Pikku Mammutti

Jörn Donner elää tavallista vireän kahdeksankymppisen elämää, johon tilastot heittävät kuoleman varjon.

Arki tarkoittaa kampelaa, siikaa ynnä muuta kalaa. Paitojen viemistä pesulaan ja noutoa sieltä. Parturissa käyntiä. Kaikkia niitä huoltotoimia, joihin ihmisen aika menee. Ja putkiremonttia.

Vanhuus ei tule yksin, vaikka joskus on yksinäistä. Unettomuus, selkäsärky, heikentyvä kuulo, keuhkoahtauma, räkätaudit, vatsavaivat ja yleinen väsymys käyvät kimppuun. Pääkin lakkoilee – sanat katoavat.

Epätavallista on työnteko: kansanedustajan pesti, käsikirjoitukset, jopa elokuva. Harva Donnerin ikäinen lukeekaan yhtä paljon. Tai matkustaa.

Ei niin tavallista on myös konkreettinen, heti uhkaava kuoleman varjo: epäily uudesta keuhkosyövästä, sairauden toteaminen yksityisessä syöpäsairaalassa ja sädehoito julkisella puolella.

Näistä kertoo päiväkirjateos Pikku Mammutti, jonka luin ennen kuin menin viikko sitten Helsingin kirjamessuille kuuntelemaan Donnerin haastattelua.

Päiväkirja olisi voinut olla autenttisempi. Toisin sanoen yksityiselämää olisi saanut jättää näkyviin enemmän. Ja mistä herkullisista lohkaisuista jäämme paitsi, kun tekstiä on karsittu?

Donnerin poliittista päiväkirjaa lukee kuin romaania. Itse asiassa mieluummin kuin romaania, koska siinä ei ole juonta eikä muuta fiktiivistä töhnää.

Harrastinko gerontopornoa kun seurasin, miten kahdeksankymppinen selviää arjestaan, ja vertailin tosivanhoihin tuttuihin?

Mielessä kävi myös oma tulevaisuus. Kauheata, jos pää tarvitsee sanoja eikä saa hakutulosta.

Jörn Donner,

Pikku Mammutti : puoliautenttisia päiväkirjamerkintöjä
heinäkuusta 2013 helmikuuhun 2015

Käsikirjoituksesta suomentanut Kari Koski

Otava 2015

ISBN 978-951-1-29282-1