Aristokraatti? Kyllä.
Lordin tyttären olisi kuitenkin pitänyt olla poika, jotta hän olisi voinut periä suvun kivikartanon.
Naisrakkauden ikoni?
Ehkä. Dramaattisin suhde alkoi huhtikuun 18. päivän iltana 1918.
Suuri kirjailija, mieluiten runoilijana tunnettu?
Ei. Osa kirjoista myi loistavasti, mutta kyvyt eivät riittäneet klassikoksi.
Rikkaiden tyttöjen
tunteet
Kesällä 1920, kaksi vuotta ratkaisevan illan jälkeen, kirjailija Vita Sackville-West tarttui vihkoon, jossa oli vanhoja tekstiluonnoksia, ja ryhtyi kirjoittamaan omaelämäkertaa.
Hän kuvaili lapsuuttaan, varttumista hienostopiireissä ja avioliittoa diplomaatti Harold Nicolsonin kanssa. Varsinainen aihe oli kahden nuoren naisen hullaantuminen toisiinsa.
Violet Trefusis (omaa sukua Keppel) tutustui Vitaan, kun tytöt olivat toisella kymmenellä. Vitaa kiinnostivat koirat, kanit ja muu Violetin mielestä tylsä. Kumpikin piti samoista kirjoista ja leuhki esi-isillään.
Kun molemminpuoliset tunteet sitten leimahtivat keväällä 1918, Violet täytti 24 ja Vita 26 vuotta.
Vita oli rouva ja pienten poikien äiti. Hänellä oli aiemmin ollut romanttisia suhteita tyttöihin, joista mainitaan vain Rosamund Grosvenor, kiihkeimmän rakastumisen kohde.
Violet puolestaan oli flirttaileva neiti, jolla oli tapana purkaa kihlaukset, ja äiti pelkäsi ettei tytärtä saataisi hyviin naimisiin.
Sensuroitu ylistys
avioliitolle
Vitan poika Nigel Nicolson taustoitti äitinsä tekstiä ennen kuin julkaisi sen kirjana. Osat 1 ja 3 ovat Vitan suoraa omaelämäkertaa ja osat 2 ja 4 Nigelin laatimaa kommenttia, joka täydentää Vitan kertomusta.
Nigel hehkuttaa esipuheessaan, että Erään avioliiton muotokuva on avioliiton ylistys.
Osassa 5 Nigel käsittelee joitakin Vitan myöhempiä rakkauksia, erityisesti Virginia Woolfia. Kirjan julkaisi Weidenfeld & Nicolson, hänen oma yhtiönsä. (Nyt en muista, milloin Nigel luopui kustantamisesta.)
Nigel sensuroi tarinaa. Mikähän kaikki oli 1970-luvun alussa vielä julkisuuteen sopimatonta, ellei peräti laitonta?
Uudemmat elämäkerrat ovat paljastaneet esimerkiksi sen, että Haroldilla oli talvella 1917–18 tippuri ja lääkäri kielsi seksin kuudeksi kuukaudeksi. Ajankohdalla saattoi olla merkitystä.
Sensuroitu tilitys
hotelliöistä
Vita setvii tunneryöppyään, jonka aihe on nykykirjallisuudessa tavanomainen. Violetin vuosia kestänyt odotus loppui, kun Vita rakastui häneen. Lisäksi Vita esiintyi miehen vaatteissa, ja se oli "paras seikkailu".
Maailmansota oli tuskin päättynyt ja aselepo tehty, kun naiset matkustivat kanaalin poikki. Mannermaa oli ylellisen nuoruuden ajoilta tuttu. Harold järjesti luvat suhteillaan.
Vitakin sensuroi reippaasti. Hän jätti kertomatta, että oli heti alkuun Pariisissa masentunut ja toivoi olevansa kuollut.
Siitäkään Vita ei hiiskunut, että parin oli Monte Carlossa vaihdettava hotellia, koska hän oli pukeutunut mieheksi ja tanssittanut Violetia – mikä tämä sadan vuoden takainen thé dansant on, teetanssiaiset?
Rahat olivat huvenneet kasinolla, ja Vitan täytyi pantata jalokivensä, että sai hotellilaskun maksetuksi. Totta kai Harold lähetti valuuttaa, mutta suuttui, kun Vita sähkötti apua myös hänen kaveriltaan.
Paniikkivaraukset
kirjastoon
Erään avioliiton muotokuva lakkasi kiinnostamasta, kun eksyin lukemaan kirja-arvostelua: Matthew Dennison on julkaissut vuonna 2014 Vitan elämäkerran nimeltä Behind the Mask.
Arvostelija vähän lyttäsi Dennisonia sensaatiohakuisuuden vuoksi. Hän ilmoitti palaavansa elämäkertaan, jonka tekijä on Victoria Glendinning – sekin minulle aivan tuntematon nimi.
Pääkaupunkiseudun verkkokirjastosta löytyi yksi Glendinning, joten ryntäsin varaamaan sen, ettei poistaja vain ehtisi hyökätä 1984 ilmestyneen pokkarin kimppuun. Myös Dennisonia oli yksi kappale.
Rakkauksista tuli
sivujuoni
Behind the Mask on sujuvaa, kevyttä tekstiä niin kuin monet nykyään julkaistavat elämäkerrat, mutta jää tietolähteenä kauas Glendinningin Vitan tasosta.
Suhde Virginia Woolfiin hiipui, ja Vitalla oli uusi nainen, Mary Campbell. Virginian menestyskirja Orlando kiehtoi kuitenkin Vitaa niin, että hän kuvitteli itsensä Maryn seurassa Orlandoksi.
Tämän luettuani hahmotin äkkiä Vitan kirjoittamisen: teinitytön luomat tarinat, mielikuvituselämän joka jatkui aikuisella iällä, kaikki ne eroottiset roolit, sen että Vita puki sisäiset prosessinsa romaanimuotoon.
Kun Vita alkoi kirjoittaa jostain suhteestaan, juttu oli käytännössä melkein ohi. Myös kesällä 1920 aloitettu omaelämäkerta merkitsi järjestämistä.
Ajatukseni poukkoilevat keskeneräisinä. On pakko lukea Glendinningin kirja uudelleen ja testata oivalluksiani siitä, kuinka Vitan teokset syntyivät.
Nigel Nicolson,
Erään avioliiton muotokuva
Alkuteos Portrait of a Marriage (1973)
Suomentanut Riitta Kallas
WSOY 1991 (2. painos; 1. painos 1975)
ISBN 951-0-17252-9
Englannin kirjallisuuden historiasta tuttu skandaali. Otin niteen kierrätyksestä siltä varalta, että tarvitsen joskus. Taidan heittää vuosia lojuneen hyllynlämmittäjän menemään.
Miten sadan vuoden takaiseen historiaan pitäisi ylipäätään suhtautua? Maailma on pohjimmiltaan aina sama. Vita hakkasi pienenä naapurin lapsia nokkosilla ja työnsi kittiä nenään.
Vai jaksaisinko innostua Virginiasta ja olisiko kirjasta apua? Vitan tutkiminen vaatii parempia lähteitä kuin Nigelin 'hienotunteisen' teoksen.
Lordin tyttären olisi kuitenkin pitänyt olla poika, jotta hän olisi voinut periä suvun kivikartanon.
Naisrakkauden ikoni?
Ehkä. Dramaattisin suhde alkoi huhtikuun 18. päivän iltana 1918.
Suuri kirjailija, mieluiten runoilijana tunnettu?
Ei. Osa kirjoista myi loistavasti, mutta kyvyt eivät riittäneet klassikoksi.
Rikkaiden tyttöjen
tunteet
Kesällä 1920, kaksi vuotta ratkaisevan illan jälkeen, kirjailija Vita Sackville-West tarttui vihkoon, jossa oli vanhoja tekstiluonnoksia, ja ryhtyi kirjoittamaan omaelämäkertaa.
Hän kuvaili lapsuuttaan, varttumista hienostopiireissä ja avioliittoa diplomaatti Harold Nicolsonin kanssa. Varsinainen aihe oli kahden nuoren naisen hullaantuminen toisiinsa.
Violet Trefusis (omaa sukua Keppel) tutustui Vitaan, kun tytöt olivat toisella kymmenellä. Vitaa kiinnostivat koirat, kanit ja muu Violetin mielestä tylsä. Kumpikin piti samoista kirjoista ja leuhki esi-isillään.
Kun molemminpuoliset tunteet sitten leimahtivat keväällä 1918, Violet täytti 24 ja Vita 26 vuotta.
Vita oli rouva ja pienten poikien äiti. Hänellä oli aiemmin ollut romanttisia suhteita tyttöihin, joista mainitaan vain Rosamund Grosvenor, kiihkeimmän rakastumisen kohde.
Violet puolestaan oli flirttaileva neiti, jolla oli tapana purkaa kihlaukset, ja äiti pelkäsi ettei tytärtä saataisi hyviin naimisiin.
Sensuroitu ylistys
avioliitolle
Vitan poika Nigel Nicolson taustoitti äitinsä tekstiä ennen kuin julkaisi sen kirjana. Osat 1 ja 3 ovat Vitan suoraa omaelämäkertaa ja osat 2 ja 4 Nigelin laatimaa kommenttia, joka täydentää Vitan kertomusta.
Nigel hehkuttaa esipuheessaan, että Erään avioliiton muotokuva on avioliiton ylistys.
Osassa 5 Nigel käsittelee joitakin Vitan myöhempiä rakkauksia, erityisesti Virginia Woolfia. Kirjan julkaisi Weidenfeld & Nicolson, hänen oma yhtiönsä. (Nyt en muista, milloin Nigel luopui kustantamisesta.)
Nigel sensuroi tarinaa. Mikähän kaikki oli 1970-luvun alussa vielä julkisuuteen sopimatonta, ellei peräti laitonta?
Uudemmat elämäkerrat ovat paljastaneet esimerkiksi sen, että Haroldilla oli talvella 1917–18 tippuri ja lääkäri kielsi seksin kuudeksi kuukaudeksi. Ajankohdalla saattoi olla merkitystä.
Sensuroitu tilitys
hotelliöistä
Vita setvii tunneryöppyään, jonka aihe on nykykirjallisuudessa tavanomainen. Violetin vuosia kestänyt odotus loppui, kun Vita rakastui häneen. Lisäksi Vita esiintyi miehen vaatteissa, ja se oli "paras seikkailu".
Maailmansota oli tuskin päättynyt ja aselepo tehty, kun naiset matkustivat kanaalin poikki. Mannermaa oli ylellisen nuoruuden ajoilta tuttu. Harold järjesti luvat suhteillaan.
Vitakin sensuroi reippaasti. Hän jätti kertomatta, että oli heti alkuun Pariisissa masentunut ja toivoi olevansa kuollut.
Siitäkään Vita ei hiiskunut, että parin oli Monte Carlossa vaihdettava hotellia, koska hän oli pukeutunut mieheksi ja tanssittanut Violetia – mikä tämä sadan vuoden takainen thé dansant on, teetanssiaiset?
Rahat olivat huvenneet kasinolla, ja Vitan täytyi pantata jalokivensä, että sai hotellilaskun maksetuksi. Totta kai Harold lähetti valuuttaa, mutta suuttui, kun Vita sähkötti apua myös hänen kaveriltaan.
Paniikkivaraukset
kirjastoon
Erään avioliiton muotokuva lakkasi kiinnostamasta, kun eksyin lukemaan kirja-arvostelua: Matthew Dennison on julkaissut vuonna 2014 Vitan elämäkerran nimeltä Behind the Mask.
Arvostelija vähän lyttäsi Dennisonia sensaatiohakuisuuden vuoksi. Hän ilmoitti palaavansa elämäkertaan, jonka tekijä on Victoria Glendinning – sekin minulle aivan tuntematon nimi.
Pääkaupunkiseudun verkkokirjastosta löytyi yksi Glendinning, joten ryntäsin varaamaan sen, ettei poistaja vain ehtisi hyökätä 1984 ilmestyneen pokkarin kimppuun. Myös Dennisonia oli yksi kappale.
Rakkauksista tuli
sivujuoni
Behind the Mask on sujuvaa, kevyttä tekstiä niin kuin monet nykyään julkaistavat elämäkerrat, mutta jää tietolähteenä kauas Glendinningin Vitan tasosta.
Suhde Virginia Woolfiin hiipui, ja Vitalla oli uusi nainen, Mary Campbell. Virginian menestyskirja Orlando kiehtoi kuitenkin Vitaa niin, että hän kuvitteli itsensä Maryn seurassa Orlandoksi.
Tämän luettuani hahmotin äkkiä Vitan kirjoittamisen: teinitytön luomat tarinat, mielikuvituselämän joka jatkui aikuisella iällä, kaikki ne eroottiset roolit, sen että Vita puki sisäiset prosessinsa romaanimuotoon.
Kun Vita alkoi kirjoittaa jostain suhteestaan, juttu oli käytännössä melkein ohi. Myös kesällä 1920 aloitettu omaelämäkerta merkitsi järjestämistä.
Ajatukseni poukkoilevat keskeneräisinä. On pakko lukea Glendinningin kirja uudelleen ja testata oivalluksiani siitä, kuinka Vitan teokset syntyivät.
Nigel Nicolson,
Erään avioliiton muotokuva
Alkuteos Portrait of a Marriage (1973)
Suomentanut Riitta Kallas
WSOY 1991 (2. painos; 1. painos 1975)
ISBN 951-0-17252-9
Englannin kirjallisuuden historiasta tuttu skandaali. Otin niteen kierrätyksestä siltä varalta, että tarvitsen joskus. Taidan heittää vuosia lojuneen hyllynlämmittäjän menemään.
Miten sadan vuoden takaiseen historiaan pitäisi ylipäätään suhtautua? Maailma on pohjimmiltaan aina sama. Vita hakkasi pienenä naapurin lapsia nokkosilla ja työnsi kittiä nenään.
Vai jaksaisinko innostua Virginiasta ja olisiko kirjasta apua? Vitan tutkiminen vaatii parempia lähteitä kuin Nigelin 'hienotunteisen' teoksen.
Kommentit
Lähetä kommentti