Radikaalin kotielämä

– kun Valkeakosken, Kaipolan ja Kauttuan paperikoneitten teloihin joutuu tuntemattomalla tavalla vieraita teräsesineitä – – kun suo-ojituskaterpillarit ja metsätraktorit lentävät öisin ilmaan metsissä ja henkilöautot palavat soihtuina pysäköintipaikoilla, vasta silloin voidaan puhua luonnonsuojelusta.

Näin julisti Pentti Linkola 1970-luvun alussa ja vieroitti minut kertaheitolla luonnonsuojelijoista.

En hyväksynyt sabotaaseja. Enkä tietenkään tappamista, kun Linkola alkoi suositella tuliaseita väestön harventamiseen.

Jotkut väittävät, että Linkola provosoi eikä tarkoittanut kaikkea, mitä esitti. Vaan sanasta miestä.

Sielunmaiseman
suojelua

Linkola näyttää olevan kylänraitilla mukava ihminen, mutta elämäntarinassa kulkee kireä lanka: ulkopuolisuus, omapäisyys, raivo ja masennus.

Hänenkin kohdallaan ajattelen, ettei ideologian perusteeksi riitä, että näkee maailman oman sielunmaisemansa läpi. Asia voi sinänsä olla kannatettava, mutta toimintaan ilmaantuu vääristymiä.

Masennus vei Linkolan ajoittain niin huonoon kuntoon, että mies nousi mustista syövereistä vasta sitten, kun läheinen oli vienyt hänet sairaalaan.

"Olin vihan tihentymä", Linkola kuvailee sisikuntaansa.

Kuka pesee aatteen
miesten pyykit?

Elämäkertaa lukiessa huomasin, että Linkolalla oli sama uskottavuusongelma kuin opiskeluaikojeni vasemmistolaisilla, jotka järjestivät maailmanlaajuista vallankumousta, mutta pesettivät pyykkinsä äidillä.

Linkola antoi vetää sähköt taloonsa Sääksmäellä, jonne hän siirtyi 1978, mutta vesi piti edelleen kantaa ämpärillä kaivosta.

Naisystävä olisi tietysti halunnut vesijohdon. Hän tyytyi kuitenkin raahaamaan kalastajan likapyykkiä Helsinkiin (ymmärtääkseni julkisilla kulkuneuvoilla). Linkolan helsinkiläinen äitikin pesi ja parsi.

Kantovesillä pyykkääminen oli 80-luvulla jo harvinainen taito, ja vaikka olisi osannut, koko viikonloppu olisi mennyt saunalla.

Henkevien naisten
vaatimuksia

Riitta Kylänpää tekee tosiaan selkoa paitsi Linkolan töistä ja aatteista myös hänen naisasioistaan.

Muistan, kuinka naureskelin työkaverin kanssa Linkolan julkiselle kirjeelle, jolla hän lähestyi "Suomen henkeviä naisia".

Kuuluimme epäilemättä kohderyhmään. Maalaistaustamme vuoksi kirjelmä toi kuitenkin mieleen ahtaat mökit, liiteri- ja kaivoreissut pyryn jälkeen ja tiskiveden kuumentamisen kymmenen litran kattilassa.

Luonnonsuojelijoiden kanssa voisi käydä vielä niin, ettei synkkinä talvi-iltoina pussattaisi, vaan kuunneltaisiin puhetta Andreas Baaderista ja Ulrike Meinhofista ynnä muista esikuvista.

Linkolan elämäkerta paljastaa, etteivät kaikki naiset olleet yhtä kranttuja, mutta kestämistä siellä oli varmasti kaikilla.

Kärsi, kärsi, hienon
kokemuksen saat

Ymmärrän hyvin, että kyky kokea esteettisiä elämyksiä luonnossa on ollut Linkolalle yhtä tärkeä kuin luontoa koskeva tieto.

Tätä vain en tajua:

Elämysten saamiseksi on ponnisteltava, koska muuten ne
eivät ole riittävän aitoja ja voimakkaita.

Luonnossahan jos missä saa koko ajan lahjoja. Pikkuiloa ja huikeita yllätyksiä.

Vai houkutteliko metsätraktorien räjäyttely, autojen polttaminen ja muu ääritoiminta siksikin, ettei mikään tavallinen tuntunut oikein miltään?

Huom!
Jutun ensimmäinen osa on julkaistu 2.4.2018.
Linkki vie, ole hyvä!

Riitta Kylänpää,
Pentti Linkola – ihminen ja legenda
Siltala 2017
ISBN 978-952-234-350-5

Menin kirjaston varausjonoon, kun tuttu kyseli, olenko lukenut ja kerrotaanko eräästä asiasta. En tiennyt, että Linkolasta oli tehty elämäkerta. Nykyään on työlästä saada selville, mitä kirjoja ilmestyy.

Helmet-lukuhaasteen herättämiä mietteitä:

• Kirjassa käsitellään yhteiskunnallista epäkohtaa
  Luonnon turmeleminen on totta kai epäkohta. Vaan niin on sabotaasikin.
  Kunnon ihminen elää vaatimattomasti ja pitää (asiasta numeroa tekemättä) ympäristönsä puhtaana, hiljaisena ja pimeänä. Myös tehtailija.
• Surullinen kirja
  Niin paljon vaikeaa elämää, ahdistusta, vihaa, masennusta ja väkivallan ihannointia.
  Surettaa myös se, että luonnonsuojelusta on tehty ääriajattelua. (Tyhmä rahvas on tavaran perään, joten aatteellinen eliitti lähtee öisille retkille.)
  Tosi apeaksi vetää, jos ihmiselle ei anneta kotipaikkaoikeutta tällä kaikesta huolimatta suloisella tähdellä.
• Palkittu tietokirja
  Riitta Kylänpää voitti Linkolan elämäkerralla tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon 2017.