Helsingissä auringonpimennyksen syvin vaihe oli kello 12.07.
Komeron valkoisessa ovessa pysyi hailea suorakaiteen muotoinen läikkä koko pimennyksen ajan.
Välillä hämärtyi, mutta jos en olisi tiennyt pimennyksestä, olisin ajatellut, että sattui paksumpia pilviä eteen. Saattoi sattuakin.
Sen dramaattisempia havaintoja ei tehty 22.7.1990, kun noustiin aikaisin ja kiivettiin Väinämöisen kentältä kalliolle. Aurinko jäi korkeiden talojen taakse, mikä oli etukäteen tiedossa.
Kasveja sekä lintuja ja muita eläimiä oli kehotettu tarkkailemaan. Kasvit käyttäytyivät ihan normaalisti. Eläinkunta pysytteli niin kuin aina Hietaniemen hautausmaalla. Kun oli tarpeeksi kauan seisty viileässä aamussa, mentiin takaisin nukkumaan.
Tänään oli viimeinen kunnollinen auringonpimennys, jonka eläessäni näen. Eipä haittaa. Niissä on aika vähän katsomista, sillä innostus ei ole riittänyt hitsarinlasiin tai muihin välineisiin.
Kuunpimennykset sen sijaan tarjoavat upeita näytöksiä kenelle tahansa.
Mustanpuhuva kuu, jota katselin Oulunkylässä joskus 80-luvulla, on hyvässä muistissa. Tarvitsi vain avata verhot ja mennä sänkyyn seuraamaan pimennystä.
Komeron valkoisessa ovessa pysyi hailea suorakaiteen muotoinen läikkä koko pimennyksen ajan.
Välillä hämärtyi, mutta jos en olisi tiennyt pimennyksestä, olisin ajatellut, että sattui paksumpia pilviä eteen. Saattoi sattuakin.
Sen dramaattisempia havaintoja ei tehty 22.7.1990, kun noustiin aikaisin ja kiivettiin Väinämöisen kentältä kalliolle. Aurinko jäi korkeiden talojen taakse, mikä oli etukäteen tiedossa.
Kasveja sekä lintuja ja muita eläimiä oli kehotettu tarkkailemaan. Kasvit käyttäytyivät ihan normaalisti. Eläinkunta pysytteli niin kuin aina Hietaniemen hautausmaalla. Kun oli tarpeeksi kauan seisty viileässä aamussa, mentiin takaisin nukkumaan.
Tänään oli viimeinen kunnollinen auringonpimennys, jonka eläessäni näen. Eipä haittaa. Niissä on aika vähän katsomista, sillä innostus ei ole riittänyt hitsarinlasiin tai muihin välineisiin.
Kuunpimennykset sen sijaan tarjoavat upeita näytöksiä kenelle tahansa.
Mustanpuhuva kuu, jota katselin Oulunkylässä joskus 80-luvulla, on hyvässä muistissa. Tarvitsi vain avata verhot ja mennä sänkyyn seuraamaan pimennystä.
Kyllä jotkut (joilla tuntui olevan aikaa) kävivät oikein ulkona seuraamassa auringonpimennystä. Miten sitä kiireessä lähtisi työpöytänsä äärestä luonnonilmiöitä katselemaan? Ohi kulkevat hehkuttivat käytävältä että nyt siellä pimenee, minä sammutin innostusta sanomalla että se on vain pilvi! En ehtinyt seurata pimennystä. Valitettavasti työelämä vie sen(kin) ilon!
VastaaPoistaTyö haukkaa ihmisen elämästä niin suuren osan, että itselle jää vain murusia. - Auringonpimennykset ovat minulta jääneet vähälle huomiolle, kun pitäisi hankkia se hitsarinlasi. Kuunpimennystä voi katsella ihan luomuna. Nyt maaliskuun kirkkaina iltoina kaupunki valoineen suututtaa, kun ei näe tähtiä!
VastaaPoista