Kuopion takana

Yhä tämä naurattaa. Oikein hauska välipala lukutarjottimella.
Eeva Tenhusen dekkari Kuolema savolaiseen tapaan  ilmestyi 1976. Se huvitti meitä, joilla oli muualla kasvaneiden kokemuksia itäsuomalaisista. Ynnä isomummu Loviisa tai muu savolainen sivupersoona.

Huumorintajuisina myös sikäläiset osasivat hymyillä Kotajärven miehelle, joka piti tapanaan lainata lukemista kylän postilaatikosta. Sudeettisavolainen Poeka voi edelleen tulla vastaan pääkaupunkiseudun asiakaspalveluissa.

Nuoren vakaumuksen
rintaäänellä

Kirjan vahva aikaleima on sen toinen vitsitaso, joka avautuu kyllä niillekin, jotka ovat käyneet peruskoulun eivätkä ole koskaan nähneet ilmielävää taistolaista.

Kuopion taakse on päätynyt esimerkiksi Raina Ahonen, joka

– – koki sen ajan opiskelijapiireissä väistämättömän poliittisen herätyksen, muuttui tosikkomaiseksi valistajaksi, yritti lähetyskutsun saaneen saarnaajan epätoivoisella uskonvimmalla muokata meidänkin porvarillisia katsomuksiamme ainoaan oikeaan malliin.

Heh, muistan tyypit hyvin. Mikä vastaisi nykyään tiukkisten poliittista intoa?

Ennen tietokonetta
ja kännykkää

Yleensä tekniikan kuvaus häiritsee kirjoissa, joiden tapahtumat on sijoitettu sentraalisantrojen ja matkapuhelinten väliseen aikaan.

Tarinan miljöö saattaa olla hyvin moderni kahvikoneineen päivineen. Silloin vaikuttaa omituiselta, jos yksityisetsivä lähtee ulos ja turvautuu kapakan yleisöpuhelimeen. Jäljethän kuuluu hävittää prepaidilla.

Tenhusen Kuolema savolaiseen tapaan  ajoittuu niin selkeästi, että jopa naapurista soittaminen on luontevaa. Tietenkään Koulun nuoripari ei ole hankkinut puhelinta, joten Kirjailija hoitaa kaukopuhelunsa Opettajan luona Myllytuvalla.

Hm. Pitikö ne tosiaan Savossa vielä tilata? Ylioppilastalon kolikkokoneesta pääsi mihin vain, kun antoi markkojen kilistä.

Rakennemuutoksen
psykologiaa

Rikostarkastaja Martti Halla on saanut psykiatrin suosituksesta virkavapaata sairauslomansa jatkoksi. Vaimo Liisa huomaa pian, ettei puoliso halua keskustella masennuksensa perimmäisistä syistä.

– – lähtökohtana oli marraskuinen pidätystapaus – – Martti sai luodin keuhkoihinsa, avuksi tullut vanhempi konstaapeli erotettiin virastaan, syytettynä hätävarjelun liioittelemisesta; ammuskelun aloittanut huumekauppias taas selvisi pelkällä lihashaavalla – ja sai vaatimansa mielentilatutkimuksen ja ilmaisen oikeusavustajan.

Liisa on opettanut kahdeksan vuotta äidinkieltä Helsingin lähiökouluissa ja kyllästynyt haistatteluun. Hän toteaa:

– – uskoin Suomen koululaitoksen selviävän siirtymisestä peruskouluun ilman minun panostani – –.

Hallan pariskunta on saanut tarpeekseen ammateistaan, joskaan ei toisistaan, ja liittyy trendikkäisiin maallemuuttajiin.

Kustantaja johdattaa
harhapolulle

Naistenlehdet kertovat, että runoilija Saarikoski asuu Keravalla, mutta Hallat – kuin myös eräs lääkäri Tikkanen vaimoineen – pakenevat ongelmiaan kuolevan näköiseen Viinamäen kylään Savon takamaille.

Viinamäen kartan laatija on sijoittanut dekkariin vääriä johtolankoja: Mustikkamäen ja Mustinmäen talot ovat vaihtaneet paikkaa, ja lukijan täytyy arvailla Karelinniemen Joosepin mökkirähjän sijaintia.

Teksti kertoo, että Hallojen ostamaan Mustikkamäen tilaan kuuluu melkein kilometri järvenrantaa. Huussin ylimmältä portaalta on sitä paitsi suora sihti lahden yli Käänninniemeen.

Räntäsateet, helteet
ja kiduttava pelko

Esikoisteostaan pusaava Juhamatti Niiranen eli Kirjailija on palannut juurilleen Savoon viljelemään edistyksellistä runoutta sekä biodynaamisia porkkanoita. Hän on ottanut avovaimonsa mukaan.

Tenhunen virnuilee:

Koulusta olisi saanut edustavia ulkokuvia aikakauslehtien Suuri seikkailu -tyyppisiin juttuihin – –. Rainan ja Juhamatin seikkailussa tuntui jo vahva keskeyttämisen maku. Puolet biodynaamisesta kasvimaasta oli vielä kääntämättä. Vasta yksi keittiön seinistä oli maalattu, eikä sitäkään loppuun asti. –– hirsiseinistä roikkui pahveja ja seinäpaperin riekaleita.

Lukija voi vain toivoa, että Niirasen pojasta tulee lääninkirjailija.

Kun dekkarijuoni pääsee vauhtiin, käy ilmi, että maallemuuttajien emännillä on sisustusta suurempi huoli, jota Koulun Rouvakin itkeskelee koko pitkän kevään ja kesän.

Eeva Tenhunen, Kuolema savolaiseen tapaan
WSOY 1995 (4. painos, 1. painos 1976)
ISBN 951-0-20682-2

Epämääräisissä muistikuvissani näkyy musta Kotajärven mies, joka ei oikein toimi visuaalisesti. Nettihaku paljasti, että Tenhusen kirjasta on tehty elokuva. Olen varmaan nähnyt sen joskus telkkarissa.