Maisterivaimo kirjoitti hevosmiehen kirjat. Näin voisi suomentaa väitteen, jonka todenperäisyydestä ei ole varmaa tietoa, mutta jota monet pitävät nykyään uskottavana. Oli miten oli, Dick Francis (1920–2010) menestyi laukkaradoilla. Kilpauran jälkeen jockey julkaisi omaelämäkertansa ja vuodesta 1962 alkaen laajan dekkarituotannon. Yksi Francisin parhaita on Villihevoset , tarina elokuvan tekemisestä. Ohjaaja penkoo vanhaa skandaalia, josta käsikirjoittaja on saanut ideansa, ja säikyttää murhaajan liikkeelle. Intohimot ovat erikoisempia kuin Francisin kirjoissa yleensä. Ohjaajalla on kyllä niin kiire, ettei aikaa riitä juuri minkäänlaisiin. Eniten pidän Villihevosissa "kameravelhon" työskentelyn kuvauksesta. Jollakin tapaa hevosten levollisen välinpitämätön olemus muodosti merkitysvivahteita luovan vastakohdan niiden läheisyydessä syttyville kiihkeille tunteille. Vain hetkellinen, ohikiitävä vaikutelma, joka kuitenkin toisi tunnelmaan oman lisänsä. Niinpä. Illu