Mitä hyötyä?

Onko järkevää käyttää rahaa vanhojen ihmisten elossa pitämiseen? Mitä hyötyä heistä enää on?

Tätä kyselee Jörn Donner kirjoituksessaan, joka ilmestyi juhannuksen Hesarissa.

Hän ottaa esimerkiksi itsensä: 83-vuotiaan, joka sairastui ensimmäisen kerran syöpään tavanomaisen eläkeiän kynnyksellä. Sen jälkeen hänestä on koitunut yhteiskunnalle paljon kuluja.

Donner vilauttaa myös toista näkökulmaa. Hän on erikoisen ammatinvalintansa (kirjailija, elokuvaohjaaja, poliitikko) takia hyödytön, vaikka onkin edelleen työkykyinen.

Tehoyhteiskunta karsii taiteilijat ja älyköt jo nuorina. Menkööt oikeisiin töihin, että tuottavat. Kulttuurin harjusinisiivet ja liito-oravat saavat kadota, eikä kukaan suojele.

Mikäli Suomen on tarkoitus menestyä, täytyy olla varaa monimuotoisuuteen. Turhina pidetyt humanistit ovat resurssi – jopa assyriologit, vaikka hyötyhannut eivät tiedäkään, mitä semmoiset tekevät.

Ovatkohan päättäjät kuulleet jutun hevosesta, joka oppi olemaan syömättä?

Jörn Donner, Mitä hyötyä minusta enää on?

Helsingin Sanomat 23.6.2016 s. C7