Vanha maakellari



Käytöstä pois jäänyt perunakellari 1970-luvun lopulla.

Rakennuksen nimi oli kuoppa. Perunakuoppa, jos joku halusi olla oikein tarkka.

Mäkeen liiterin yläpuolelle kaivettu iso kuoppahan se oli. Päällä lankuista naulattu tasainen kansi eli katto, jossa oli luukku.

Katon päällä oli vielä seinät ja vesikatto, alun perin päreistä tehty. Myöhemmin laitettiin musta huopa. Päreitä ei enää käytetty, vaikka liiterissä oli niitä kasa ja toinen ison kuusen juurella.

Tila, joka oli laajempi kuin maanalainen osa, oli ahdettu täyteen olkia. Myös sammalta näkyi olevan eristeenä.

Juurekset pysyivät
maukkaina

Talvella kuoppaan voi mennä vain lauhalla ilmalla, etteivät perunat, lantut ja porkkanat jäätyneet.

Luukusta laskeuduttiin muutaman askelman pituisia tikapuita myöten kuopan pohjalle. Luukkua ei saanut sulkea, ja menijää varoitettiin maakaasusta, johon voisi tukehtua. Onkohan jutussa mitään perää?

Taskulamppu valaisi laareja, joissa perunat ja juurekset säilyivät herkullisina. Kaupasta ei saa kevään korvalla mitään niihin verrattavaa.

Talon kissojen
yökortteeri

Kissat viettivät oljissa yönsä, kun jäivät pakkassäällä ulos. Joskus ne tahtoivat illalla omille teilleen ja katosivat pimeyteen.

Yhtenä talviaamuna havahduin siihen, että kamarin ovi raottui. Kolli tömpsytti keittiöstä suoraa päätä sänkyyni, vaikka tarkoitus oli, että se jatkaisi matkaa kissojen nojatuoliin. Viileältä tuntuva eläin asettui tyynyn viereen.

Hetken päästä avasin silmäni. Ja kiljaisin. Näin hämärässä, että valkoisen karvan seassa vilahteli tummia, jaokkeisia olioita.

– Se on maannu kuopan katolla, tuli selitys, kun kerroin miksi tyyräsin kissaa eteistä kohti.

Kommentoija fundeerasi millaisessa kuopassa perunoita säilytettiin ennen vanhaan. Onneksi löytyi kuva havainnollistamaan juttua.

Täytin kerran filminpätkän lapsuudenkodin rakennuksilla, joista osa oli jo pois käytöstä. Myöhemmin päähänpisto ilahdutti, sillä huonokuntoisista pöksistä tehtiin polttopuita.