Pieni runotyttö

Kirjailijan mies on syvästi masentunut ja sanoo, että tekisi itsemurhan
jos uskaltaisi.

Työn alla oleva käsikirjoitus vaikuttaa paremmalta kuin bestsellerit, joiden sankarittareen kirjailija on jo kyllästynyt. Hän nauttii tapahtumista luodessaan niitä – elää ne, kertoo päiväkirja.

Hän pakenee arkea tarinaansa. Luo jollain tasolla itseään uudestaan.

Näin syntyy punatukkaisen Annan rinnalle toinen L. M. Montgomeryn suosikkihahmo: sanojen lumoama orpotyttö Emilia, joka päätyy sukulaisten tykö Uusi Kuu -nimiseen maalaistaloon.

Alkukirjainten takana piilottelevat etunimet Lucy Maud.

Lukijanmieleni näkee kirjailijan kahtena: L. M. Montgomery on julkkis, Maud puolestaan yksityiselämän kynäilevä neiti ja tarmokas papinrouva.

Kirjoittavan tytön
unelmat

Kun Emily of New Moon  ilmestyi elokuun lopulla 1923, Montgomery totesi, että tapahtumat olivat keksittyjä, mutta Emilian sisäinen elämä kuvitelmineen ja leimahduksineen kuin hänen omansa.

Emilia aikoo kuuluisaksi runoilijaksi tai romaanikirjailijaksi. Maud harrasti juttujen kirjoittelua ja piti päiväkirjaa jo alle kymmenen ikäisenä.

Kirjeluettelot, joiden taakse Emilia kirjoittaa ja jotka hän piilottaa sohvan alle, ovat suoraan todellisuudesta. Pikku Maudille annettiin myös linimentti- ja mikstuurafirman lähettämiä keltaisia vihkoja.

Montgomery oli oikeassa uskoessaan Emilian tarinan laatuun. Sekä juoni että henkilöt on kirjoitettu täyteläisiksi, ja vaikka Emilia on hauska lapsi, huumoriin kätkeytyy tummia juonteita.

Kustantaja olisi halunnut vaihtaa Emilyn nimen, mutta kirjailija piti päänsä. Vuosikausia kehitellyllä hahmolla oli alusta saakka ollut nimi.

Menneisyyden tunteita
ja tapahtumia

Montgomeryn päiväkirjoista käy ilmi, ettei Pieni runotyttö  ole pelkästään mielikuvituksen tuotetta. Myrkkyomenalla säikytettiin serkkupoika.

Neiti Brownell, joka opettaa Emiliaa kyläkoulussa ennen herra Carpenteria, kuvastelee Maudin opettajaa, jonka kanssa hänen isovanhempansa joutuivat riitoihin ja joka antoi sen vuoksi oppilaansa kärsiä. Koston ripaus tunteiden keitoksessa.

Elisabet-täti tuo mieleen kirjailijan omalaatuisen ja jääräpäisen isoäidin, vaikka suvun vanhat skotit olivat epäilemättä kaikki vähän samaa maata.

Kun täti käskee Emilian pyytää neiti Brownellilta anteeksi nöyrästi polvillaan, kohtauksessa on käytetty tapausta, jossa isoäiti vaati, että Maud polvistuisi hänen eteensä. Tytön oli pakko totella.

Kustantaja toimitti
ihan turhaan

Luin vuosituhannen vaihteessa työttömänä ollessani Runotyttö-sarjan englanniksi. Pöyristyin syvästi, kun tajusin, että suomennoksista oli poistettu kaikessa hiljaisuudessa yhtä sun toista.

Televisioajan lapset ymmärtävät epookin. Sitä paitsi nykyään harrastetaan fantasiaa, jonka maailmat ovat paljon kummallisempia. Mikäli Tennyson tai Keats ihmetyttää, lukija voi kaivaa puhelimen esiin ja googlata.

Klassikoista ilmestyy jatkuvasti aivan uusia suomennoksia. Kustantaja saisi ryhdistäytyä ja käännättää Emilian tarinan alusta pitäen. Löytyisikö enää vastaavan suomalaisen miljöön hallitsevaa porukkaa?

I. K. Inha ei pitänyt sarjaa vain nuortenkirjoina, ja luonnonkuvaukset tekivät häneen vaikutuksen. – Kyllä, Pieni runotyttö  ja Runotyttö maineen polulla  ovat juuri sen valokuvaaja-Inhan suomennoksia.

Montgomeryn kirjoittavassa sankarittaressa täytyy olla jotain erityistä. Hänen kasvuikänsä kuvausta on myyty kohta sata vuotta.

Emilia Kent ilmestyy
kesäksi

Ryhdyin lukemaan Emilia-kirjoja, koska olin unohtanut niiden tapahtumat.

Hoksasin nimittäin verkkokirjastoa selatessani, että Vilja-Tuulia Huotarinen ja Satu Koskimies ovat kirjoittaneet jatko-osan, joka ilmestyy toukokuun loppupuolella.

Jännä nähdä, miten he ovat käsitelleen Emilian avioliittoa ja mitä kaikkea sijoittaneet kertomukseen.

L. M. Montgomery, Pieni runotyttö
Alkuteos Emily of New Moon (1923)
I. K. Inhan uudistettu suomennos (1961)
WSOY 1999 (13. painos, 1. painos 1928)
ISBN 951-0-18388-1

Talven mittaan olen lueskellut myös L. M. Montgomeryn päiväkirjoja: Complete Journals I  ja II  sekä Selected Journals III–V.