Tuhoamisen ja tappamisen vimma...
Eikö iskujen tekijöillä ole henkilökohtaista suhdetta elämään ja sen arvoon? Tajua siitä, ettei kukaan tai mikään tai kenenkään kulttuuri ole saari.
Pitää kuolla niin komeasti, että koko maailma näkee. Siksikö, ettei kukaan katsonut? Ja opettanut kunnioitusta.
Manchester oli yksi nuoruuteni kaupunkeja. Siellä käytiin välillä ostoksilla, vaikka yleensä riitti, että käveltiin mailin verran kylän kauppoihin ja lauantaisin markkinoille.
Kerran mentiin vastaan toista suomalaista kesätyöntekijää. Lontoon juna saapui, mutta tyttöä ei näkynyt. Käännyimme asemamiehen puoleen, ja hän poistui kuuluttamaan englanniksi. Turhaan.
– Kuuluta sinä omalla kielelläsi, asemamies ehdotti lopulta minulle.
Menimme valvontakopin näköiseen ja tein työtä käskettyä. Tuntui hassulta kuulla oman äänensä kaikuvan suuressa hallissa. Sitten riemastuimme: vaalea tyttö kantoi matkalaukkua kohtauspaikalle.
Ihmisyys on yhdessä olemista ja tekemistä.
Ongelmien ratkomista niin hyvin kuin pystytään, jotta asiat järjestyisivät. Asiakaspalvelijan pieniä keksintöjä. Tai sitä, että joku panee ainoan elämänsä likoon lähtemällä avustustyöhön.
Maailma olisi tarpeeksi paha ilman sieppauksia ja räjähdyksiä, mutta hyökkäyksistä näyttää tulleen tapa.
Eikö iskujen tekijöillä ole henkilökohtaista suhdetta elämään ja sen arvoon? Tajua siitä, ettei kukaan tai mikään tai kenenkään kulttuuri ole saari.
Pitää kuolla niin komeasti, että koko maailma näkee. Siksikö, ettei kukaan katsonut? Ja opettanut kunnioitusta.
Manchester oli yksi nuoruuteni kaupunkeja. Siellä käytiin välillä ostoksilla, vaikka yleensä riitti, että käveltiin mailin verran kylän kauppoihin ja lauantaisin markkinoille.
Kerran mentiin vastaan toista suomalaista kesätyöntekijää. Lontoon juna saapui, mutta tyttöä ei näkynyt. Käännyimme asemamiehen puoleen, ja hän poistui kuuluttamaan englanniksi. Turhaan.
– Kuuluta sinä omalla kielelläsi, asemamies ehdotti lopulta minulle.
Menimme valvontakopin näköiseen ja tein työtä käskettyä. Tuntui hassulta kuulla oman äänensä kaikuvan suuressa hallissa. Sitten riemastuimme: vaalea tyttö kantoi matkalaukkua kohtauspaikalle.
Ihmisyys on yhdessä olemista ja tekemistä.
Ongelmien ratkomista niin hyvin kuin pystytään, jotta asiat järjestyisivät. Asiakaspalvelijan pieniä keksintöjä. Tai sitä, että joku panee ainoan elämänsä likoon lähtemällä avustustyöhön.
Maailma olisi tarpeeksi paha ilman sieppauksia ja räjähdyksiä, mutta hyökkäyksistä näyttää tulleen tapa.
Matkoista jää aina muistoja, yleensä jotain muuta kuin maisemat tai aurinko tai shoppailu - mieleen jäävät erilaiset kohtaamiset ja tilanteet. Itse muistelen usein mustaa miestä, jonka kanssa juttelin Kuubassa bussipysäkillä. Mies ilahtui kovasti, kun lopuksi ennen bussiin nousemista kehaisin, että hän puhuu hyvää englantia...
VastaaPoistaKauimmin pysyvät mielessä nämä kohtaamiset paikallisten ihmisten ja olojen kanssa. Sekin kun menee viileänä aamuna lyhythihaisessa takaovelle hakemaan maitomiehen tuomia pulloja. Loistotyyppejä ovat paikalliset, jotka juttelevat eivätkä yritä myydä väkisin jotain. Kuuba on mielenkiintoinen kohde, ei ole vielä ehtinyt pilaantua rihkamakaupaksi.
PoistaTuo omakielinen kuulutus oli hyvä! Ja tehokas.
VastaaPoistaJep. Me oltiin jo huolissamme, koska junan tulosta oli aikaa. Suomalaiset ovat tottuneet sellaiseen Oxfordin tyyppiseen englantiin, ja Manchesterissa puhutaan vähän erilaista. Kuulutus sotkee vielä vokaalien laatua. Mutta asemamiehellä välähti.
Poista