Olen kirjoittanut liikaa tavaroista.
Muuta selitystä en keksi sille, että sain joulun alla yllättäen tarjouksen blogiyhteistyöstä.
Uudenlaista sisältöä
tarjolla
Ensin hämmennyin – eivät kauppiaat yleensä kosiskele tätiblogeja. Sitten pyysin lisäinfoa. Ynnä vatvoin ja vetkutin.
Kummastelin omaa nihkeyttäni. Olenhan kirjoittanut tilaustöitä ja vitsaillut, että jos asiaa siltä kantilta ajattelee, kaikki työ on huoraamista.
Lisäksi olin pohtinut, mihin suuntaan kehittäisin blogia. Olin jotenkin umpikujassa sen kanssa. Jos tarttuisin nyt tilaisuuteen, voisin kirjoittaa erilaisia juttuja.
Värkkäisinkö kokeeksi yhden kaupallisen tekstin?
Blogi oli jo menossa
teuraaksi
Otin kalenterin esiin ja fundeerasin vuotta 2017.
Maaliskuun lopulle jysähti yhden päivän kohdalle idea: tähän sopisi lopettaa blogi ja viimeisen merkinnän viimeinen lause olisi tämä.
Lopettamisajatus herätti yllättävän ilon ja vapauden tunteen.
Pian olin sitä mieltä, että kirvestä koko blogille.
En rakasta tavaraa
niin paljon
Luonnollisesti kieltäydyin yhteistyötarjouksesta, koska lopettaisin blogin. Saattaisin perustaa jossain vaiheessa uuden, mutta se olisi toisentyyppinen.
En ole katunut kieltäytymistä yhtään.
Kokemus olisi tietysti ollut mielenkiintoinen. Kuinkahan moni saa vastaavan mahdollisuuden? (Tapaukseni rohkaiskoon halukkaita: kauppa näköjään seuraa bloggaajia.)
Totuus on, etteivät tavarat oikeasti innosta minua.
Olen mäkättänyt ostoksista siinä toivossa, että kauppiaat älyäisivät hoitaa hommansa kunnolla ja saisin laadukkaita tuotteita vaivattomasti.
Tarvitsenko tahkon
pyörittäjää?
Maaliskuun loppu lähestyy. Olisi korkea aika päättää, teroitanko kirveen ja lahtaanko blogin vai en.
Vaan en päätä ihan vielä. Sitäkään ei ole pakko tehdä.
Muuta selitystä en keksi sille, että sain joulun alla yllättäen tarjouksen blogiyhteistyöstä.
Uudenlaista sisältöä
tarjolla
Ensin hämmennyin – eivät kauppiaat yleensä kosiskele tätiblogeja. Sitten pyysin lisäinfoa. Ynnä vatvoin ja vetkutin.
Kummastelin omaa nihkeyttäni. Olenhan kirjoittanut tilaustöitä ja vitsaillut, että jos asiaa siltä kantilta ajattelee, kaikki työ on huoraamista.
Lisäksi olin pohtinut, mihin suuntaan kehittäisin blogia. Olin jotenkin umpikujassa sen kanssa. Jos tarttuisin nyt tilaisuuteen, voisin kirjoittaa erilaisia juttuja.
Värkkäisinkö kokeeksi yhden kaupallisen tekstin?
Blogi oli jo menossa
teuraaksi
Otin kalenterin esiin ja fundeerasin vuotta 2017.
Maaliskuun lopulle jysähti yhden päivän kohdalle idea: tähän sopisi lopettaa blogi ja viimeisen merkinnän viimeinen lause olisi tämä.
Lopettamisajatus herätti yllättävän ilon ja vapauden tunteen.
Pian olin sitä mieltä, että kirvestä koko blogille.
En rakasta tavaraa
niin paljon
Luonnollisesti kieltäydyin yhteistyötarjouksesta, koska lopettaisin blogin. Saattaisin perustaa jossain vaiheessa uuden, mutta se olisi toisentyyppinen.
En ole katunut kieltäytymistä yhtään.
Kokemus olisi tietysti ollut mielenkiintoinen. Kuinkahan moni saa vastaavan mahdollisuuden? (Tapaukseni rohkaiskoon halukkaita: kauppa näköjään seuraa bloggaajia.)
Totuus on, etteivät tavarat oikeasti innosta minua.
Olen mäkättänyt ostoksista siinä toivossa, että kauppiaat älyäisivät hoitaa hommansa kunnolla ja saisin laadukkaita tuotteita vaivattomasti.
Tarvitsenko tahkon
pyörittäjää?
Maaliskuun loppu lähestyy. Olisi korkea aika päättää, teroitanko kirveen ja lahtaanko blogin vai en.
Vaan en päätä ihan vielä. Sitäkään ei ole pakko tehdä.
Miksi ihmeessä lopettaisit? Onhan tämä kanava pukea ajatuksia sanoiksi ja siten ylläpitää älyllistä toimintaa. Toki jos tämä tuntuu pakkopaidalta ja lopettaminen vapauden ilolta, ei ole pakko itseään kiusata. Minulta kyllä menisi yksi kiva lukupaikka ja yksi vähistä eläkeikäisen kirjoittamista blogeista katoaisi.
VastaaPoistaÄlyllistä toimintaa, he he. Joku voisi tykätä, ettei tässä blogissa esiinny semmoista paitsi kommenttilaatikossa. Sanoiksi pukeminen kyllä tuottaa nautintoa, vaikken kuvailisi räntäsadetta ihmeempää. Koskaan en tiedä, miten pää sanoo asian, ennen kuin lause on valmis. Siinä on jotain jännää.
PoistaJoulun jälkeen merkitsin kalenteriin, että fundeeraan blogia seuraavan kerran maaliskuussa. Juuri nyt on enempi se mieli, että jääköön elukka kesäksi, kun on marianpäivään asti pysynyt koivillaan. Kai rehuakin on vielä ladossa, ettei tarvitse katto-olkia syöttää.
Aikalisä toimii kodallani hyvin. Kun välillä kartoittaa aktiivisesti ja sitten taas antaa mielen huidella itsekseen, löytyy yleensä mukava polku.
Siinä vaiheessa, kun kirjoittaminen alkaa maistua puulta ja tuntua velvollisuudelta, pitää miettiä muutosta asiaan.
PoistaViisas neuvo. Jos hakkaa päätään seinään, on turha valittaa, että otsa on koko ajan kipeä.
PoistaToisaalta kaikissa asioissa törmää välillä seinään, ja jos ei koeta mennä läpi, ei saa ehkä koskaan tietää, että se oli pelkkä kulissi. Ja jos seinä paljastuu kovaksi aineeksi, pitää katsoa, olisiko jonkin nurkan takana ovi tai voisiko seinän kiertää muuten.
Sitten ei ainakaan tarvitse katua, ettei yrittänyt, ja pystyy tekemään nopeitakin ratkaisuja, kun sellainen on tarpeen.
Tämä saattaa olla turhaa filosofeerausta, jos ei peräti töissä pakolla opittua sitkeyttä. (On se kyllä luonteenpiirrekin.) Ahteri tuoliin ja kynnet näppikselle, tuntui miltä tuntui.