Hauska lintuhavainto aamukuudelta: kaksi tynkäpyrstöistä miniharakkaa kirsikan juurella.
Siinä ne pomppivat sateessa, mutta vetäytyivät nopeasti pensaan alle, kun tönäisin parvekkeen oven auki. Fiksuja kakaroita.
Näiden takia iso harakka jahtasi viime viikolla oravaa kauemmas. Olisiko poikueesta säilynyt vain kaksi? No, edes kaksi.
Seudun harakkakanta on vahva. Syksyllä niitä keikkuu taas kirsikassa vähintään seitsemän.
Miniharakoita, minikauriita, minirusakoita... Katselin viime viikolla maalla ikkunasta, kun kissanpojan kokoinen rusakonpoika telmi pihassa. Se leikki, loikki, kieriskeli ja pyöri maassa, hyppi välillä erikoisia loikkia korkealle. Selvästi oli hauskaa olla pieni jänis. Ja kaiken se teki kuin kissan lapsi konsanaan. En sitten enää puhunut sen pataan laittamisesta enää (vaikka se himoitsee kasvimaan herkkuja...)
VastaaPoistaHurmaava pieni eläin! Ei ole koskaan tullut mieleen, että jäniksenpojat leikkivät. Sen harvan kerran kun olen nähnyt, karvapallo on kyyhöttänyt liikkumatta polun vieressä. Vaan totta kai ne ovat leikkisiä niin kuin muutkin poikaset.
PoistaOlen syönyt jänistä kerran, ja minusta se oli pahaa. Hirvenliha on herkkua, mutta jänispaisti pitäisi naamioida vahvalla kastikkeella. Ehkä siihen tottuu ja mieltyykin, jos varttuu metsästävässä perheessä. Olin kyllä hyvilläni, että tarjottiin. Jänis on kaupunkilaiselle eksoottista ruokaa.