Siirry pääsisältöön

Lintuja tömähtelee

Niin kuin entisajan maalaiselämää. Paitsi että keittiössä
istuu punarinta kattilan reunalla. Tai laulaa tuolinkarmilla.

Muuta kuin säilykkeitä syödään, kun ostoslistan saanut kaveri tulee ihmisten ilmoilta. Ajopuita sahataan, klapeja hakataan. Saunan lauteilla hikoillaan kynttilänvalossa.

Toimittaja ja kirjailija Juha Laaksonen on monipuolinen luontomies. Tämä näkyy kirjassa Kevät lintusaarella, joka kertoo tekstein ja valokuvin, miten kevät tuli Lågskärin majakkasaarelle vuonna 2003.

Ollaan ulkosaaristossa Ahvenanmaalla seuraamassa muuttolintujen paluuta. Myös kasvit heräävät. Ja käärmeet.

Lintuaseman havainnot samoin kuin arkipuuhat riippuvat siitä, onko pakkasta, ukkosta vai "pudotuskeli", joka tuo runsaasti lintuja, harvinaisuuksiakin. Radion merisää on päivän mediatapaus.

Luontopäiväkirja sisältää myös bongarin mielialoja. Tulipäähippiäinen rengastajan näpeissä täyttää toiveen. Jääkuikka sen sijaan lentää majakan ohi, kun aamutoimet tuvassa ovat vielä kesken.

Haahkat ovat erityisen lähellä kirjoittajan sydäntä, ja Lågskärillä niitä riittää. Hän onnistuu jopa kuvaamaan haahkaemon, jonka suolesta muna alkaa työntyä ulos.

Juha Laaksonen,
Kevät lintusaarella : luontopäiväkirja
Gummerus 2004
ISBN 951-20-6485-5

Kirjaston kierrätyshyllystä. Ei ole tullut mieleen viedä takaisin.

Kommentit