Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2015.

Siveät kaula-aukot

Suoraan vastaanottokeskuksesta tuleva muslimimies voi suhtautua naisiin eri tavalla kuin Suomessa kauemmin oleskellut. Oma kokemukseni: Asiakaspalveluun saapui useita työikäisiä miehiä. Minun tiskini eteen istuutui pitkä herra, jonka parrassa oli harmaita karvoja. Se oli ensimmäinen kerta, kun sain käteeni vastaanottokeskuksen lapun, ja syvennyin henkilöllisyyden tarkistamiseen niin, että unohdin tavat. Lipsahdin suomalaiseen käytöskoodiin, jonka mukaan ystävällinen kunnon ihminen katsoo puhekumppania silmiin. Harmaaparta alkoi heti iskeä minua kesken virallisten asioiden, melkein kesken lauseen. Englannin kieli tuntui olevan hallussa. En tiedä, kävikö niin, että kumpikin toimi vaistomaisesti oman kulttuurinsa mukaan, vai oliko partaherra kuullut juttuja länsimaiden naisista, jotka hyppäävät sänkyyn tuosta vain. Tarkoitus oli kuitenkin selvä. Työtoverini vilkaisi hämmästyneenä. Jollain ilmeellä viestitin, että tässä ollaan siveitä naisia ja kaiken lis...

Amatöörijärjestäjä iskee

Tavarat ovat sielun peili. Kun elämä muuttuu, ne menettävät arvonsa tai niistä tulee korvaamattomia. On kolme tapaa hävittää roskaksi muuttuneet aarteet: 1. Kertarysäys Edellyttää kykyä tehdä nopeita, mutta harkittuja päätöksiä. Tottumus riskien ottoon auttaa. Sopii yksiöön tai kohtuulliselle roinamäärälle. Näin luovuin kirjoista sekä ainakin kymmenestä laatikollisesta kunnon tavaraa, koska niille järjestyi kuljetus ja ne myytiin hyvään tarkoitukseen. 2. Pitkä marssi Edellyttää kykyä sietää keskeneräisyyttä. On siis vaikeampi menetelmä kuin äkkiratkaisu, mutta parempi kuin tavaraan hukkuminen. Sopii lapsiperheiden omakotitaloihin, tätien vanhoihin lukaaleihin ja kaikkien komeroihin ja varastoihin. Näin seuloin puoli vinttikopillista papereita ja muuta ehkä säilytettävää. Osan olin tuonut Oulunkylästä Töölöön ja kantanut hätäpäissäni vinttiin, mistä siirsin avaamattomat laatikot 15 vuoden päästä lähiöön. 3. Syö ja säästä Edellyttää kykyä loker...

Suojele suomentajaa

Kustantaminen on alkutuotantoa. Se tarkoittaa, että robotin sijasta valmistaja on luonto, tässä tapauksessa ihminen, ja ettei tekstejä pidä repiä myyntiin puoliraakoina. Edellisen postauksen kommentoija valaisi suomentajan asemaa. Kaukana näyttää olevan luomuviljelystä. Aikaa saa liian vähän, jotta ehtisi tehdä kunnollista jälkeä, ja ansiot ovat kehnot. Nostan asian kommenttilaatikosta otsikoksi, koska uralilaisen kielikunnan porukka tarvitsee käännöksiä. Peruskoulun englanti ei pitkälle riitä. Kunnollinen työ vie aikaa Kommentoija sanoo, ettei kustannustoimittaja enää toimita kuin tiedostot heti eteenpäin. Ennen jopa kuvakirjojen yhteispainatuksilla oli (melkein) järjellinen aikataulu. Kustannustoimittaja luki postin tuomaa suomennosta puoli tuntia. Tarpeen vaatiessa hän nosti sen jälkeen luurin ja ilmoitti pomolle, että aikataulua täytyy rukata. Kääntäjä saisi korjata tekeleensä. Muiden töiden ohessa kustis telefoneerasi ja palaveerasi suomentajan kanssa. Jos hyvin kä...

Hei sitten, Virginia Woolf

Aivoissa välähtää kesken kaiken: Miksi tuhlaan aikaani tähän? Se on lopun alku. Selailin Virginia Woolfin englanninkielisen päiväkirjan ykkösosaa. Hain sitten kahvimukin ja asetuin sohvaan. Tarkoitus oli lukea pitkästä aikaa oikein syventyen ja nautiskellen. Tympäännys iski varoittamatta. Tuntui että jäystin märepaloja kuin vanha lehmä. Vaihdoin kokeeksi kirjaa. Omaelämäkerrassaan Leonard kuvaili, miten sai Virginian syömään edes vähän. Senkin olin lukenut moneen kertaan. Huomenissa kävin päiväkirjan suomennoksen kimppuun. Ei olisi pitänyt. Kompastuin Virginian sukkahousujen lisäksi paljoon muuhun. Kääntäjän täytyy pysyä hereillä: nähdä alkuteksti, epäillä omia ratkaisujaan, tarkistaa, tarkistaa. Suljin kirjan, keräsin Woolfien teokset ja lähdin kirjastoon. Palautusautomaatti imaisi nämä: Leonard Woolf, Beginning Again : An Autobiography of the Years 1911–1918 The Hogarth Press 1964 The Diary of Virginia Woolf, Volume I, 1915–1919 The Hogarth Press 1977 ISBN 0-...

50 valkoposkea

"Monta hyvää paistia", tuumi harmaapäinen mies asettuessaan kaverinsa viereen puistonpenkille. Nurmikolla laidunsi jokseenkin tasan 50 valkoposkihanhea. Laskin ne seistessäni parvekkeen ovella vartomassa, että kahvi tippuisi. Eivät näyttäneet pelkäävän ihmisiä tai edes koiria. Upeita lintujahan valkoposket ovat, mutta välillä tuntuu, että niitä on liikaa. Puiston läpi ei tee mieli oikaista, koska siellä voi liata kenkänsä. Hanhi pullauttaa tuoreen sontaklöntin kahden minuutin välein. Aamuisin paistit siirtyvät rannasta mantereen suuntaan, ja reitti menee tästä nurkalta. Kun alkaa valostua, parikymmenpäisiä tai isompia auroja lentää talon yli melkein kattoa hipoen. Valkoposkihanhien kämätys herättäisi sananparren kuolleetkin, saati tavallisen naisihmisen.