Maasta olisin voinut muuttaa.
Oikeastaan muutinkin: helsinkiläinen lähiö on aivan eri paikka kuin maisemaltaan hämäläinen ja kieleltään puolisavolainen kylä. Välissä tein vielä pitkän retken lounaaseen.
Englannista oli yhdessä vaiheessa tulemaisillaan arjen kieli. Se olisi ollut suuri vahinko.
Aila Meriluoto sanoi kyllä, että ruotsin kielessäkin on sama ruskon puna kuin suomessa.
Meriluoto asui pitkään Ruotsissa ja onnistui tekemään uudesta kielestä myös luovan työn välineen.
Useimmat asiat olisin tietysti kyennyt ilmaisemaan riittävän hyvin englanniksi, mutta taivaan värit, kesäyön kuulauden ja talvisen pimeyden olisin nähnyt suomeksi aina.
Ehkä harvinainen kieleni olisi jäänyt aivojen museotavaraksi ja olisin vaihtanut näppäimistön pelkkään kameraan. Se olisi merkinnyt tietynlaista mykistymistä.
Kun puhuin ulkomaisille kielitieteilijöille näytteeksi suomea, pitkiä ja lyhyitä vokaaleja ynnä muuta, mieleen nousi kuvia harmaista rakennuksista ja elokuisista ohrapelloista – järvi kuin lahnan kylki.
(Tein myöhemmin runon tästä kokemuksesta, että olin tullut hyvin kaukaa.)
Suomi ei ole minulle ensisijaisesti maa. Asun kielessä.
Lainaus on Meriluodon runosta "Regn mot natten", joka ilmestyi kokoelmassa Silmämitta (1969).
Oikeastaan muutinkin: helsinkiläinen lähiö on aivan eri paikka kuin maisemaltaan hämäläinen ja kieleltään puolisavolainen kylä. Välissä tein vielä pitkän retken lounaaseen.
Englannista oli yhdessä vaiheessa tulemaisillaan arjen kieli. Se olisi ollut suuri vahinko.
Aila Meriluoto sanoi kyllä, että ruotsin kielessäkin on sama ruskon puna kuin suomessa.
Det finns samma rodnad i detta språk också,Samat jalokivet: opaali, ruusukvartsi, viilenevän illan taivas.
samma juveler: opal, rosenkvarts
aftonhimmel, svalka.
Meriluoto asui pitkään Ruotsissa ja onnistui tekemään uudesta kielestä myös luovan työn välineen.
Useimmat asiat olisin tietysti kyennyt ilmaisemaan riittävän hyvin englanniksi, mutta taivaan värit, kesäyön kuulauden ja talvisen pimeyden olisin nähnyt suomeksi aina.
Ehkä harvinainen kieleni olisi jäänyt aivojen museotavaraksi ja olisin vaihtanut näppäimistön pelkkään kameraan. Se olisi merkinnyt tietynlaista mykistymistä.
Kun puhuin ulkomaisille kielitieteilijöille näytteeksi suomea, pitkiä ja lyhyitä vokaaleja ynnä muuta, mieleen nousi kuvia harmaista rakennuksista ja elokuisista ohrapelloista – järvi kuin lahnan kylki.
(Tein myöhemmin runon tästä kokemuksesta, että olin tullut hyvin kaukaa.)
Suomi ei ole minulle ensisijaisesti maa. Asun kielessä.
Lainaus on Meriluodon runosta "Regn mot natten", joka ilmestyi kokoelmassa Silmämitta (1969).
Eikö ole mielenkiintoista, että kauan ulkomailla asuneet ja uuden kielen täysin hallitsevat ihmiset unohtavat uuden kielen riittävän vanhaksi tultuaan, ja äidinkieli ponkaisee taas väkisin pintaan.
VastaaPoistaEn yhtään ihmettele. Niin perustava rakenne ensimmäinen kieli on. Muistan, kuinka lopetin verkkopäiväkirjan, jota pidin englanniksi, ja ajattelin, että jos vielä aloitan uuden, haluan kirjoittaa suomeksi. Se oli melkein tarve, vaikka kielikuviakin syntyi eli jonkinlainen luovuuden aparaatti oli alkanut toimia myös vieraalla kielellä.
VastaaPoistaKun raotin aamulla verhoa ja totesin ilahtuneena, että lumet ovat taas vaihteeksi lähteneet, tuli mieleen, että vieras kieli on lähiö ja äidinkieli kylä.
PoistaVieraaseen kieleen voi rakentaa toimivan ympäristön, mutta vivahteet puuttuvat. Oma kieli on kylä metsän ja vesien keskellä. Ajallisia kerrostumia riihistä uusiin mökkeihin, kasvilajeja enemmän kuin jaksaa laskea. Vieraassa kielessä asuu elementtitalojen (samanlaisia laatikoita) ja puiston (istutussuunnitelma eli pari puuta ja sireenipuska) keskellä.
Ei ihme, että halusin palata viljelemään äidinkieltä.
Oma kieli voi olla myös kaupunki, mutta kerrostumia tarvitaan. Saa kävellä markettiin sata tai kaksisataa vuotta vanhojen pytinkien ohi.