Sairauksien ja kirjojen yhteyttä innosti tutkimaan kommentti, jonka sain parin viikon takaiseen Otto-syndrooma -merkintään. En ole aiemmin pohtinut luovuuden syviä syntyjä, mutta kirjallisuustieteilijöille tämä on vanha juttu.
Heti tuli mieleen teos, jonka nappasin kirjaston kierrätyslaatikosta: Salaamatta – kirjallisia muistikuvia ja löytöjä. Antikvariaatissa kirjasta oli pyydetty ensin 3,5 ja sitten 1 €.
Muisti oli oikeilla jäljillä. Ritva Haavikko tarkastelee artikkelissa "Kirjoittavat lapset" useita kirjailijaksi kasvamisen psykologisia ja sosiaalisia edellytyksiä. Merkittävä tekijä on lapsuudessa tapahtunut järkytys tai katastrofi.
Olennainen edellytys on sanataiteen muototaju eli "kyky hahmottaa ja omaksua kirjallisuuden lajien struktuureja, juonikaavoja ja muotoelementtejä". Tämä kirjailijan erityislahjakkuus periytyy samoin kuin yleinen kielellinen lahjakkuus.
Geenejä tärkeämpi on Haavikon mielestä kuitenkin ympäristö.
Jos haluat lapsistasi tekstinikkareita, puhu ja lue heille. Lukeminen ei sinänsä riitä: yhteisten hetkien täytyy olla turvallisia. Lapsi tarvitsee myös aikaa ja vapautta keskittyä asioihin omin päin. Harrastusrumba on pahasta.
Tärkeä ympäristötekijä on traumaattinen tapahtuma, jossa lapsen maailma järkkyy.
Kirjailijat ovat pieninä joutuneet useammin kuin muut eroon ainakin toisesta vanhemmastaan. Syynä on ollut kuolema tai mielisairaus. Avioero tai perheen omaisuuden menetys järkyttää, samoin entisinä aikoina sota tai aviottoman syntyperän häpeä.
Jäin fundeeraamaan, voiko kirjailijan ura olla pelkkää trauman jälkeistä sopeutumista. Toisaalta kirjailijat palaavat johonkin teemaan kerran toisensa jälkeen. Luovat kadotettua paratiisia?
Ritva Haavikko, "Kirjoittavat lapset"
Teoksessa Salaamatta – kirjallisia muistikuvia ja löytöjä
Suomalaisen kirjallisuuden seuran kirjallisuusarkisto 1998
ISBN 952-90-9594-5
Teoksessa Salaamatta – kirjallisia muistikuvia ja löytöjä
Suomalaisen kirjallisuuden seuran kirjallisuusarkisto 1998
ISBN 952-90-9594-5
En olekaan lukenut tuota Ritva Haavikon kirjaa. Täytyy katsoa, löytyisikö se kirjastosta. Kuulostaa kiinnostavalta.
VastaaPoistaValitettavasti Haavikon juttu ei ole kirja. Se on vain artikkeli tuossa Salaamatta-kirjassa. Aika pitkä kyllä: sivut 187-218. Sisältää muutakin aiheeseen liittyvää kuin mitä referoin postauksessa ja ehdottomasti kiinnostava, jos kaivelee luovuuden juuria. Pääkaupunkiseudun kunnankirjastoihin ei ehkä ole hankittu. Tai sitten poistajat ovat huseeranneet. Kirjan nimellä Salaamatta löytyy. Toimittajat ovat Henni Ilomäki, Ulla-Maija Peltonen ja Hilpi Saure.
PoistaUnohdin sanoa, että Taide ja taudit -kirjassa mainitaan Haavikon selostaneen samaa aihepiiriä teoksessa Miten kirjani ovat syntyneet 4. Se on ilmestynyt vuonna 2000. (Mistä tulee mieleen, että mainitsemani Salaamatta-kirjan divarihinnat ovat ihan hyvin voineet olla markkoja.)
Poista