Aamulyhyet

Marraskuunkaktus (Schlumbergera truncata). Pidän suvussa kulkeneen marraskuunkaktuksen helakanpunaisesta väristä. Kanta on myös suhteellisen helposti kukkiva ja sietää lämpöpattereita. Kuvassa varataimi eli kahdesta yksilöstäni pienempi. Iso ei kukkinut tänä syksynä. Lepoajat menivät sekaisin: holautin korpuksi kuivuneeseen multaan reilun annoksen vettä ja kasviparka alkoi vääntää lehtiä vielä lokakuussa. Halkaisijaltaan metrinen rohjo on kuitenkin hyvä näkösuoja ikkunan edessä. Liian uteliaat ohikulkijat eivät pääse tarkkailemaan bloggaamista.

Ihmettelen vimmaa jolla tavaroiden ostamista ja omistamista rajoitetaan. Tosielämässä sekä ruoka että vaatteet on pakko hankkia kaupasta. Taloyhtiö ei salli maidontuotantoa, vaikka osaan lypsää – käsin vain, joten yksi lehmä menisi. Karstaaminen, lihtaaminen ynnä muu on jäänyt kokonaan opettelematta. Tekstiilit ja laitteet menevät rikki, ja uusien hankkiminen kuuluu normaaliin elämään. Niin myös se, että välillä tekee mieli silmäniloa. Vanhan kierrätys onnistuu arkisiivouksen yhteydessä. Suurempi raivausoperaatio tarvitaan, jos elämä muuttuu: löytyy asunto, lapset kasvavat, harrastus lopahtaa. Silloin hävittäminen on järkevää. Tavarattomuus on kuitenkin jo lähes uskonto. Kiivas ruokanipotus on samansukuinen ilmiö. Hyvänen aika, ruokaa saa syödä ja tavaroita saa olla. Maailma pysyy pystyssä, vaikka nykyajan askeetti lakkaa ruoskimasta itseään yhden limpunsiivun tai joululahjan vuoksi. P.S. Älä osta mitään -päivä   ei vaikuta tekemisiini: käyn kaupassa ta...

Olen ajatellut, että keräily on sisäinen, yksityinen intohimo. Että keräilijä rakentaa jollain tavalla minuuttaan. Kuitenkin Donna Leon antaa dekkarissaan Ansionsa mukaan   alaa tuntevan kreivittären selittää komisario Brunettille: "Keräilijät ovat omalaatuista väkeä, ainakin useimmat heistä. Miltei kaikki ovat miehiä ja useimmilla on kova halu näyttää muille." Brunetti tutkii tapausta, jossa kirjastosta on varastettu satoja vuosia vanhoja harvinaisia kirjoja. Joistakin on leikattu kuva- ja karttasivuja. Tavara menee kaupaksi. On hienompaa leuhkia kulttuurihistoriallisella aarteella kuin ökyautolla tai muulla ilmeisellä ylellisyydellä, johon liika raha tavallisesti upotetaan. Sosiaalinen kiipiminen selittää kirjassa monta asiaa. Kaikki haluavat elämässä ylöspäin, niin opettajaksi joutunut pappi kuin sisilialaisen ruhtinaan tytärkin. Varkaille kelpaa kaikki Juonen lienee inspiroinut tositapaus, jossa napolilaisen kirjaston johtaja varasti tuhansia niteitä j...

Jotta tonttuilu sujuisi pikkujoulun perinteiden mukaisesti, työpaikka kustansi ruuat ja porukka toi omat viinat. Ellen olisi allerginen vähän kaikelle, pitäisin tipasta viskiä tai konjakkia silloin tällöin. Tai luostarien maustetuista likööreistä. Tai retsinasta, jollei se ole tärpättiä. Opin jo kauan sitten varomaan: kokeeksi fingerporillinen. Yleensä nenä alkoi vuotaa ja silmät kutista. Algerialainen punkku, jota nuoruudessani harrastettiin, sekoitti vatsan. Kauheinta oli hämäläinen 50-vuotisjuhlasahti, jota erehdyin juomaan pari lasillista. Suolet kurluttivat monta päivää. Anafylaksian uhka sai alkoholinkäytön loppumaan melkein kokonaan. Fiini sana tarkoittaa yliherkkyysreaktiota, josta voi seurata paha äkkikuolema. Yksi sen suuntainen kokemus riitti. Olisi typerää kuolla siksi, etteivät ympärillä hilluvat humalaiset näppäile salamannopeasti 112, jos mummo sammuu. Juomattomuuteni tuli pikkujouluissa esille heti, kun työkaverit olivat tarpeeksi kännissä. Luulivat, etten r...

Silmä poimii ensi töikseen tutun nimen aamun uutisvirrasta: Leonard Cohen on kuollut. Sue Townsend sanoi yhdestä romaaninsa  Queen Camilla   pariskunnasta, että Cohen oli ollut heidän nuoruutensa soundtrack . Cohen oli minun aikuisuuteni ääniraita. Koko ajan taustalla opiskelijasta eläkeläiseksi. "Cohen had been the soundtrack to their young lives." Sue Townsend, Queen Camilla Michael Joseph 2006 ISBN 978-0-718-14856-0 Lainaus on sivulta 435.

Marketin karpalotarjous herätti makumuistot. Ostin rasian, koska olen pienestä asti tykännyt myös happamista marjoista. Isä toi yhtenä syksynä metsätyömaalta karpaloita harva se päivä. Tietysti halusin maistaa, ja mieltymys syntyi heti. Kumma kyllä, en pitänyt ketunleivästä enkä suolaheinästä, joita toiset mussuttivat. Lasiseen eväspulloon mahtui vajaa litra. Kun se oli tyhjennetty ja huuhdottu, marjastukseen tottunut mies raapaisi äkkiä siihen viemiset suon laidasta. Moottoripyörä pöristi illansuussa pihaan. Heti kohta juotiin kahvit ja syötiin pullaa tai voileipää. Tuore ranskanleipä kävi molemmista. Vilkaisin kuitenkin, oliko pullossa tällä kertaa marjoja. Koulutyttönä löysin karpaloita omilta nurkilta. Äkkäsin luikertavat varret, kun soudin kerran leton ohi. Siihen aikaan kesät menivät kasvien perässä juostessa, ja pidin silmät auki kerättäviksi sopivien lajien varalta. Meillä päin letto tarkoitti veden pinnalla lilluvaa rahkasammalpatjaa. Sitä oli kotijärven rannassa pit...

Kolme isoa rusakkoa touhuilee kimpassa. Ne etsivät ruohoa ja syövät melkein kylki kyljessä. Pensaiden alta pilkottaa vihreää, vaikka ensilumi valkaisi maiseman eilen. Puputtajien tarkkailu viihdyttää seudun unettomia. Ilmaislehden yleisönosastossa varoitettiin murtomiehistä. Jutun kirjoittaja oli katsellut yöllä rusakkoa ja huomannut tyypin, jonka puuhat vaikuttivat murtokohteiden tiedustelulta. Joopa joo. Entiskesänä nuori mies kierteli alakertalaisten terasseja. Kuu laski talojen taakse ja liikahdin noustakseni korituolista. Kaveri otti äkkilähdön, kun huomasi, että parvekkeella oli joku. Myös pihassa rusakot käyvät kolmistaan. Kun tulin viime viikolla myöhään kaupasta, pitkäkorvat kökkivät taas kerran laatoituksella ihan alaoven edessä eivätkä liikahtaneet, vaikka marssin suoraan kohti. Mikähän niitä siihen vetää? Hämmästelen aina otusten kokoa. Puistossa ne näyttävät sööteiltä pupuilta, mutta vierestä katsoen ovatkin melkoisia roikaleita. – Päästäkääs minut ...