Isännät ja kapteenit

Volter Kilven romaani Alastalon salissa kertoo sekä luvallisen että luvattoman rahdin kuljettamisella rikastuneista purjehtijoista. Monella on lisäksi talo viljelyksineen.

Pelkästään maapakalla ahertavat tilalliset puolestaan sijoittavat laivaosuuksiin, kuten Alastalon parkkiin, seteliniput joita on karttunut klahvin loodaan.

Alastalon salissa istuu väkeä kaikilla seinustoilla, mutta blogimerkintään mahtuu kolme kapteenia.

Herman Mattsson
eli Alastalo

Eteenpäin pyrkivä, uusia tuulia haisteleva mies rahtasi nuorena silakkaa Tukholmaan. Rikastuneena ja lihoneena hän suunnittelee uransa huipentuvan parkin komentosillalla Biskajanlahden aallokoissa.

Liikekumppani ja riskien jakaja oli tarpeen alusta lähtien, joten Hermanin täytyi patistella myös naapurin Malakias tarttumaan toimeen.

Alastalo toteaa:

– – minä olen paljon rupeavampi mies kuin sinä, mutta – – kun minä meklarin pöydän edessä viljelen suuta ja riitelen, niin minä olen puolimiestä, jollet sinä istu tuolilla vieressä ja minä sinun silmiesi vilauksesta lue, onko minun riideltävä pahemmin vielä, vai joko on lyötävä asia aaholttiin ja kauppa kiinni.

On mukavaa, kun on toinenkin rahanmarjan nyppijä seurana mättäillä.

Sopuisa Alastalo pitää tavallisesti mielensä kuohahdukset omana tietonaan. Vastapuoli arvioi:

Leikinhyryä sinulla on silmänurkkien vilkkeessä ja hyvän tuulen hytkyä kasvojen hyllyvissä palvoissa, mutta silmien tutkaimissa hijoo valpas haukka kynsiänsä ja poskien muhon alla on neljännestuumaa syvemmällä kovaa luuta!

Bisneshaukka kokoaa rahan lisäksi esineitä. Hän tuo matkoilta koristuksia piirongin päälle ja seinälle kultakehyksisen taulun, joka tulvii värin hekumaa.

Alastalo hyväksyy kapteeni- ja vävykokelaaksi entisen renkinsä. Mikä ettei, kun piian mukulasta on sukeutunut kelpo merimies. Olihan pojalla hoksottimet paikallaan jo pikkunaskalina engelskan sodan aikoihin.

Härkäniemen
Malakias

Verkkainen Härkäniemi viihtyy kakkosmiehenä. Ainoa harmi on Hullin piippu, jonka löysi Alastalo eikä Härkäniemi itse. Sitä – tai mitä lie – tulee niin ikävä, että on soudettava lahden yli polttelemaan.

Härkäniemi tietää arvonsa, mutta ei välitä komeilusta. Asiallisissa asioissa hän on tiukka:

– – itse minä prikaan ruuhella maihin, kun minulla on maihin asiaa, mutta sen minä takaan, että miehet tietävät minulla mastoissa muutakin tekemistä kuin kullien killuttamisen raakapuitten ylitse, kun pultaani ylhäällä repii kynsissä kuin huiskiva partainen piru ja minä alhaalla kiroan kannella kuin kiljuva saatana – –

Aistinautintoihin taipuvaisen poikamiehen sisäinen elämä paljastuu vaikkapa salin taulua katsellessa.

– – palaseksi aikaa saa silmänakkunoihinsa saman maun kuin kielenpäähän silloin, kun on pistänyt suuhunsa lusikan täyden vattumarjaa sokerissa ja maidon kermassa – – mielen voidetta ja sydämen salvaa niin läämälti, että silmän sopii mässätä – –

Näin herkällä mielellä hän on muuten vain naisen edessä.

Härkäniemi tulee toimeen ihmisten kanssa ja pitää seurasta, mutta hän ei ymmärrä kaikkien ajatuksenjuoksua:

Minä en pidä ihmisistä, ne raatelevat toisiansa ja surevat itsiänsä – –

Mies istuskelee piippuineen ja varjelee omaa rauhaansa.

Petter Pihlman
eli Pukkila

Pukkila on fiksu, asiansa taitava ja esiintymiskykyinen:

– – ymmärrys miehellä juokseva kuin liukas vesi, ja järki kääntyvä päässä kuin kieli käärmeen suussa – – niitä venyviä miehiä, jotka kasvavat tilapään vaatiessa ja tärkeässä paikassa ohi oman mittansa – –

Näin olisi taitomiehellä kaikki edellytykset menestyä sekä maalla että merellä ja iloita elämästä.

Kompastuskiveksi nousee kilpailuhenkinen, kateellinen luonteenlaatu. Pukkilan sielu ei siedä, että toinen tai toisella on enemmän. Parempia osia kahmiessa mieli lyö laukalle.

Ajatukset jauhasivat vimmatusti kehillänsä Pukkilan päässä, niin kuin orava neljällä käpälällään kierinhäkkinsä kehrässä, jonka puolat pakenevat sitä kiiruummin takapussikkain taakse, mitä vinhempään etupussikkapari niitä sieppaa edestä kynsiinsä!

Vauhdissa arviointikyky pettää välillä pahasti ja suukin päästelee mitä sattuu. Myös velkaa on tullut tehtyä.

Härkäniemi fundeeraa:

[Pukkilalla] on semmoinen luonto, ettei hän ajattele itseänsä ensiksi, omia sormiansa, sopivatko ne, ja mikä sopii omiin sormiin, vaan hän ajattelee ensimmäiseksi ottamista, kun on otettava näkyvissä – –

Härkäniemellä on tapana kuunnella Pukkilan turhanpäiväisiä sätinöitä vain puolella korvalla.

Parkkiyhtiön perustamiskokoukseen Pukkila saapuu valmiina jos ei voittamaan, niin ainakin panemaan äkäisesti hanttiin:

En, jumaliste, minä soisi parkkia Alastalolle, en, vaikka minun olisi itse nieltävä koko kolmas masto raakoineen!

Kun sisikuntaa korpeaa noin, miehellä on itsessään pitelemistä.

Elävän mallin
mukaan

Kilvellä oli kustavilaisia esikuvia – apua, Pukkila livenä hyppimässä nenille... tai muuten sympaattinen Härkäniemi, kun on kiire paikka... Laivan mallina oli parkki Kaitainen, joka rakennettiin 1865-66.

Kirjailija on toisaalta enemmän kuin yksioikoinen tallentaja: nämä kotiseudun isännät ja kapteenit ovat teksteihin perehtyneen kirjastomiehen luomia romaanihenkilöitä.

Saaristolaisista, joiden tajunnanvirtaa ja myös julkisia kihauksia ja kahauksia saamme kuunnella, löytyy monenlaisia pyrkimyksiä, tunteita ja vivahteita.

Jatkuu