Aamulyhyet

Opin lukemaan sanomalehden ja isän polvien välissä. Sarjakuvat olivat kuin satukirjan piirroksia ja sopivalla korkeudella. Isä luki puhekuplat ääneen. Sitten äkkiä ymmärsin itse, mitä niissä sanottiin. Kun oli lahjojen aika, äiti marssi kirjakauppaan. Pieni kuvakirja saattoi olla tuliainen arkiselta ostosreissulta. Kansakoulussa valikoima laajeni. Yläluokan takaseinällä sijaitsi kylän kirjasto, jota opettaja piti auki yhtenä iltana viikossa. Lauantai oli koulupäivä, mutta neljänneltä luokalta alkaen oppilaat saivat lainata kirjoja viimeisellä tunnilla. Oppikouluun mentyäni rohkaistuin kunnantalon kellariin hankkimaan kirjastokortin. Jäin lopullisesti koukkuun. Iltapäivät juostiin pitkin mäkiä ja touhuttiin elukoiden kanssa. Kun hämärtyi, mentiin sisälle ja tehtiin läksyt. Ennen nukkumaanmenoa oli vuorossa runokirja tai pätkä romaania. Kesällä pyöräiltiin kirjastoon harva se viikko ja mukaan varattiin iso kassi. Televisio tuli niin myöhään, että kirjat olivat j...

Luulin olevani ainoa jonka kiinnostus lehtiin, televisioon, radioon ja kirjoihin on hiipunut. Sitten Kirsti Ellilä kirjoitti blogissaan Kirjailijan häiriöklinikka , että hän on vieraantunut mediasta: "Olen lopettanut lehtien lukemisen, television katselun ja radion kuuntelun. Joitakin kirjoja luen, mutta hitaasti ja vaivalloisesti." (Miten saat ystäviä, menestystä, vaikutusvaltaa 20.1.2015) Ehkä muillekin on käynyt näin, mutta asiasta ei puhuta. Onko väki siirtynyt kaikessa hiljaisuudessa omien harrastustensa pariin? Televisio seisoi vuosikaudet nurkassa ruutu mustana. Uutiset katsoin toisella silmällä, sään keskittyneesti. Muuten riitti satunnainen elokuva tai dokumentti. Vanhasta tottumuksesta seurasin erilaisia hevoskilpailuja; tammikuun lopun Prix d'Amérique -ravit kuuluivat niihin. Kun muutin lähiöön, päätin olla hankkimatta televisiota. Liian kalliita säätiedotuksia. Nykyisin uutisnälkäni tyydyttyy hetkessä. Radio Vegalla on käypä ilta-annos: lyhyet uutise...

Maalla käydessä poikkesin kirjakaupassa. Aikaisemmin niitä oli kaksi, mutta liitosten laajentama kunta ja ympäröivä seutu pitävät hengissä enää tämän. Tuttu vanha rouva halusi Yliopiston almanakan . Niitä ei kuitenkaan ollut kirjakaupassa yhtään, kun hän saattajineen hankkiutui ostoksille. Pakko tilata. Nyt menin kyselemään rouvan allakkaa, ja se olikin saapunut. Kaupassa oli myös miesasiakas, joka penkoi kalenterihyllyä pitkän aikaa. Hän kaipasi viiden vuoden päiväkirjaa. Ei, ei ollut. Luvattiin tilata, ensi viikolla tulisi. Kassalla mies seisoi edessäni iso ja painava kymmenen vuoden päiväkirja kädessään. Myyjä selitti uudelleen, että ensi viikoksi saataisiin viiden vuoden kirjoja. "On niin pirun pitkä matka lähtee hakemaan", mies totesi yrmeänä. Asiakkaiden tarpeet ja myymälän valikoima eivät kohdanneet. Alepöytä notkui skräppäyspapereita, mutta vuodenvaihteen tuotteiden saatavuus oli todella heikko. Tällä menolla käy niin, että tavarat ostetaan jo hyviss...

Patojen paukkeeseen ja rakettien räiskeeseen kyllästyy. Välipäivien ilotuliteostoksia kokeiltiin määräyksistä piittaamatta heti. Jopa kovahermoiset varikset lehahtivat lentoon, kun paukku säikytti ne. Uudenvuodenilta oli taukoamatonta sotaa hämärästä lähtien: piu-piu-piu-piu-PAM-pam-pam-PAM. Harmaa savu täytti välillä puiston, mutta onneksi tuuli painoi sen poispäin. Joinakin vuosina ilmanvaihtoräppänät ovat työntäneet savua sisään niin, että allergikko on saanut köhiä vedet silmissä. Nyt kun käännytään aamua kohti, nuoriso hihkuu ja räiskii edelleen. Puiston toisessa päässä jysäytellään tuhdimpaa tavaraa. Loppuisi jo. Kun tulitusta kestää työpäivän verran tai pidempään, siitä on ilo kaukana. Entä jos juhlistettaisiin raketeilla pelkästään vuodenvaihteen hetkeä? Ehdotus: ± 10 minuuttia.