Kirjat muuttuvat kun niitä ei lue moneen vuoteen.
Joskus pystyn vain ihmettelemään. Miksen ole koskaan ymmärtänyt tekstin hienoutta? Sitten ovat ne, joista olen ajatellut, että ostan kun näen divarissa, mutta joiden hohto on kadonnut.
Aila Meriluodon runoja olen lukenut tiettyinä kausina niin paljon, että ne ovat kuluneet. On siinä kyllä muutakin: se outo sammuminen.
Sukupolveni tunnisti Meriluodon elämänvaiheissa omia harhailujaan. Sidotusta runomitasta vapaaseen, äidinkielestä vieraaseen ja takaisin, sovinnaisista ratkaisuista toisenlaisiin erehdyksiin.
Sekä runoissa että päiväkirjoissa vilahtelee tuttuja maisemia. Rannat kun meri kuroutui syksyllä. Liukkaat kadut joilla vanha pari horjahteli sauvoineen. Kiinalainen ravintola. (Myös Kukkialla olen ollut.)
Luin kai viimeksi Meriluodon runoja silloin, kun Panu Rajalan kirjoittama elämäkerta Lasinkirkas, hullunrohkea ilmestyi vuonna 2010.
Nyt arvelin, että terälehti- ja tuoksuruno kokoelmasta Ruusujen sota (1988) kävisi yhteen tarkoitukseen. Varasin kirjastosta Kootut runot (2004) jotta voisin selata huvikseni koko tuotantoa.
Ällistelen, miten aika on vaikuttanut. Muistan yksittäisiä runokuvia, kun näen ne kirjan sivulla. Muistan säkeitä ja säkeistöjä. Ruohonkorsi tai sana ei kuitenkaan loista niin kuin ennen.
Saattaa olla, että Meriluodon tekstit syttyvät taas, kun elämä valaisee niitä uudesta suunnasta. Nyt tarvitsen jotain erilaista.
Aila Meriluoto, Kootut runot
WSOY 2004
ISBN 951-0-28851-9
Joskus pystyn vain ihmettelemään. Miksen ole koskaan ymmärtänyt tekstin hienoutta? Sitten ovat ne, joista olen ajatellut, että ostan kun näen divarissa, mutta joiden hohto on kadonnut.
Aila Meriluodon runoja olen lukenut tiettyinä kausina niin paljon, että ne ovat kuluneet. On siinä kyllä muutakin: se outo sammuminen.
Sukupolveni tunnisti Meriluodon elämänvaiheissa omia harhailujaan. Sidotusta runomitasta vapaaseen, äidinkielestä vieraaseen ja takaisin, sovinnaisista ratkaisuista toisenlaisiin erehdyksiin.
Sekä runoissa että päiväkirjoissa vilahtelee tuttuja maisemia. Rannat kun meri kuroutui syksyllä. Liukkaat kadut joilla vanha pari horjahteli sauvoineen. Kiinalainen ravintola. (Myös Kukkialla olen ollut.)
Luin kai viimeksi Meriluodon runoja silloin, kun Panu Rajalan kirjoittama elämäkerta Lasinkirkas, hullunrohkea ilmestyi vuonna 2010.
Nyt arvelin, että terälehti- ja tuoksuruno kokoelmasta Ruusujen sota (1988) kävisi yhteen tarkoitukseen. Varasin kirjastosta Kootut runot (2004) jotta voisin selata huvikseni koko tuotantoa.
Ällistelen, miten aika on vaikuttanut. Muistan yksittäisiä runokuvia, kun näen ne kirjan sivulla. Muistan säkeitä ja säkeistöjä. Ruohonkorsi tai sana ei kuitenkaan loista niin kuin ennen.
Saattaa olla, että Meriluodon tekstit syttyvät taas, kun elämä valaisee niitä uudesta suunnasta. Nyt tarvitsen jotain erilaista.
Aila Meriluoto, Kootut runot
WSOY 2004
ISBN 951-0-28851-9
Kommentit
Lähetä kommentti