Skip to main content

Posts

Ruokaführer iskee

Olen kuulemma surkea bloggari. Kirjoitan liian kesysti, vaikka tuttujen kesken auon sanaista arkkuani ilman sensuuria.

Viimeksi käsittelin ilmastonmuutokseen suhtautumista. Muokkasin postauksen yksityisestä tekstistä, jossa annoin tulla estoitta.

Olen pitänyt hillittyä julkista tyyliä merkkinä sydämen sivistyksestä, mutta sain kuulla, että netin metelissä ihmiset huomaavat vasta sitten, kun sanoo todella räväkästi.

Ainakin tämä olisi pitänyt sanoa:
Vegeführerit kyttäävät pian, syödäänkö naapurissa jauhelihaa.Koska niin tehdään jo. Ei onneksi valtiollisen lihapoliisin toimesta, vaan tuttavapiirissä.

(Ongelma on ratkaistu lakkaamalla kutsumasta visiitille lapsia, nuoria tai nuoria aikuisia, jotka huomauttelevat toisten syömisestä. Vegaanivaihtoehto on itsestään selvästi tarjolla, ja jos kaapissa ei satu olemaan muuta, se on ainoa. Jokainen voi syödä miten tahtoo.)

Huomautteleminen on vain tyhmää käytöstä, mutta … lapset opettelevat jo osoittamaan mieltä ilmaston puolesta … mitä he ajavat…
Recent posts

Yhteen ... hm ... hiileen

Apua, minä olen nähnyt tämän. Silloin ahdistuttiin ydinpommin vuoksi. Mutta koska me silloiset nuoret olimme sotilaiden lapsia, kapinoimme huutamalla rauhaa ja rakkautta.

Nyt ahdistaa ilmastonmuutos eli uhkaan reagoidaan taas tunteella. Mitä se vaikuttaa ajatteluun? Ymmärtävätkö pitkän rauhan lapset, kuinka nopeasti saatetaan olla jossain ääritilanteessa?

Sukupolvikapinaa ei toden totta pitäisi sotkea näin vakaviin asioihin.

(Sitä paitsi nuoret eivät tajua, kuinka ympäristöystävällisesti suuri osa aikuisista – niin kuin he sanovat – jo elää. Ihan vain koska ovat tottuneet vaatimattomiin oloihin. Pihvi on harvinaista herkkua, eikä tulisi mieleen ostella perjantaipuseroita.)

Elämä on usein kauheaa. Tarvitaan silkkaa vanhanaikaista rohkeutta seistä tyynesti katastrofin edessä, suvaita muita ja toimia harkiten, tiedon pohjalta.

Miksi luoda turhia viholliskuvia, kun pitäisi yhdistää voimat?

P.S.
Joskus tekee mieli sanoa julkisesti. En viitsi perustaa tähän hätään uutta blogia, vaan kierrätä…

Sinne ja takaisin

Seikkailut ovat inhottavia. Mörkö on mörkö eikä pimeässä näe. Eväät varastetaan ja hengenlähtö on lähellä joka välissä.

Alismäen Repunpään herra Bilbo Reppuli joutuu suureen seikkailuun.

Velho Gandalf järjestää Bilbon mukaan, kun 13 kääpiötä vaeltaa Yksinäiselle Vuorelle, jonka sisuksissa lohikäärme vartioi kääpiöiltä ryöstettyä aarretta. Rikkaudet on tarkoitus palauttaa.

Bilbo ikävöi kotikolonsa ruokakomeroita ja vuodetta. Reitillä kuhisee toinen toistaan hirveämpiä vihollisia, eikä kummallisiin ystäviinkään voi luottaa varmasti.

Mikä pahinta, Gandalf jättää retkikunnan selviämään omin nokkineen.

Matkan aikana Bilbo oppii paljon niin kuin lasten- tai nuortenkirjan henkilöt oppivat, kun lähtevät maailmalle.

Elämänsä rohkeimman teon Bilbo tekee yksin, mutta kaikki saavat huomata, että mukavuudenhaluisessa tyypissä on enemmän ytyä kuin arvaisi.

Bilbo löytää sormuksen, joka tekee näkymättömäksi. Kotiin päästyään hän ei kerro siitä kenellekään. Kapineesta on paljon hyötyä, kun tulee viera…