasti se litteä keltainen, jota myydään kaskinauriin nimellä. Valkoisiin en ole kajonnut. Tykästyin makuun jo pienenä. Äiti haki kasvimaalta nauriin, pesi ja halkaisi sen. Sitten asetuttiin pihalle istumaan, ja äiti raaputti veitsellä nauriista sosetta, jota työnsi vuoron perään annoksen kunkin lapsen suuhun. Aprikoosi Ensimmäisen kerran ostin tuoreita aprikooseja Stockmannilta, kun etsin syöntikypsiä hedelmiä. Aprikooseista tuli keskikesän herkku, jota saa nykyään lähiön marketistakin.