Pitkät hämärät, pitkät yöt, kohta joulu. Ihmiset valittavat, että on synkkää. Että tulee ikävä kevättä. Jo lapsena pidin syyspimeydestä, joka laskeutui elokuun iltoihin. Talojen ikkunat näkyivät valopisteinä mustassa maisemassa, eikä niitä ollut monta. Pimeys kietoi kaiken sisäänsä kuin lämmin huopa. Kun radion säätiedotus varoitti hallasta, käytiin ottamassa eläimet navettaan. Taskulamppu valaisi peltotietä, ja taivaalla oli mielettömästi tähtiä. Lehmät tunkivat laitumen portille, sillä ne tiesivät hyvin, minkä takia ihmiset tulivat vielä niin myöhään. Vain päärakennukseen oli vedetty sähkö. Siksi isot lapset kantoivat pimeällä myrskylyhtyä käydessään navetassa, tallissa ja ladossa, joihin oli matkaa. Ei pelottanut, vaikka huuhkaja tuijotti joskus puimalan katon rajasta. Sama tunnelma herää kaupungissa hämärän puiston keskellä. Pimeys on yhä lämmin. Talviyö odottaa tummana ja levollisena kuin kynnöspelto tai kantava tamma. Keväällä syntyy uutta, mutta siihen on vielä aikaa. Ny...