Seitsemänkymppinen bloggaaja kirjoitti muistelmat, joissa kertoo elämästään ja työstään kirjailijana. Väärempää todistusta saa hakea, mutta mielikuvat kulkevat näin.
Anita Konkka, jonka Unennäkijän muistelmat palautin juuri kirjastoon, tuli tutuksi Kirjailijan päiväkirjassa ja Sanat-blogissa.
Anita Konkka, jonka Unennäkijän muistelmat palautin juuri kirjastoon, tuli tutuksi Kirjailijan päiväkirjassa ja Sanat-blogissa.
Toki tiesin Anita Konkan ja olin lukenut pari hänen romaaniaan. Kirjallisuus avautui tässä tapauksessa kuitenkin internetin välityksellä. Konkkahan solahti verkkomaailmaan jo silloin, kun se oli monelle suomalaiselle aivan outo, ja koodasi alkuun bloginsa itse.
Kirjaston jonoon ei välttämättä tarvitse mennä. Kirja on ostokelpoinen: 600 sivua eikä panovihreitä tai muita kustannusalan puutostauteja. Samanikäinen muistaa sukupolven vaiheet algerialaista punkkua myöten.
Tervemenoa löytöretkille kirjoihin. Kuin myös blogeihin, joita Konkka tosin päivittää valitettavan harvoin.
Anita Konkka, Unennäkijän muistelmat
Anita Konkka, Unennäkijän muistelmat
Teos 2014
ISBN 978-951-851-550-3
ISBN 978-951-851-550-3
Mielenkiintoinen idea joululukemiseksi! 600 sivua, ei heti lopu.
VastaaPoistaJep. Yhtenä iltana ajattelin, että luen vähän, ja sitten kello olikin puoli kaksi. Tapahtuu meikäläiselle aika harvoin. Ylimääräinen mauste tarinassa on se, että suurin osa ajanjaksosta on itsellä hyvässä muistissa. Jäin aina välillä fundeeraamaan, että tuo ihminen koki sen ja sen ilmiön noin.
PoistaMuistan vielä kun joulunpyhät oli tosi pitkiä. Tarvittiin aina kauhea pino kirjoja että jaksoi pysyä sohvannurkassa. Miten pyhät ovat käyneet aina vaan lyhyemmiksi? Pelkästään töistä toipumiseen menee monta päivää, saati sitten kun lisänä on kokkausta, kuskausta ja muuta tohinaa. No, toiveissa kuitenkin on pitkiä toveja nenä kirjassa (manuaalisessa tai sähköisessä) joulun aikaan.
VastaaPoistaEnnen oli tavallinen viikonloppukin pitkä. Nyt tuntuu uskomattomalta, että perjantaina jaksoi töiden jälkeen hypätä julkiseen kulkuneuvoon ja lähteä kauas tai vielä kauemmas. Paluu meni sunnuntaina myöhään, mutta töitä vain tehtiin reippaasti koko maanantai. Oliko se nuoruuden energiaa? Vai onko työelämän vuodesta toiseen jatkunut huonontuminen kuluttanut ihmiset hiutuneiksi tiskiräteiksi?
PoistaIltakin oli ennen pidempi! Enää ei tule mieleenkään lähteä iltarientoihin, jos seuraava päivä on työpäivä. No, poikkeus vahvistakoon säännön: tulin juuri elokuvista, tämä Mielensäpahoittaja, siinä Ennen ja Nyt oli törmäyskurssilla. Kärjistettyä, mutta monessakin mielessä tuttua. . .
VastaaPoistaTotta on. Viime vuosituhannella pääsin töistä neljän jälkeen. Paitsi jos saksitaitto piti viedä raitiovaunulla Poste Restanteen klo 22:een mennessä; historiaa... Puoli viideltä ruokakaupassa / kotona tuntui siltä, että on vielä puoli päivää jäljellä. Jaksoi lähteä ja harrastaa. Sittemmin vuorotyö kyllä hävitti iltojen tajun lopullisesti.
Poista