Aamulyhyet

Yllätys, yllätys. Aikuisuudessakin on vaiheensa. Jos vaikka bloggaaja täyttää 30 vuotta ja huokailee ikäänsä, hänelle pitäisi sanoa, että ota rauhallisesti, tähänastinen oli vasta alkua. Elämän kaudet tulivat mieleen, kun lukija lähetti sähköpostissa kommenttinsa, joka oli jumittunut Bloggerin tekniseen ongelmaan: "Mun piti kommentoida Loisto-kirjoitustasi, että Marguerite Duras sanoi jo aikoja sitten, että on kirjoja, joita ei pidä edes yrittää lukea alle nelikymppisenä, koska niistä ei saa irti mitään." Tämä on liian mainio jäämään vain Saapuneet-kansiooni. Nuoruuden loppu Aikuisuuden ensimmäinen rajapyykki on sillä kohdalla tai vähän sen jälkeen kun ennen vanhaan tultiin täysi-ikäisiksi. Elämän virallinen omavastuu alkoi 21-vuotispäivästä. Kun olin 22, en mennytkään kotiin viettämään joulua, vaan sesonkiapulaiseksi erikoisliikkeeseen; olin saanut lukiolaisena alan kokemusta. Matkustin kyllä heti joulujen välissä maalle ja viivyin loppiaisen yli. 1980-luvun esi...

Liki kuusikymppinen paroni tulee häidensä aattona tapaamaan naista, joka on ollut hänen rakastajattarensa yli kaksikymmentä vuotta – ja pysyisi asemassaan uudesta vaimosta huolimatta. Paroni ratsastaa aamun valjetessa pois. Luostarikirkolla odottaa holhoojineen "kahdeksantoistavuotias, kaunis, tottelevainen ja rikas" morsian. Sulhanen ei kuitenkaan pääse koskaan vihille asti. Rakastajatar joutuu kehittämään elämänsuunnitelma B:n yhdessä päivässä. Morsian puolestaan on tiennyt koko ajan, mitä tekisi jos saisi päättää. (Ehei, ei rupeaisi nunnaksi.) Luostarin apteekkari tutkii rikoksia Benediktiinimunkki Cadfael noudattaa luostarin päiväjärjestystä ja valmistaa lääkkeitä puutarhan työpajassa. Lisäksi hän selvittää väkivaltaisia kuolemantapauksia. Parhaiten nimellä Ellis Peters tunnettu Edith Mary Pargeter (1913–1995) sijoitti Cadfael-sarjan kotiseudulleen Englannin ja Walesin rajamaille. Poliittisen taustan muodostaa pitkä sisällissota, jossa taistellaan Englan...

Runotyttö-fanit Vilja-Tuulia Huotarinen ja Satu Koskimies ovat julkaisseet romaanin kirjailija Emilian ja taidemaalari Teddyn avioliiton ensi ajoista: Emilia Kent – Runotytön tarina jatkuu. Talvimorsiamen uusi elämä L. M. Montgomeryn trilogian viimeinen osa Runotyttö etsii tähteään   jätti Emilian sosiaalisen täysi-ikäisyyden kynnykselle. Viimeisessä luvussa kerrottiin, että Emilia ja Teddy menivät naimisiin ja saivat Aution Talon kaikkineen häälahjaksi Dean Priestiltä, jonka kanssa Emilia oli ollut kihloissa. Kun jalat ovat oman pöydän alla, on sananvaltaa – ei yhtä paljon kuin miehillä tai vanhemmilla naisilla, mutta kuitenkin. Muuttuvissa oloissa Emilia tarvitsee aikuisen valtuuksia puuttua suvun asioihin. Kodinhoito ja ystävien tuottamat yllätykset vaativat osansa nuoren rouvan voimista. Ja se tärkeä: kirjoittaminen. Romaani ei suostu syntymään Emilia Kent   tarjoaa näkökulmia kirjailijaelämään. Huotarinen ja Koskimies ovat ammattilaisia, joille y...

Kirjat muuttuvat kun niitä ei lue moneen vuoteen. Joskus pystyn vain ihmettelemään. Miksen ole koskaan ymmärtänyt tekstin hienoutta? Sitten ovat ne, joista olen ajatellut, että ostan kun näen divarissa, mutta joiden hohto on kadonnut. Aila Meriluodon runoja olen lukenut tiettyinä kausina niin paljon, että ne ovat kuluneet. On siinä kyllä muutakin: se outo sammuminen. Sukupolveni tunnisti Meriluodon elämänvaiheissa omia harhailujaan. Sidotusta runomitasta vapaaseen, äidinkielestä vieraaseen ja takaisin, sovinnaisista ratkaisuista toisenlaisiin erehdyksiin. Sekä runoissa että päiväkirjoissa vilahtelee tuttuja maisemia. Rannat kun meri kuroutui syksyllä. Liukkaat kadut joilla vanha pari horjahteli sauvoineen. Kiinalainen ravintola. (Myös Kukkialla olen ollut.) Luin kai viimeksi Meriluodon runoja silloin, kun Panu Rajalan kirjoittama elämäkerta Lasinkirkas, hullunrohkea   ilmestyi vuonna 2010. Nyt arvelin, että terälehti- ja tuoksuruno kokoelmasta Ruusujen sota   (198...

Nuoreen perheeseen tulee ensin koira ja sitten kolme lasta. Ajan mittaan hankitaan lisää eläimiä: sammakot esimerkiksi ja niiden ruokaa eli sirkkoja. Ehkä ne ovat Floridassa tavallisia lemmikkejä. Kun uusi työpaikka vie Pennsylvaniaan, tontilla näkee kaikkea haisunäädistä hirviin. Pihalle otetaan ruoputtamaan muutama kana. Siitä koirasta, labradorinnoutaja Marleysta, tulee kolmentoista vuoden jokapäiväinen riesa. Otus on kermankeltainen ja todella iso, painaa laihuudestaan huolimatta 45 kiloa. Pään sisällöstä kertokoot alituinen hösellys, potkut tottelevaisuuskoulutuksesta ja parantumaton tuhoamisvimma, joka kohdistuu sekä taloon että tavaroihin. Vauvoja Marley ei syö, vaikka ohikulkijat sellaista pelkäävät. Isäntä ja emäntä ovat koiraihmisiä, mutta tämä otus käy hermoille. Jykevä vahti tosin pelottelee ansiokkaasti kotikadun rikollisia. Kyllästyin Marleyn toinen toistaan hirveämpiin tempauksiin jo ennen kuin yöjuhlijoiden viimeinen saapumiserä kailotti rapussa. Sivuja oli ku...

Felix Francis, Gamble (2011). Jännitysromaani. Juoni on uudenlainen. Konnat yrittävät huijata itselleen sata miljoonaa euroa EU-tukia. Sivujuontakaan en ole tavannut dekkareissa. Päähenkilö on kyllä isän eli Dick Francisin peruja: laukkaratsastaja tylsissä sisätöissä kilpauransa jälkeen. Ei taida olla suositus, että vastoin tapojani arvasin yhden konnan melko pian. Kaveri oli alkuun liian viaton. Yllättäen hoksasin myös tyypin, joka palkkasi murhaajia. Viikatemies käy raa'asti käsiksi tyttöystävään – onko se Felixin tavaramerkki? Olen lukenut vain pari hänen kirjaansa, Bloodlinen   ja tämän. Ja Dead Heat   oli myös Felixin. Felix Francis, Gamble : a Dick Francis Novel by Felix Francis Michael Joseph 2011 ISBN 978-0-718-15665-7

Joskus elämä on kirjaimellisesti kuin romaanista: et ole ensin uskoa tapahtumaa todeksi. Kjell Westö kertoo Rikinkeltaisen taivaan   loppupuolella henkilönsä isästä, joka asuu hoitokodissa: "Mukavaa että tulit, siitä on kauan kun kävit viimeksi, hän tervehti vaikka olin ollut siellä edellisenäkin päivänä. Ensimmäisten viiden, kymmenen minuutin aikana – – hän saattoi kuulostaa siltä kuin tietäisi mitä elämässämme ja maailmassa tapahtui, ja syntyi illuusio että me jaoimme saman todellisuuden. – – kun viisi tai kymmenen minuuttia oli kulunut, hän katsoi minua ja hymyili ja sanoi mukavaa että tulit, siitä on kauan kun kävit viimeksi, ja seuraavaksi hän kertoi samat asiat kuin äsken – –." Kun jouduin itse vastaavaan tilanteeseen, ymmärsin ettei muistisairasta voisi paremmin kuvata. Kevään korvalla soitin tutulle tositosivanhalle rouvalle hänen merkkipäivänään. Hänen aloituksensa ihmetytti hiukan.    – Onko siellä kaunis ilma? Olin esittäytynyt ja aioin onnitella...