Pohjalainen valo

"Lars Huldén pilailee vanhuuden kustannuksella, omansa ja muiden." Joku oli hylännyt lehden kulttuurisivut metrojunan penkille, ja kirja-arvion alaotsikko kiinnosti heti.

Huldénin tämänvuotista kokoelmaa Yhä mennään eteenpäin  arvioi Satu Koskimies. Hän käsitteli myös valikoimaa Erään marjamatkan seikkaperäinen kuvaus, joka ilmestyi vuonna 2006, kun Huldén täytti 80 vuotta.

Jutusta saattoi päätellä, että kirjat olivat omiaan kolean ja sateisen illan viihdykkeiksi.

Huldénin lukijaystävällinen metodi on tässä: hän kirjoittaa selkeää, kertovaa runokieltä. Hän puhelee runoa, jota on hyvä kuunnella.

Runoilijat ovat usein totisia ja hakevat sanansa kaukaa, vaikka kirjoittaisivat helpommista aiheista kuin ihmisen viimeiset kesät. 89-vuotias kuulosti lupaavalta.

Vanhuudesta ja kuolemasta Huldén kirjoittaa sympaattisesti. Vastoin odotuksia päädyin kuitenkin tutkimaan hänen suhdettaan valoon.

– – kesät joita olin ikävöinyt,
niiden pohjalainen valo,
syksyt ja niiden täysi säkkipimeä,
johon kietoutumista minä niin rakastin – –

Pohjanmaa muistuttaa enemmän nuoruuteni seutuja kuin Helsinki. Täällä valo tuntuu keskieurooppalaiselta varsinkin nyt loppukesästä.

Huldén katselee sielunsa silmin auringossa kylpevää mannerjäätikköä.

Jääkaudellakin oli kesänsä,
lyhyet kylläkin
kuten pohjoisen kesät ovat,
mutta valoisat, valoisat,

hän toteaa. Mietin, että me elämme nyt interglasiaalissa eli jääkausien välissä. Siitä Huldén ei puhu mitään.

Ruotsinkielistä valikoimaa lukiessa alkoi toinen inter  leikitellä aivoissa:

– – insikt om att jordens blomning
måste betraktas som tillfällig,
interkatastrofal.

Vaan sitäpä ei suomeksi löytynyt. "Till det åttioåriga Finland" puuttui, runo kahdeksankymmentävuotiaalle Suomelle. Mitähän Pentti Saaritsa olisi tehnyt tuosta interkatastrofaalisesta?

No, ruotsiksi sanotaan suunnilleen niin, että ymmärsimme maan kukinnan olevan hetkellistä, tilapäistä: me kukimme kahden katastrofin välissä.

– Ajatus huvittelee mielleyhtymillä. Kun luen runoja, ne synnyttävät koko ajan rinnastuksia ja sivumerkityksiä, jotka sujahtelevat vikkelästi kuin pienet kalat laiturin alla.

Kun katsoo toisin, näkee toista.

Satu Koskimies, Runoilijan työ ei pääty koskaan

Helsingin Sanomat 17.5.2015

Lars Huldén, 

Utförlig beskrivning av en bärplockares väg : dikter från femtio år

Schildt 2006   ISBN 951-50-1564-2

Erään marjamatkan seikkaperäinen kuvaus : runosatoa viideltä vuosikymmeneltä, suomentanut Pentti Saaritsa

WSOY 2006   ISBN 951-0-31588-5