Seikkailut ovat inhottavia. Mörkö on mörkö eikä pimeässä näe. Eväät varastetaan ja hengenlähtö on lähellä joka välissä.
Alismäen Repunpään herra Bilbo Reppuli joutuu suureen seikkailuun.
Velho Gandalf järjestää Bilbon mukaan, kun 13 kääpiötä vaeltaa Yksinäiselle Vuorelle, jonka sisuksissa lohikäärme vartioi kääpiöiltä ryöstettyä aarretta. Rikkaudet on tarkoitus palauttaa.
Bilbo ikävöi kotikolonsa ruokakomeroita ja vuodetta. Reitillä kuhisee toinen toistaan hirveämpiä vihollisia, eikä kummallisiin ystäviinkään voi luottaa varmasti.
Mikä pahinta, Gandalf jättää retkikunnan selviämään omin nokkineen.
Matkan aikana Bilbo oppii paljon niin kuin lasten- tai nuortenkirjan henkilöt oppivat, kun lähtevät maailmalle.
Elämänsä rohkeimman teon Bilbo tekee yksin, mutta kaikki saavat huomata, että mukavuudenhaluisessa tyypissä on enemmän ytyä kuin arvaisi.
Bilbo löytää sormuksen, joka tekee näkymättömäksi. Kotiin päästyään hän ei kerro siitä kenellekään. Kapineesta on paljon hyötyä, kun tulee vieraita, joita Bilbo ei ole erityisemmin toivonut.
Koska Hobitti menestyi kirjamarkkinoilla, kustantaja pyysi tarinaan jatkoa.
Sormus vei uusiin seikkailuihin, ja Taru sormusten herrasta julkaistiin lopulta kolmena paksuna kirjana.
J. R. R. Tolkien,
Hobitti, eli, Sinne ja takaisin
Alkuteos The Hobbit or There and Back Again (1937)
Suomentanut Kersti Juva, runot suomentanut Panu Pekkanen
WSOY 2008 (3. tarkistettu laitos, 2. painos)
ISBN 978-951-0-32324-3
70-luvun löytöihini kuului Taru sormusten herrasta. En muista milloin luin trilogian, mutta oman hankin Oxfordista. (Kartonkikannet hajosivat seuraavan vuosikymmenen muutoissa. Heitin kirjat menemään.)
Suomennos, johon ihastuin tosissani, oli niin kuin tavallista sama ja eri kirja. Asuin lakeuden laidalla ja hipsin lumisen pihan yli kirjastoon hakemaan seuraavan osan, kun entinen loppui.
Hobitin lukeminen oli testi. En ollut varma, jaksanko satujuonta, ja edelleen olen kahden vaiheilla. Paras kai lainata Tarun ykkösosa ja katsoa, sopiiko Tolkienin pääteos talven lukuprojektiksi.
Alismäen Repunpään herra Bilbo Reppuli joutuu suureen seikkailuun.
Velho Gandalf järjestää Bilbon mukaan, kun 13 kääpiötä vaeltaa Yksinäiselle Vuorelle, jonka sisuksissa lohikäärme vartioi kääpiöiltä ryöstettyä aarretta. Rikkaudet on tarkoitus palauttaa.
Bilbo ikävöi kotikolonsa ruokakomeroita ja vuodetta. Reitillä kuhisee toinen toistaan hirveämpiä vihollisia, eikä kummallisiin ystäviinkään voi luottaa varmasti.
Mikä pahinta, Gandalf jättää retkikunnan selviämään omin nokkineen.
Matkan aikana Bilbo oppii paljon niin kuin lasten- tai nuortenkirjan henkilöt oppivat, kun lähtevät maailmalle.
Elämänsä rohkeimman teon Bilbo tekee yksin, mutta kaikki saavat huomata, että mukavuudenhaluisessa tyypissä on enemmän ytyä kuin arvaisi.
Bilbo löytää sormuksen, joka tekee näkymättömäksi. Kotiin päästyään hän ei kerro siitä kenellekään. Kapineesta on paljon hyötyä, kun tulee vieraita, joita Bilbo ei ole erityisemmin toivonut.
Koska Hobitti menestyi kirjamarkkinoilla, kustantaja pyysi tarinaan jatkoa.
Sormus vei uusiin seikkailuihin, ja Taru sormusten herrasta julkaistiin lopulta kolmena paksuna kirjana.
J. R. R. Tolkien,
Hobitti, eli, Sinne ja takaisin
Alkuteos The Hobbit or There and Back Again (1937)
Suomentanut Kersti Juva, runot suomentanut Panu Pekkanen
WSOY 2008 (3. tarkistettu laitos, 2. painos)
ISBN 978-951-0-32324-3
70-luvun löytöihini kuului Taru sormusten herrasta. En muista milloin luin trilogian, mutta oman hankin Oxfordista. (Kartonkikannet hajosivat seuraavan vuosikymmenen muutoissa. Heitin kirjat menemään.)
Suomennos, johon ihastuin tosissani, oli niin kuin tavallista sama ja eri kirja. Asuin lakeuden laidalla ja hipsin lumisen pihan yli kirjastoon hakemaan seuraavan osan, kun entinen loppui.
Hobitin lukeminen oli testi. En ollut varma, jaksanko satujuonta, ja edelleen olen kahden vaiheilla. Paras kai lainata Tarun ykkösosa ja katsoa, sopiiko Tolkienin pääteos talven lukuprojektiksi.
Taru sormusten herrasta näyttää olevan kohtalo.
VastaaPoistaJulkaisin postauksen päivällä. Menin kirjastoon vähän ennen sulkemisaikaa palauttamaan kasan lainoja, joista innostuin lukemaan vain yhden pienen omakustanteen. Muissa ei ollut niitä juttuja, mitä verkkokirjastosta varatessa kuvittelin.
Vilkaisin tietysti kierrätyshyllyä, ja siellä komeilivat Taru sormusten herrasta II ja III, oikein sidotut kappaleet. Osan I voin lainata kirjastosta, ja näitä loppuja saan sitten lukea omaan tahtiini.