Maire

Vasta luettuani muistelmia olen ymmärtänyt, miten olisi saattanut käydä, kun Maire-myrsky tappoi ja tuhosi 1.8.1961.

Pilvi nousi etelän ja kaakon väliltä iltalypsyn jälkeen. Melkein 12-vuotiaskin päätteli, että tulossa oli rintamaukkonen, joka oli se pahempi laji.

Jännittävä matka
naapuriin

Seisoin pihalla, kun isä tuli kysymään, veisinkö suunnilleen kilometrin päässä asuvan vanhan rouvan maidon. Rouvalla oli tinki meillä, ja hän liikkui huonosti – puhuttiinko sydänviasta?

Katsoin taivaanrantaa, jonka takana ukkonen ronusi. Kokemus oli opettanut, että sen lajin ilmoilta kannatti suojautua. Oletin kuitenkin, että kunnon vauhtia pitäen ehtisin kotiin ennen kuin myrsky iskisi täydellä voimalla.

Kenestäkään muusta ei sitä paitsi ollut lähtijäksi. Olin vanhin lapsi ja joutilas.

Pakko lähettää lapsi
salamanruuaksi

Isä olisi mennyt itse, mutta uuden talon rakennustöissä oli hätä käsissä. Perustuksen montut oli kaivettu ja salaojitus kesken.

Pilveä vilkuillen isä selitti, mitä rakennuksella piti tehdä – siihen, että lapsi lähetettiin nousevan myrskyn kynsiin, oli pätevä syy. Mieleeni ei juolahtanut kieltäytyä, ja ajattelin tosiaan pääseväni kuivana takaisin.

Muistikuvaa ei ole, mutta näin jälkikäteen arvelen, että kello oli yli seitsemän. Aikuiset olivat kuunnelleet radiosta sään ja uutiset ja saaneet tietää rajuilmasta.

Otin maitohinkin. Isä painui monttuun ja minä kävelin rivakasti maantielle.

Kipin kapin pois
pilven alta

Myrsky lähestyi nopeammin kuin olin luullut. Käännyin asian toimitettuani kiireesti paluumatkalle ja tarkkailin huolestuneena mustaa pilveä, joka nyt täytti koko taivaanrannan. Etureuna kuohui vaaleampana.

Kotona menin keittiöön ilmoittamaan, että vanha rouva oli saanut maidon. Äiti käski oitis pihalle hakemaan tavaroita suojaan.

Isää ajattelin vasta sitten, kun salamat leimusivat, ukkonen paukkui ja vettä roiki ikkunoihin. Hän tuli sisään hengästyneenä: salaojitus oli valmistunut ensimmäisten pisaroiden tipahdellessa.

Meidän perheellä
kävi tuuri

Eteläisestä painopisteestä huolimatta Maire veti metsiä sileiksi vielä kaukana Jyväskylän takanakin. Erään kirjallisen muistelijan veljen tilalla kävi niin.

Meillä oli onnea. Suuret puut kumarsivat tuulen alla ja ukonilma oli raivokas, mutta ihmiset, lehmät ja hevonen selvisivät hengissä eikä koko mäellä sattunut mainittavia vahinkoja.