Siirry pääsisältöön

Tautinen taide

Huvittavaa että kun lopulta syvennyn luovuuteen ja sairauteen, minulla on nenäliina käden ulottuvilla ja vilunväreet kulkevat selässä.

Kommentoija pohdiskeli taannoin, purkaako kirjailija työssään oman elämänsä sairauskertomusta ja etsiikö lukija tautejaan kirjoista.

Hän viittasi Riitta Jalosen artikkeliin "Mielen ja ruumiin luova liitto". Se on julkaistu teoksessa Taide ja taudit, joka on syntynyt Tampereen yliopiston luentosarjan pohjalta. Lääkisläiset ja humanistit ovat harrastaneet tieteidenvälistä yhteistyötä.

"Kirjat ovat sairauksia ja sairaudet kirjoja", sanoo Jalonen. Sairaalassa on "hidasta ja vapaata aikaa", jolloin "olemassaolon tuntu syvenee". Kun ajatus sivuaa kuolemaa, herää kysymys identiteetistä, siitä kuka ihminen on. "Jollakin lailla ennen kuolemaa se olisi saatava selville."

Potilas rakentaa minuuden, jossa sairastumisen paikoiltaan sysäämät palat ja uudet oivallukset asettuvat limittäin. Tai paremminkin ne muurautuvat tai sulautuvat toisiinsa. Elämäntuntu ja rauha nousevat hyväksymisestä: olen tässä ja tällainen, tämä on totta, annan sen tapahtua, menen mukaan siihen. – Näin fundeeraan itse Jalosen tekstin ääressä.

Jalosen mukaan ihminen voi kokea olemassaolonsa ytimen sairauden aikana. "Olemassaolon ydin tuntuu vapaana kellumisena, kuin makaisi kevyenä vedessä. Kirjoittamisen parhaat hetket tuntuvat kummallisesti aivan samalta."

En ole sillä tavalla luova kuin taiteilijat. Ei mitään paloa eikä pakkoa, tai kuinka nimittäisin sitä energialatausta, joka saa taiteilijan töihin. Deadline on tietysti potkinut muusaani persuksille, mutta se on eri asia. Kuvittelen silti, että tunnistan vapaan kellumisen: mielleyhtymät elävät kuin meri ja kantavat, ja kaikki on auki joka suuntaan.

Lukija ja kirjailija saman taudin kourissa oli uusi ajatus. Vaan niinhän asia on. Siihen perustuu runon tai romaanin viehätys, joka häviää kun lukija on potenut tarpeeksi pitkään.

Riitta Jalonen, "Mielen ja ruumiin luova liitto"
Teoksessa Karttunen & Niemi & Pasternack (toim.), Taide ja taudit 
Tampere University Press 2007 
ISBN 978-951-44-6988-6

Kommentit