Kaupunkilainen erehtyy muuttamaan maalle. Pian ahistaa. Ei kartanoita, ei järvellä soutelua eikä tyttöä kukkivalla niityllä, vaan synkkä kuusikko ja hiljaisuus. On pakko päästä jonnekin: – – hän menisi mihin tahansa, missä olisi joku ihminen, pelaisi vaikka pajatsoa linja-autoasemalla mustalaisten joukossa. Hi hi. Maaseudun rauha ja entisajan viihdetarjonta. Nauroin Eeva Joenpellon romaanin lähtötilanteelle. Muutaman sivun jälkeen Avoin, hellä ja katumaton sitten tökkäsi. Peltisepän hämärät bisnekset aktivoivat Otto-syndroomani eli kirjojen vieromisen. Alun perin halusin lukea nimenomaan toisten päähenkilöiden tarinan, joten selailin vielä. Kirjailija nappasi Heikki ja Hertta Sarenin ja heidän miljöönsä Sammatista. Esikuvina olivat Paavo Lietzén ja hänen sisarensa Hanni sekä Oinoon talo: maalaisantiikkia, kissoja, omiin oloihin käper...