Aamulyhyet

Silvester Mazzarella oli hesalaisia, mutta pyöri joskus meikäläisenkin opiskelukuvioissa. Kai naimisissa sen Silvesterin kanssa, ajattelin kun näin Merete Mazzarellan nimen ensi kerran. Suomenruotsalaisen kirjallisuuden lehtori Helsingin yliopistossa, viisastuin sitten. Ja myöhemmin pohjoismaisen kirjallisuuden professori. Nykyään Merete Mazzarella keikkuu lempikirjailijoideni 10 kärjessä -listalla. Ei vähiten siksi, että hän kirjoittaa muun lisäksi vanhenemisesta. Uskaltaa sitä paitsi hylätä kiertoilmaukset ja puhua vanhoista ihmisistä. Hyvä kysymys tekee kirjan Mazzarella oli Kun kesä kääntyy   -teosta kirjoittaessaan viidenkymmenen ja kuudenkymmenen puolivälissä. Hän pohti, mitä vanhuus ja kypsyys tarkoittaa, ja totesi: "Ei, en kuvittele että juuri minä voisin yksiselitteisesti vastata siihen kysymykseen. Mutta selvittääkseni sitä olen kirjoittanut tämän kirjan." Tulos on viehko kirjallisuuden ja kokemusten sekoitus eikä lainkaan raskasta luettavaa. Oivallu...

Tyttö nauraa ja kirkuu hämärässä. Yksi pojista rällää mopolla, pakokaasu haisee. Naapurilähiön päällä riippuu ohut uusikuu. Metroasemalta kävelee mies puhelin kourassaan, ruutu loistaa kirkkaampana kuin mikään maisemassa. Suljin jo laitteet ja kiskoin piuhat irti. Ajattelen omia juttujani.

Selasin pehmeäkantista  Heinäkuun viides päivä -nimistä romaania. Kirjoittaja oli Tito Colliander – ei voi olla totta, julkaisiko se tällaisia? Kun näin ruhtinas Dolgorukin nimen, päätin viedä tekeleen kotiin. Muistin kesäillan Iisalmessa ja Dolgorukin muistomerkin. Taistelussa kuolleen ruhtinaan ruumis palsamoitiin, ja mustat hevoset vetivät arkun Sortavalaan, mistä se kuljetettiin laivalla Pietariin. Suomen sota 1808–1809 ja Koljonvirran taistelu 27.10.1808, valisti internet. Lähes puolitoista vuotta sotaa Collianderin kirjan sankari on Joachim Zachris Duncker (1778–1809), yksi Vänrikki Stoolin tarinoiden  henkilöistä. Dunckerin sotatie vei helmikuussa 1808 Mikkelistä Leppävirralle, Kuopioon, Iisalmeen ja edelleen Oulun seudulle. Kesäksi palattiin Kallaveden rantaan. Lokakuussa tuli käsky siirtyä Iisalmeen ja sieltä Ouluun. Talvisydämeksi asetuttiin Tornioon. Miehet olivat nälkiintyneitä, resuisia ja uuvuksissa. Mieliala oli katkera. Haavoittuneet jätettii...

Luulen, että kaikki ihmiset ovat omanlaisiaan ja erikoisia. Arveluani vahvistaa päiväkirjailija Samuel Pepys (1633–1703). Pepys piti 1660-luvulla pikakirjoituksella salaista päiväkirjaa, joka selostaa hänen toilauksiaan ällistyttävän suorasukaisesti, aivan kuin jonkun muun tekemisiä ja tuntemuksia. Kirjailijaksi sopii tituleerata, vaikka mies oli enempi kirjanpitäjä. Huolellisesti pykätyt romaanit häviävät Pepysin arjelle. Kolmikymppinen kundi oli ahkera (jatkuvasti toimistolla, ja kun määräpäivä lähestyi, nousi varhain ja jatkoi myöhään; kirjoitti paljon työstä päiväkirjaan, piti lisäksi muisti- ja tilikirjoja) uskoton (nuori ja kaunis vaimo, mutta miehellä aina käsi vieraan hameen alla; tilaisuuden tullen hyppäsi pehkuihin sekä rouvien että piikojen kanssa) nuuka (keskittyi säästämiseen ja rikastumiseen, piti vaimonsakin kotosalla vähissä käyttörahoissa) keräilijä (hankki laajan yksityiskirjaston, maalautti muotokuvia, osti tai sai erilaisia esineitä) musikaalinen (la...

Kommentoija törkkäsi kipupisteeseeni, kun hänelle valkeni, etteivät kirjastot säilytä kaikkea. Asiakas voi tosiaan jäädä nuolemaan näppejään. Helsingin kaupunginkirjasto rakentaa Töölönlahdelle Oodia, johon tulee studioita ja muita pöksiä, elävien kuvien teatteri ja niin edelleen. Saa noita tietysti olla, mutta meikäläinen istuu antiikkisen läppärinsä ääressä ja tuntee syrjäytyneensä. Olen kai epätrendikäs kulttuuritantta. Pyöriikö niitä kirjastoissa liikaa? Helmet-tietokannasta hävisi yllättäen Samuel Pepys – vihreäkantinen päiväkirjasarja, jonka olen lukenut kahteen kertaan ja ajattelin lukea nyt kesän mittaan uudelleen. Kymmenkunta paksua osaa, sensuroimattomat naisjutut ja hyvät tieteelliset selitykset. Myös Harold Nicolsonin ja James Lees-Milnen päiväkirjat ovat menneet samaa hukan tietä. Ymmärrän miksi vajaat sarjat on poistettu, mutta ei Nicolsonin elämäkerta korvaa niitä. Jamesin duunin evakkopaikka oli High Wycombe. Parina Englannin-kesänäni kävin siellä ...

Satama. Muutos tekee tuloaan, ehkä pitkään. Kunnes alkaa tapahtua. Jo ennen muutosta ja varsinkin sen jälkeen ihminen määrittelee persoonansa sen kautta. Uusi minä vaatii totuttelua. Jonain päivänä sitten iskee oivallus, että uusi on rutiinia. Niin kuin nyt minulle vanhuus ja eläkkeellä oleminen. Pääsiäisen jälkeen en ole uhrannut niille kovin monta ajatusta. Olen vain elänyt sekä parempina että pahempina päivinä. Sydänkesällä voi hengähtää. Lakata haluamasta ja toivomasta. Saa vain olla. Hyvää juhannusta!

Sää on ainoa, mitä kaupunkilaisella oikeastaan on jäljellä luonnosta, eikä sillekään joudu altistumaan kovin paljon. Toisaalta sää on nykyään harrastus. Kauppias mainostaa langatonta joka kodin sääasemaa, ja innokkain porukka ajelee satoja kilometrejä ukkosrintaman perässä. Tavallinen mutta harvinainen Kirjailija Matti Mäkelän "elämyksellinen essee" eli Sääkirja   lähtee liikkeelle huoneihmisen – hauska määritelmä! – vähistä tilaisuuksista olla ulkona: "Neljä päivää, koko elämässä, siinä huoneihmisen mahdollisuus kokea marraskuinen, tyyni, aurinkoinen arkipäivä luonnossa! Siksi myös tämän kirjan toinen osa kuvailee suomalaista vuodenkiertoa nykyihmisen näkökulmasta, kaikkia niitä nautintoja, tylsyyttä ja elämyksiä, joita sää voi antaa." Mäkelä perustaa laskelmansa neljästä päivästä siihen, ettei aurinko juurikaan paista marraskuussa ja että ihmisen elämästä menee 20 vuotta koulussa ja seuraavat 30 töissä. Vain jos saa määrätä ajankäytöstään itse, pääse...