Saatanan suvakki, se sanoi

Matkustajat saavat puhua julkisissa kulkuneuvoissa mitä kieltä vain. Tästä kannasta en luovu.

Eräs mies taas ei sietänyt ulkomaalaisia.

Metrossa oli vieraskielinen porukka, joka jutteli vilkkaasti. Huivipää isoäiti hihkui käytävän toiselta puolelta, ja vähän ärsyyntyneenä arvailin hänen kotimaataan.

Suurin osa seurueesta jäi pian pois junasta. Isoäiti ja vieressäni istuva nainen jatkoivat matkaa. He puhelivat keskenään, mutta ystävien lähdettyä äänitaso pysyi kohtuullisena.

Vastapäätä istahti uusi matkustaja: vihainen mies, joka alkoi huutaa, että on puhuttava suomea.

– Maassa maan tavalla, hän perusteli.

Yleensä en puutu tällaiseen, koska lähiö pysyy lähiönä, vaikka räyhäisin metrossa joka päivä. Nyt tuntui kuitenkin siltä, että hyväksyn kielirajoituksen, jos en avaa sanaista arkkuani.

– Hei, täällä saa puhua mitä kieltä vaan, kailotin mesomisen yli. – Jätä ihmiset rauhaan!

Seuraavan välikön nuori suomalaisnainen antoi sivustatukea ja ilmoitti, ettei huutaja osannut käyttäytyä.

Viimeisellä asemien välillä otettiin esiin sotaveteraanien teot. Jos ymmärsin oikein, huutaja tarkoitti, että venäläisiä ei päästetty maahan 1944 ja nyt olisi suotavaa heittää muut vieraskieliset ulos.

Minkähän takia vimmastuin? Luultavasti siksi, että naisten pelottelija samastui rintamasotilaisiin. Sen maailman ehdoista sohvasissit eivät tiedä mitään.

– Minun isäni hoiti Kannaksella mitä hoitaa piti, kiljaisin. – Mutta sinulla ei ole oikeutta puhua siitä, sinä olet liian nuori.

Lauseeni on ihan hölmö, mutta jotain sen tarkoituksesta meni jakoon, sillä vitun hokeminen oli ainoa vastaus, jonka huutaja keksi.

Ja suvakki on ilmeisesti jokin törkeys.