Kotikunnaan Rilla

Etusivulla näkyi olevan iso, lihava otsikko, jossa sanottiin, että arkkiherttua Ferdinand tai joku sen tapainen oli murhattu ties missä Sarajevossa – –.

– Mitä se meitä liikuttaa? tokaisi Cornelia-neiti aavistamatta kuinka hirveätä vastausta kohtalo parhaillaan suunnitteli hänen kysymykseensä.

L. M. Montgomery kuvaa nuortenromaanissa Kotikunnaan Rilla  yleistä suhtautumista – omaansakin – Sarajevon laukauksiin, jotka tappoivat Itävallan kruununprinssin ja hänen vaimonsa.

Kesäkuun 1914 laukaukset johtivat pian sotaan. Kanada osallistui siihen brittien rinnalla. Emämaata kohtaan oli velvollisuuksia: "tämä on perheasia".

Kuutamotansseista
morsiameksi

Romaanihenkilö Bertha Marilla Blythe on kirjan alussa viisitoistakesäinen pyryharakka, mutta tuskaiset sotavuodet kasvattavat hänestä aikuisen.

Rilla hoitaa pikkuvauvaa, jonka äiti on kuollut ja englantilainen isä taistelee Euroopassa. Poikaa ei voi jättää äidin isotädille. Tämä pitää lapsista yhtä vähän kuin Rilla itse ja naukkailee koko ajan pullostaan.

Lakanoiden päärmääminen Punaiselle Ristille ei suju, mutta Rilla löytää organisoijan lahjansa järjestäessään nuoriso-osastoa.

Montgomery vastasi paikallisen Punaisen Ristin naistoiminnasta, ja Rillan tarina tuo mieleen sen kahnaukset. Montgomery onnistui estämään ilmiriidan vain lopettamalla piirin heti, kun sodan kulku antoi siihen mahdollisuuden.

Hyvin tavallinen koira
ulvoo kuolemaa

Montgomeryn päiväkirjoja lukiessani ihmettelin hänen suorastaan hysteeristä eläytymistään sotatapahtumiin.

Rillan veli selventää:

– Älä kuvittele, että siitä tulee mikään pikku kahakka, sanoi Walter kiihtyneenä. – Ja tiedätkö mikä on seurauksena, jos me häviämme? Kanadasta tulee Saksan siirtomaa!

Kyseessä oli ensimmäinen maailmansota, ei Hitlerin Saksan uhka. Pelissä oli kuitenkin paljon.

Kuinkahan moni eli arkensa ohella rukouksissa, enteissä, unissa ja Euroopan sotarintamilla yhtä tiiviisti kuin Montgomery?

Sanomalehden tulo oli päivän tärkein tapaus, jota odotettiin hermot kireinä.

Montgomery ei uskaltanut mennä hakemaan postia kylältä. Hän pelkäsi romahtavansa, jos uutiset olisivat toivottoman huonoja, eivätkä istuskelevat ukot saisi nähdä sitä.

The Viking Canada
edition, please!

Kesti tajuta, että rouva Blythe on Anna-kirjojen sankaritar ja teini-ikäinen Bertha Marilla hänen kuopuksensa. Minähän en ole lukenut Anna-sarjaa (tai mahdollisesti osan tai pari, kun olin kansakoulun neljännellä luokalla).

Tämä lyhentäen suomennettu Kotikunnaan Rilla  menettelee harmittomana viihteenä paikoissa, joihin ei jaksa kantaa tiiliskiviä.

Sensuroimaton englanninkielinen laitos ilmestyi vuonna 2010, mutta seudun yleiset kirjastot eivät ole hankkineet. Ei Espookaan, jonka olen huomannut pitävän tasoa yllä.

P.S.
Jäi epäselväksi, onko Susan Baker palvelijatar, vanhapiikatäti vai kuka, mutta naureskelin hänen suhtautumiselleen kesäaikaan:

Tohtori Blythe vaati kuitenkin tiukasti, että lakia oli noudatettava, ja Kotikunnaan kellot siirrettiin määräyksen mukaisesti. Mutta Susanin herätyskellon suhteen tohtori oli voimaton.
– Ostin sen omilla rahoillani, ja se käy Jumalan eikä hallituksen aikaa, hän sanoi päättäväisesti.
– – Ateriat hän tarjosi nuristen hallituksen aikaan, ja sen mukaan hänen oli kirkkoonkin mentävä, mikä oli sentään häpeän huippu. Mutta oman kellonsa mukaan hän rukoili ja ruokki kanansa – –.

Hi hi. Ansiokasta subversiivista toimintaa. Vahinko, että olen ihan liian laiska seuraamaan esimerkkiä.

L. M. Montgomery, Kotikunnaan Rilla
Alkuteos Rilla of Ingleside (1921)
Lyhentäen suomentanut Kerttu Piskonen
WSOY 1992 (8. painos; 1. painos ilmestyi 1962)
ISBN 951-0-18393-8

Viime talvena lueskelin myös L. M. Montgomeryn päiväkirjoja: Complete Journals I  ja II  sekä Selected Journals III-V.