Huoleni internetin avoimuusvajauksesta on ihmetyttänyt.
Tarkoitan vajauksella Facebook-ilmiötä: sisältö avautuu vain jos olet itsekin jäsen.
Arjesta siepattu
esimerkki
Taiteilija piti kirjastossa satutunnin ja teki sitä varten pahvista hahmon, jossa oli aukko kasvoille. Lapset saivat leikkiä olevansa kirjan eläin.
Tilaisuudessa otettuja valokuvia julkaistiin kirjaston Facebook-sivulla. Minulta ne jäivät siis näkemättä. Peittävä "kalvo" nousi ruudun alareunasta.
Haku kirjaston toimipisteen ja taiteilijan nimellä ei löytänyt ainuttakaan verkkosivua, jolle kuka tahansa kirjaston asiakas olisi päässyt.
Myrkkyynnyin jo periaatteessa siitä, että julkisin varoin ylläpidetty laitos rajaa pois ne asiakkaansa, jotka eivät ole myös jonkin yrityksen asiakkaita – vai pitäisikö sanoa arkisuomeksi, että kupattavia?
On hölmöä luulla, että koko kansa on Facebookissa ja että jos joku ei ole, kunnankirjastokin saa ohittaa niin "vanhanaikaisen" tyypin.
Näe vaivaa ja etsi
ihan uutta
Se, ettei yksi utelias täti pääse katsomaan satuhahmoa, on pikkujuttu.
Pahasta sen sijaan on internetin vapauden kaventuminen, kun jättibisnekset linnoittautuvat yksityisalueilleen.
Ilmiö hankaloittaa kattavaa tiedottamista ja pahimmassa tapauksessa estää uuden tiedon löytämisen. Väki lilluu mielipidekuplissaan, joihin rahatkin jäävät. Mikä tietysti on eristäytymisen päätarkoitus.
Netin selaaja miettii harvoin, kuka on valinnut sen tiedon, josta hän pääsee valitsemaan.
Oma verkkohistoria, kavereiden suositukset ja datakauppiaiden liiketoimet ratkaisevat yhä useammin, mitä ruudulle pullahtaa.
Entä jos kaveripiirilläsi ei ole aavistustakaan siitä, mitä tapahtuu?
Tarkoitan vajauksella Facebook-ilmiötä: sisältö avautuu vain jos olet itsekin jäsen.
Arjesta siepattu
esimerkki
Taiteilija piti kirjastossa satutunnin ja teki sitä varten pahvista hahmon, jossa oli aukko kasvoille. Lapset saivat leikkiä olevansa kirjan eläin.
Tilaisuudessa otettuja valokuvia julkaistiin kirjaston Facebook-sivulla. Minulta ne jäivät siis näkemättä. Peittävä "kalvo" nousi ruudun alareunasta.
Haku kirjaston toimipisteen ja taiteilijan nimellä ei löytänyt ainuttakaan verkkosivua, jolle kuka tahansa kirjaston asiakas olisi päässyt.
Myrkkyynnyin jo periaatteessa siitä, että julkisin varoin ylläpidetty laitos rajaa pois ne asiakkaansa, jotka eivät ole myös jonkin yrityksen asiakkaita – vai pitäisikö sanoa arkisuomeksi, että kupattavia?
On hölmöä luulla, että koko kansa on Facebookissa ja että jos joku ei ole, kunnankirjastokin saa ohittaa niin "vanhanaikaisen" tyypin.
Näe vaivaa ja etsi
ihan uutta
Se, ettei yksi utelias täti pääse katsomaan satuhahmoa, on pikkujuttu.
Pahasta sen sijaan on internetin vapauden kaventuminen, kun jättibisnekset linnoittautuvat yksityisalueilleen.
Ilmiö hankaloittaa kattavaa tiedottamista ja pahimmassa tapauksessa estää uuden tiedon löytämisen. Väki lilluu mielipidekuplissaan, joihin rahatkin jäävät. Mikä tietysti on eristäytymisen päätarkoitus.
Netin selaaja miettii harvoin, kuka on valinnut sen tiedon, josta hän pääsee valitsemaan.
Oma verkkohistoria, kavereiden suositukset ja datakauppiaiden liiketoimet ratkaisevat yhä useammin, mitä ruudulle pullahtaa.
Entä jos kaveripiirilläsi ei ole aavistustakaan siitä, mitä tapahtuu?
Kommentit
Lähetä kommentti