Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2014.

Hetken lahjat

Ohi vilahtava tuokio on täydellinen Niin kuin illan kiireisimpänä hetkenä Aleksin joulukadulla keskellä Helsinkiä sataisi yhtäkkiä lunta Avaruuden täysi suuria valohiutaleita putoaisi hitaasti Joka kerta odottamatta se mitä et ymmärtänyt toivoa Ja muistat sen aina

Kerro, kerro, kuva!

Silmäni eksyivät mustavalkoiseen valokuvaan, kun piti tarkistaa kirjasta pari tietoa. Kuva oli ihan tavallinen: etu- ja taka-alalla metsää, keskellä lampi ja rantaviivalla kaksi miestä. Herrat oli ehkä ikuistettu lehteä varten, mutta otos tuntui retkimuistoksi näpätyltä. Mutkaton tyyli sai katseen pysähtymään kuvaan, joka viipyi ajatuksissa monta päivää. Näppäilykuvatkin alkoivat tuntua arvokkailta dokumenteilta, sillä niihin tallentuu ajan henkeä. Mieleen palautui kohta 40 vuotta vanha joulusarja: Isäntä saunapäädyn ovella kuusen kanssa. Emäntä kykkii tarkkana sähkölieden uunin edessä. Valmiit pullat lähikuvassa. Emäntä pesee lattiaa sinipiialla. Tyttärellä ja vävyllä pienempi kuusi Ladan peräkontissa. Lahjojen jaosta tavanomaisia kuvia. Hieno laukaus isännästä ja emännästä torkuilla joulupäivänä – gobeliini ja pikkupöytä mukana. Siihen aikaan 36 ruutua yksistä juhlista tuntui paljolta, ja kuville kertyi hintaa. Digiaikana voi tallentaa huoletta sekä poseeraukset että ...

Joulunaluspimeys

Pitkät hämärät, pitkät yöt, kohta joulu. Ihmiset valittavat, että on synkkää. Että tulee ikävä kevättä. Jo lapsena pidin syyspimeydestä, joka laskeutui elokuun iltoihin. Talojen ikkunat näkyivät valopisteinä mustassa maisemassa, eikä niitä ollut monta. Pimeys kietoi kaiken sisäänsä kuin lämmin huopa. Kun radion säätiedotus varoitti hallasta, käytiin ottamassa eläimet navettaan. Taskulamppu valaisi peltotietä, ja taivaalla oli mielettömästi tähtiä. Lehmät tunkivat laitumen portille, sillä ne tiesivät hyvin, minkä takia ihmiset tulivat vielä niin myöhään. Vain päärakennukseen oli vedetty sähkö. Siksi isot lapset kantoivat pimeällä myrskylyhtyä käydessään navetassa, tallissa ja ladossa, joihin oli matkaa. Ei pelottanut, vaikka huuhkaja tuijotti joskus puimalan katon rajasta. Sama tunnelma herää kaupungissa hämärän puiston keskellä. Pimeys on yhä lämmin. Talviyö odottaa tummana ja levollisena kuin kynnöspelto tai kantava tamma. Keväällä syntyy uutta, mutta siihen on vielä aikaa. Ny...

Unennäkijän muistelmat

Seitsemänkymppinen bloggaaja kirjoitti muistelmat, joissa kertoo elämästään ja työstään kirjailijana. Väärempää todistusta saa hakea, mutta mielikuvat kulkevat näin. Anita Konkka , jonka Unennäkijän muistelmat palautin juuri kirjastoon, tuli tutuksi Kirjailijan päiväkirjassa ja Sanat-blogissa . Toki tiesin Anita Konkan ja olin lukenut pari hänen romaaniaan. Kirjallisuus avautui tässä tapauksessa kuitenkin internetin välityksellä. Konkkahan solahti verkkomaailmaan jo silloin, kun se oli monelle suomalaiselle aivan outo, ja koodasi alkuun bloginsa itse. Kirjaston jonoon ei välttämättä tarvitse mennä. Kirja on ostokelpoinen: 600 sivua eikä panovihreitä tai muita kustannusalan puutostauteja. Samanikäinen muistaa sukupolven vaiheet algerialaista punkkua myöten. Tervemenoa löytöretkille kirjoihin. Kuin myös blogeihin, joita Konkka tosin päivittää valitettavan harvoin. Anita Konkka, Unennäkijän muistelmat Teos 2014 ISBN 978-951-851-550-3

Blogin nimi

Kymmenessä vuodessa on perustettu niin paljon blogeja, että nimen löytäminen uudelle on lähes mahdotonta. Kaikki sopivat on jo varattu. Uskomaton juttu. Hoksasin blogit (tai nettipäiväkirjoja silloin oli) vuosituhannen vaihteessa. Joskus 2009-2010 kirjoittaminen jäi. Oli töitä ja muita kiireitä. Nyt blogittaa taas. Alkuun pääsy on kuitenkin ollut yllättävän hankalaa. Se nimi! Ainutlaatuinen tietysti. Mielellään lyhyt. Eikä skandinaavien outoja kirjaimia. Å, ä ja ö saattavat yhä temppuilla päivitysten jälkeen. Viimeksi näin kävi suunnilleen kolme kuukautta sitten. Jos sanassa oli skandi, haku jätti siihen luuloon, ettei tietoa löydy. Ideariiheni on sauhunnut koko syksyn. Lyijykynä ja lappu pöydän kulmalla siis. Pettymyksiin tottui, kun hakukoneet tyrmäsivät ehdotuksen toisensa jälkeen. Sitten pää kehitti ties monennenko uuden yhdistelmän. Ihme ja kumma: Aamulyhyet -nimistä blogia ei löytynyt. Jälkiviisaus sanoo, että aivot toimivat...