Kiusaaminen alkoi dramaattisesti.
Pojat seisoivat kotipihallaan ja viskelivät hellapuiksi pilkottua hakkuujätettä maantielle. Yksi klapi mäjähti kasvoihini. Tyttökaveri onnistui väistämään ammuksia ja pääsi karkuun.
Vasta kotona selvisi, että aivan silmän alla oli tikun tai oksan tekemä pistohaava.
Oli syksy, olin ensimmäisellä luokalla ja melko tasan seitsemän vuotta vanha. Enkä ymmärtänyt, että tapaus voisi olla pitkän piinan alku.
Isäni ryhtyi toimiin
viipymättä
Isä meni johtajaopettajan, siis yläkoulunopettajan puheille.
Alakoulu eli pienet lapset, ensi-, tois- ja kolmasluokkalaiset, olivat naisen työsarka. Mies opetti neljäsluokkalaisia ja isompia ja johti koulua. Tilaa oli vähän: kaksi luokkahuonetta, eteinen ja keittola.
Isä tunsi yläkoulunopettajan, koska oli hänen entinen oppilaansa. Sitä paitsi isä varmaan epäili, ettei alakoulun vanha neiti mahtaisi kiusaajille mitään.
Silmä turposi ja oli kipeä, ja jäin tietysti pois koulusta. Isä selitti kahden kesken, että oli käynyt puhumassa opettajan kanssa.
– Minä sanoin, että tyttö ei tule kouluun, ennen kuin tämä on selvitetty ja pojat kurissa.
Aikuiset ottivat täyden
vastuun
Muutaman päivän kuluttua sain luvan palata opintielle.
Se heittelijöistä, joka oli osunut kasvoihini, pyysi minulta virallisesti anteeksi. Muuten aikuiset ottivat vastuun ja hoitivat asian. Pienen uhrin taakkaa ei lisätty keskusteluilla tai sovitteluilla pelottavan yläluokkalaisen kanssa.
Poissa ollessani tapausta oli käsitelty koulussa. Ehkä miesopettaja kävi heittelijöiden kotona.
Koska silmä oli säilynyt ehjänä ja haava parani, välikohtaus unohtui. Se oli ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun minua kiusattiin.
Kiusaajat piinasivat
kylän lapsia
Toissa kesänä kuulin jutun jatkon.
Nuorempi saman koulun oppilas oli käymässä lapsuuskylällään ja kertoi, että heittelijät kiusasivat kaikkia. Hän ei uskaltanut kulkea heidän talonsa ohi, toisin sanoen käydä leikkimässä ystävänsä luona.
Kauhistuin ajatusta, että pojat olisivat vainonneet minuakin neljän pitkän talven ajan.
Rivakalla asioihin puuttumisella isä ja opettaja lopettivat kiusaamisen.
Lapset eivät aina kerro ikävyyksistä. Silti luulen, että meiltä käytiin rauhassa koulua. Kukaan sisaruksista ei ainakaan tullut verissä päin kotiin.
Pojat seisoivat kotipihallaan ja viskelivät hellapuiksi pilkottua hakkuujätettä maantielle. Yksi klapi mäjähti kasvoihini. Tyttökaveri onnistui väistämään ammuksia ja pääsi karkuun.
Vasta kotona selvisi, että aivan silmän alla oli tikun tai oksan tekemä pistohaava.
Oli syksy, olin ensimmäisellä luokalla ja melko tasan seitsemän vuotta vanha. Enkä ymmärtänyt, että tapaus voisi olla pitkän piinan alku.
Isäni ryhtyi toimiin
viipymättä
Isä meni johtajaopettajan, siis yläkoulunopettajan puheille.
Alakoulu eli pienet lapset, ensi-, tois- ja kolmasluokkalaiset, olivat naisen työsarka. Mies opetti neljäsluokkalaisia ja isompia ja johti koulua. Tilaa oli vähän: kaksi luokkahuonetta, eteinen ja keittola.
Isä tunsi yläkoulunopettajan, koska oli hänen entinen oppilaansa. Sitä paitsi isä varmaan epäili, ettei alakoulun vanha neiti mahtaisi kiusaajille mitään.
Silmä turposi ja oli kipeä, ja jäin tietysti pois koulusta. Isä selitti kahden kesken, että oli käynyt puhumassa opettajan kanssa.
– Minä sanoin, että tyttö ei tule kouluun, ennen kuin tämä on selvitetty ja pojat kurissa.
Aikuiset ottivat täyden
vastuun
Muutaman päivän kuluttua sain luvan palata opintielle.
Se heittelijöistä, joka oli osunut kasvoihini, pyysi minulta virallisesti anteeksi. Muuten aikuiset ottivat vastuun ja hoitivat asian. Pienen uhrin taakkaa ei lisätty keskusteluilla tai sovitteluilla pelottavan yläluokkalaisen kanssa.
Poissa ollessani tapausta oli käsitelty koulussa. Ehkä miesopettaja kävi heittelijöiden kotona.
Koska silmä oli säilynyt ehjänä ja haava parani, välikohtaus unohtui. Se oli ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun minua kiusattiin.
Kiusaajat piinasivat
kylän lapsia
Toissa kesänä kuulin jutun jatkon.
Nuorempi saman koulun oppilas oli käymässä lapsuuskylällään ja kertoi, että heittelijät kiusasivat kaikkia. Hän ei uskaltanut kulkea heidän talonsa ohi, toisin sanoen käydä leikkimässä ystävänsä luona.
Kauhistuin ajatusta, että pojat olisivat vainonneet minuakin neljän pitkän talven ajan.
Rivakalla asioihin puuttumisella isä ja opettaja lopettivat kiusaamisen.
Lapset eivät aina kerro ikävyyksistä. Silti luulen, että meiltä käytiin rauhassa koulua. Kukaan sisaruksista ei ainakaan tullut verissä päin kotiin.
Lapset eivät todellakaan aina kerro kiusaamisesta koston pelossa. Siskoani kiusasi kansakoulun ensimmäisellä luokalla poika, joka kävi käsiksi, heitteli siskon vihot ja koululaukun kuraläpeen jne. Siskoparka juoksi usein henki kurkussa koulusta kotiin kiertoteitä, koska tiesi pojan odottavan puistossa, jonka kautta kulki lyhyin koulutie. Poika uhkaili häntä selkään antamisella, jos hän kertoo asiasta. Niinpä sisko kesti itkua pidätellen opettajan ja kotiväen haukut, kun vihot olivat niin epäsiistejä.
VastaaPoistaKiusaaminen loppui siihen, kun poika kerran seurasi siskoani kotipihalle, jäi seisomaan ikkunan alle ja soitti siinä suutaan. 8-vuotias veljemme sattui olemaan kotona. Hän sieppasi pöydältä kattilan, jossa oli edellispäiväistä kaurapuuroa, ja kumosi sen ikkunasta suoraan kiusaajan päähän. Poika lähti itkien, puuro päästä valuen kotiin, ja siihen loppui siskon piina. Luultavasti tehokkaampi konsti kuin aikuisten kovistelut.
Loistava keksintö velipojalta: vanhaa kaurapuuroa niskaan, kun on heitellyt toisen tavaroita kuraprunniin. Ilman veljen temppua kiusaaminen olisi voinut jatkua niin kauan kun sisko kävi kansakoulua.
PoistaMeillä maalla pahinta oli se, ettei kiertoteitä ollut. Pojat heittelivät klapeja julkiselle maantielle, jota oli pakko käyttää, kun pelloillekaan ei voinut mennä. Vasta nyt eläkeiässä ymmärsin, miten tehokkaasti kiusanhenget valvoivat toisten lasten kulkemista monen vuoden ajan.
Meihinkin ruvettiin käymään käsiksi koulumatkoilla sitten, kun olin kolmasluokkalainen, mutta siihen oli eri syyt kuin tavanomainen juntti-ilkeys. Taidankin julkaista heti perään postauksen, jota olen luonnostellut. Otsikko on Housut pois.