Siirry pääsisältöön

Ruostunut pyssy

Sukulaiset ovat muistelleet Ilmari Kiannon runoa "Vanhalla vinnillä kummittelee".  Äiti luki sitä serkkupojille, kun nämä olivat pieniä, ja myöhemmin omille tyttärilleen.

Runosta sai vähillä esityskeinoilla dramaattisen. Jo alku oli lupaava:
Vanhalla vinnillä kummittelee:
kuuletkos – ullakon ukset ne käy!
Lattiat oudosti loksahteleepi –
taas joku loukkohon kyyristäy . . .
   Ken se? Ken se?
Säkeistöjen lopussa toistuvat kysymykset lisäsivät jännitystä kerta kerralta.

Vintin irvisuiset aaveet tanssivat tohvelit jalassa tai astelivat raskailla saappailla konttoorin nurkissa. Ne viskelivät arkiston kirjat ja muut tavarat hujan hajan.

Romujen takaa kummitukset löysivät rikkinäisen harpun ja yrittivät helkytellä.

Tulkkauspalvelu
Kianto–suomi

En muista, että olisin ihmetellyt outoja sanoja, joita runossa vilisi.

Ukset,  kipsisen Mozartin  ja sen sellaiset äiti osasi tietysti selittää, jos kysyin. Äidinäiti käytti sanaa  loukko,  eikä sitä sekoitettu loukkuun  niin kuin nykyisin voi sattua.

Tiesin konttoorin  heti komeroksi, koska sana oli tuttu isänäidin arkipuheesta. Meidän vanhoissa asuinrakennuksissamme oli kunnon vaatehuoneen kokoinen viileä ruokakomero – oikein kovalla pakkasella liian viileä: hillot, mehut ja suolakurkut piti siirtää keittiöön.

Madeirapullon  tulkitsin isomahaiseksi viinapulloksi.

Kinkereistä  olin kuullut, vaikka yleensä sanottiin lukuset. Kinkerikalkki  olisi jäänyt selvittämättä, jos olisin ruvennut pohtimaan sitä. Nyt tiedän, että kalkki  on ehtoollismalja. Oliko niin harvinainen esine päätynyt jonkun vintille?

Mankelipuuta  epäilen kaulaustukiksi tai -laudaksi, mutta vieläkään en tiedä, mikä paslikkavyö  on.

Varastoiko aivojen
aitta kaiken?

Hankalia sanoja karsitaan pikkuväen teksteistä innokkaasti kuin sensuurissa. Työ on usein turhaa. Lapsi nauttii kuuntelemisesta ja ohittaa liian vaikeat kohdat.

Toisaalta vähän epäilen ääneen lukemisen suuresti ylistettyä hyödyllisyyttä. Nuoremmat sisarukseni eivät edes muista, että heille on luettu, vaikka äiti luki ja myöhemmin sitten minä.

Pienempien "perään katsomiseen" kuului myös viihdytys eli leikit ja lukeminen. Ullakon kummitusten lisäksi suosikki oli se runo, jossa puun lehti lensi polun poikki ja isäjänis kuin ammuttu viitaan loikki.

Sisarusten myöhemmät tekemiset viittaavat kyllä siihen, että sanavarasto kasvaa ja verbaalisuus kehittyy, vaikka lukuhetket unohtuvat.

Pikkusisko tähtäili
lentokonetta

Yksi vanha romu ja sen kanssa mellastelu ei kaivannut selityksiä.
– – siellä on piiput ja ruostunut pyssy –
Lempoko pyssyä seinähän lyö? . . .
   Ken se? Ken se?
Lempo  oli tuttu, koska äidinäiti käytti sitä kirosanana. Isänäiti turvautui oman murteensa piruun,  kun katsoi noitumisen aiheelliseksi.

Meillä oli ruostunut pyssy, johon ei minun pienenä ollessani saanut koskea, vaikka sitä säilytettiin kaikkien näkyvissä. Pelkäsikö äiti, että joku miehistä oli joskus ladannut aseen?

Sisarussarjan vanhimpia kielletään ja varoitellaan. Meilläkin nuorimmainen otti vapauksia:
Ruostuneella pyssyllä leikin, osoittelin kerran yhtä talon ja
mäen päällä pörräävää pienlentokonetta uhkaavasti – lähtihän se pörräämästä. Samoin leikin puukolla, jossa oli hopeinen hevosenpää.
Siinä, että tyttö huseerasi pyssyn ja puukon kanssa, ei ollut mitään erikoista. Hain itsekin lupaa kysymättä vasaran, kirveen tai sirpin, kun halusin valmistaa jotain leikkiin.

Ei ollut mitään
pelättävää

Kianto selittää runonsa lopussa, että tuuli varmaan kolisteli vintillä.

Maalaisperinteen mukaan aaveita saattoi olla olemassa, mutta ei niitä juuri pelätty. Pidin kummitusjuttuja satuina, joita koulukaverit kertoivat jännityksen vuoksi.

Metsän reunassa sijaitseva laaja, sähkötön pihapiiri opetti rohkeaksi. Jos olisin kuvitellut mörköjä tai henkiolentoja riiheen ja navettaan, olisin saanut viettää pimeät ajat huoneella tylsistymässä.

Jalkaisin liikkuvat kulkumiehet eli sällit, joista synkimmän näköisiä pelättiin ehkä aiheestakin, kävivät päivällä ja kuuluivat normaaliin ihmisten maailmaan. Äiti harhautti sällit kohteliailla puheilla naapuriin, jossa oli muka töitä tarjolla. Sitten hän lukitsi kiireesti ovet.

Suurpetoja ei siihen aikaan ollut metsissäkään, saati nurkissa.

Lapset kuuntelivat susisatuja ja kummitusrunoja huvikseen eivätkä saaneet niistä traumoja.

Kommentit

  1. Tänä päivänä lapsia suojellaan enemmän kuin menneinä vuosikymmeninä. Itsekin huomasin tämän, kun en voinut lukea lapsenlapsille Viisikkoja, vaikka luin ne kaikki omille lapsilleni seitsemänkymmenluvulla. Asenteita, vaaroja.. Pelottavia satujakin luin huoletta. Muutoinkin minun lapsuudessani oli vähemmän suojelua: liikuttiin laajalla alueella, teetettiin töitä, sisaruksia piti kaitsea pienestä pitäen. Naapurin miniä kertoi kummitusjuttuja ja pelotti juosta pimeän metsän läpi kotiin, mutta aina pyysimme häntä kertomaan niitä. Maailma oli kovin erilainen kuin nyt. Se on muistiaarteemme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viisikot vaarallisia? Enpä ole tiennyt. Lukemaan opittuani kahlasin aika pian läpi ensimmäisen romaanin: Hemingwayn Jäähyväiset aseille. Valitsin sen kai siksi, että se oli lasten- ja runokirjoja lukuun ottamatta ohuin talouden kirjoista.

      Villi ja vapaa lapsuutesi kuulostaa hyvin samanlaiselta kuin minun!

      Suojelusta huolimatta nykylasten elämä saattaa mennä vinoon. Eilisessä uutisvirrassa kiinnitti huomiota Yle.fi:n otsikko "Kaikille olisi helpompaa, jos sä tappaisit itsesi". Lapset ja nuoret laukovat tuollaista toisilleen.

      Tämän aamun uutiset korostavat nykynuorten siistiä elämää, mutta kuulen otsikon kaltaisia puheita jatkuvasti kylällä ja kulkuneuvoissa. (Täällä on paljon lapsia ja erilaisia kouluja.) Muiden kunnioittamisesta ei ole hajuakaan.

      Ehkä lapselle on vain hyväksi nähdä pienenä sianruho kinterissä.

      Poista
  2. Marit4.6.17

    Ehkä ei ole kuitenkaan viisasta antaa noin seitsemänvuotiaan lukea Tuntematonta sotilasta. Se oli liian pelottava luettava kaikkinensa - ehkä siksi että tajusi sen olevan niin totta.
    Kyllä tapaturmatilastot ovat lasten ja nuorten kohdalla siistiytyneet turvaistuinten ja pyöräilykypärien myötä, eli suojelussa on hyvätkin puolet.
    Tosin suurena ihmeenä pidän sitä ettei itselle aikanaan puista tai muualta pudottua tapahtunut mitään vakavampaa vaikka kaikki mahdollisuudet oli, kuten sekin kerta kun putosin korkeammalta kalliolta kahden kiven väliin.
    Mutta metsässä osaan ja uskallan kulkea edelleen - yksinkin. Siihen opin jo lapsena, kun kuljeskelin huvikseni eläimiä ja lintuja tutkailemassa.
    Puukot, puntarit, heinähangot ja muut oli pakko tehdä lapsille tutuksi ennen vanhaan. Ei ollut järkeä piilotella talon työvälineitä, koska lastenkin oli osallistuttava työhön jaksamisensa ja osaamisensa puitteissa. Siksi minäkin jo kymmenvuotiaana ajoin hevosella erilaisia kuormia ja heinätöissä mieluusti haravakonetta. Ei puhuttu lapsityövoiman käytöstä silloin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh huh, Tuntematon on rankka teksti niin pienelle. En muista, milloin itse luin sen, ehkä kymmenen vanhana, mutta ajattelin, että kirjailija oli ollut sodassa ja kuvaili omia kokemuksiaan, vaikka oli keksinyt henkilöt. Kirjan miehet olisivat saattaneet olla isä ja naapureita, joista tiesi, että kaikki paitsi ihan nuoret olivat olleet rintamalla. Se loi kaamean todellisuuden tunnun.

      Tuntemattomaan tarttuminen siinä iässä viittaa pienen koululaisen erinomaiseen lukutaitoon!

      Turvaistuimet, kypärät ja muut ovat tervettä järkeä. Lapsityövoiman suomalainen malli samoin: saa olla mukana ja oppii taitoja. Vanhempien kannalta jokainen puusylys ja lähteeltä tuotu vesiämpäri helpotti, eikä tarvittu lapsenvahtia, kun pienetkin olivat mukana pellolla. Muistan kuinka kannoin talvella koulun jälkeen heiniä "takkavihtalla" eli köydellä selässä riihiladosta navettaan. Tein sen mielelläni, että tutut kivat lehmät saivat ruokaa.

      Maastossa vaeltelu oli minunkin suuri huvini. Kasvit kiinnostivat eniten, joten piti käydä ainakin keskellä viikkoa ja pyhän seutuna tarkistamassa, oliko kukinta edistynyt. Syyspuoleen oli tietysti mukana kulho tai iso muki, että voi poimia marjoja.

      Poista

Lähetä kommentti