Tiedon hankkiminen on vaivalloista ja aikaa vievää niin kuin kaikki treeni. Historiaa kannattaisi kuitenkin harrastaa. Menneisyys auttaa ymmärtämään, mitä ihmisillä on tapana tehdä ja miten tämä maailma toimii. Auringon alla on varsin vähän todella uutta.
Kansalaiskoulu
sohvalla
Jos taloudessa asuu peruskoululainen, vanhempien sopii lainata aineistoa häneltä. Lasten on tarkoitus oppia paitsi historian tapahtumia sinänsä myös tutkijan taitoja.
Lukion historian kurssi sopii aikuisen seuraavaksi tavoitteeksi.
Oma kokemukseni sanoo, ettei vuosilukuja pidä halveksia. Aivojen tietopankki tarvitsee rungon, johon uudet asiat liitetään.
Niin, ja tutkijan taitojen lisäksi täytyy perehtyä kunnolla myös varsinaiseen sisältöön eli siihen, mitä tapahtui.
Jännittäväksi historia käy sitten, kun tajuaa, mitä kaikkea oli meneillään samaan aikaan. Faktojen karttuessa alkaa tulkintoja syntyä vaikka iltauutisten ääressä.
Alueliitokset
pelottivat
Fundeerasin maailman toimintaperiaatteita, kun luin Mika Waltarin kirjaa, joka ilmestyi välirauhan aikana Ruotsissa.
(Kertaus: Talvisota oli lyhyt: 30.11.1939–13.3.1940. Sitten tuli jakso, jota on totuttu nimittämään välirauhaksi. Jatkosota käytiin 25.6.1941–19.9.1944 ja sen jälkeen vielä Lapin sota.)
Waltari selostaa teoksessaan Viron, Latvian ja Liettuan vaiheet syksystä 1939 kesään 1940 sekä Viron oloja sen jälkeen, kun Baltian maat oli elokuussa 1940 liitetty Neuvostoliittoon.
Kirja oli osa Suomen valtion tiedotustoimintaa. Tarkoitus oli, että "voimme tehdä johtopäätöksemme ja saada siitä tarpeelliset opetukset".
Tunnistatko
huijarin?
Maailma tarjoaa joskus pelkkiä huonoja vaihtoehtoja. Silloin auttaa kun näkee, mitkä ne saattaisivat olla – muutkin kuin ne, jotka itse hoksaa.
Historiasta on hyötyä jopa arkitiedon siivilöimisessä. Kyseenalaistamisesta tulee hyvä tapa, oli valistaja kuka tahansa. Aika ajoin voisi tarkastella kriittisesti myös niitä lähteitä, joihin on tottunut luottamaan.
Miksi tuo sanoo niin kuin sanoo? Kenen pussiin se puhuu omansa lisäksi? Tietääkö se vai huijaako? Olisiko vilpitön, mutta silti väärässä?
Mika Waltari (alias Nauticus),
Totuus Virosta, Latviasta ja Liettuasta
2. painos WSOY 2008
(1. painos Förlaget Balticum 1941)
ISBN 978-951-0-34136-0
Waltarin kommentit naulakauppiaan ammatista, etenkin ruumisarkunnaulojen valmistamisesta, saivat tutkimaan hänen sotatoimiaan.
Kansalaiskoulu
sohvalla
Jos taloudessa asuu peruskoululainen, vanhempien sopii lainata aineistoa häneltä. Lasten on tarkoitus oppia paitsi historian tapahtumia sinänsä myös tutkijan taitoja.
Lukion historian kurssi sopii aikuisen seuraavaksi tavoitteeksi.
Oma kokemukseni sanoo, ettei vuosilukuja pidä halveksia. Aivojen tietopankki tarvitsee rungon, johon uudet asiat liitetään.
Niin, ja tutkijan taitojen lisäksi täytyy perehtyä kunnolla myös varsinaiseen sisältöön eli siihen, mitä tapahtui.
Jännittäväksi historia käy sitten, kun tajuaa, mitä kaikkea oli meneillään samaan aikaan. Faktojen karttuessa alkaa tulkintoja syntyä vaikka iltauutisten ääressä.
Alueliitokset
pelottivat
Fundeerasin maailman toimintaperiaatteita, kun luin Mika Waltarin kirjaa, joka ilmestyi välirauhan aikana Ruotsissa.
(Kertaus: Talvisota oli lyhyt: 30.11.1939–13.3.1940. Sitten tuli jakso, jota on totuttu nimittämään välirauhaksi. Jatkosota käytiin 25.6.1941–19.9.1944 ja sen jälkeen vielä Lapin sota.)
Waltari selostaa teoksessaan Viron, Latvian ja Liettuan vaiheet syksystä 1939 kesään 1940 sekä Viron oloja sen jälkeen, kun Baltian maat oli elokuussa 1940 liitetty Neuvostoliittoon.
Kirja oli osa Suomen valtion tiedotustoimintaa. Tarkoitus oli, että "voimme tehdä johtopäätöksemme ja saada siitä tarpeelliset opetukset".
Tunnistatko
huijarin?
Maailma tarjoaa joskus pelkkiä huonoja vaihtoehtoja. Silloin auttaa kun näkee, mitkä ne saattaisivat olla – muutkin kuin ne, jotka itse hoksaa.
Historiasta on hyötyä jopa arkitiedon siivilöimisessä. Kyseenalaistamisesta tulee hyvä tapa, oli valistaja kuka tahansa. Aika ajoin voisi tarkastella kriittisesti myös niitä lähteitä, joihin on tottunut luottamaan.
Miksi tuo sanoo niin kuin sanoo? Kenen pussiin se puhuu omansa lisäksi? Tietääkö se vai huijaako? Olisiko vilpitön, mutta silti väärässä?
Mika Waltari (alias Nauticus),
Totuus Virosta, Latviasta ja Liettuasta
2. painos WSOY 2008
(1. painos Förlaget Balticum 1941)
ISBN 978-951-0-34136-0
Waltarin kommentit naulakauppiaan ammatista, etenkin ruumisarkunnaulojen valmistamisesta, saivat tutkimaan hänen sotatoimiaan.
Kommentit
Lähetä kommentti