Emeritusprofessori Antti Eskola raportoi kirjassaan Vanhuus tamperelaisten laskelmista:
Siinä vaiheessa, kun Eskola ei pääse enää omin voimin sängystä vessaan, hän asuisi vanhainkodissa oikein mielellään. Pienikin huone sopisi, ja hintaan sisältyisi kaikki lääkkeitä myöten.
Laskelman mukaan laitos on edullisempi, jos tarvitaan kaksi kotihoidon käyntiä vuorokaudessa. Ei kun rakentamaan. Ja laadukkaasti, homeröttelöitä on jo tarpeeksi.
Pitkään kotona asuva huonokuntoinen vanhus uuvuttaa omaiset jotka hekin saattavat olla jo eläkeiässä ja sairastella.
Kotihoito on aivan eri asia kuin viime vuosisadan kodinhoitajat, eikä kotihoitaja ehdi piipahtaessaan kovin paljon. Omainen on joka tapauksessa remmissä, yleensä levotta ja korvauksetta.
Totuuden sanomista ei pidä ymmärtää väärin. Arvostan kotihoitoa.
Voin hyvin kuvitella, että jossain iässä asun kotona ja hoitaja käy aamuisin tarkistamassa hengissä olon, jakamassa pikaisesti lääkkeet ja ottamassa joskus verikokeen – säästyn labrareissulta.
Tehostettua palveluasumista eli palvelutaloja Eskola luonnehtii suurelta osin bisnekseksi, jonka tavoite on voiton maksimointi, ja antaa esimerkkejä tunnettujen yritysten taustoista.
Lainaan vielä toiseen kertaan Eskolan mielipidettä:
Haluan tositosivanhana julkisen puolen vanhainkotiin, jossa tuttu Elli tai Zahra huolehtii samaan hintaan myös sukista. (Poliitikko, mihin sinä haluat? Eduskuntaanko?)
Yhteiskuntatieteilijä Eskola moittii valuuttavirtojen suuntaa:
Uutisissa on kehuttu vanhusten perhehoitoa halvaksi vaihtoehdoksi. Moiseen en tahdo, vaikka perhe on söpö sana.
Laitoksessa on monta silmäparia näkemässä, mutta huomaako kukaan, jos perhehoitaja nuukailee ruuassa tai tekee jotain vielä pahempaa?
Sohvapöydällä tänä syksynä
Antti Eskola, Vanhuus : helpottava, huolestuttava, kiinnostava
Vastapaino 2016
ISBN 978-951-768-545-0
– – selvitys osoitti, että ylistetty kotona asuminen ja kotihoito tuleekin kokonaisuudessaan kalliimmaksi kuin vanhuksen hoito vanhainkodissa tai, vaihtoehtoisesti, niin sanotun tehostetun palveluasumisen piirissä.Miksi meille on vakuutettu, että älypuhelin kourassa ympäri seutua kiitävät hoitajat ovat yhteiskunnalle halvin ratkaisu?
Siinä vaiheessa, kun Eskola ei pääse enää omin voimin sängystä vessaan, hän asuisi vanhainkodissa oikein mielellään. Pienikin huone sopisi, ja hintaan sisältyisi kaikki lääkkeitä myöten.
Laskelman mukaan laitos on edullisempi, jos tarvitaan kaksi kotihoidon käyntiä vuorokaudessa. Ei kun rakentamaan. Ja laadukkaasti, homeröttelöitä on jo tarpeeksi.
Pitkään kotona asuva huonokuntoinen vanhus uuvuttaa omaiset jotka hekin saattavat olla jo eläkeiässä ja sairastella.
Kotihoito on aivan eri asia kuin viime vuosisadan kodinhoitajat, eikä kotihoitaja ehdi piipahtaessaan kovin paljon. Omainen on joka tapauksessa remmissä, yleensä levotta ja korvauksetta.
Totuuden sanomista ei pidä ymmärtää väärin. Arvostan kotihoitoa.
Voin hyvin kuvitella, että jossain iässä asun kotona ja hoitaja käy aamuisin tarkistamassa hengissä olon, jakamassa pikaisesti lääkkeet ja ottamassa joskus verikokeen – säästyn labrareissulta.
Tehostettua palveluasumista eli palvelutaloja Eskola luonnehtii suurelta osin bisnekseksi, jonka tavoite on voiton maksimointi, ja antaa esimerkkejä tunnettujen yritysten taustoista.
Lainaan vielä toiseen kertaan Eskolan mielipidettä:
Kansainväliset pääomasijoittajat ryöväävät hoitomaksujen nimellä eläkkeeni ja jättävät rahaa liian vähän siihen, mitä minun kuitenkin pitää itse hankkia, kuten esimerkiksi lääkkeisiin.Muistan pöyristyneeni, kun luin jostain, että lisämaksu napsahti, jos hoitaja käväisi laittamassa vanhukselle sukat jalkaan yöksi.
Haluan tositosivanhana julkisen puolen vanhainkotiin, jossa tuttu Elli tai Zahra huolehtii samaan hintaan myös sukista. (Poliitikko, mihin sinä haluat? Eduskuntaanko?)
Yhteiskuntatieteilijä Eskola moittii valuuttavirtojen suuntaa:
Paljon siis on pystytty kuntien ja valtion myötävaikutuksella siirtämään suomalaisten vanhusten vähäisiä varoja kasvottomille kansainvälisille suursijoittajille.Synkkää. Miten tähän on tultu?
Uutisissa on kehuttu vanhusten perhehoitoa halvaksi vaihtoehdoksi. Moiseen en tahdo, vaikka perhe on söpö sana.
Laitoksessa on monta silmäparia näkemässä, mutta huomaako kukaan, jos perhehoitaja nuukailee ruuassa tai tekee jotain vielä pahempaa?
Sohvapöydällä tänä syksynä
Antti Eskola, Vanhuus : helpottava, huolestuttava, kiinnostava
Vastapaino 2016
ISBN 978-951-768-545-0
Kotona asuminen on vihoviimeinen vaihtoehto siinä vaiheessa, kun alkaa pelätä kaatumisia. Vaikka olisi turvaranneke ranteessa, sitä ei välttämättä kykene painamaan (esim. lyötyään päänsä) tai muistamaan (dementoitunut), ja vaikka painaminen onnistuisikin, ei välttämättä kukaan tule (kokemusta on täkäläisestä yrityksestä, jonka kaupunki lopulta lemppasi valitusten vuoksi).
VastaaPoistaVanhainkoti on pelkäävälle vanhukselle miljoona kertaa parempi vaihtoehto, jos vain sinne vanhainkotiin pääsisi. Nykyisin ei julkisen puolen vanhainkoteihin pääse, paitsi jos olet liikuntakyvytön petipotilas. Jos sinulla sattuu olemaan varoja, ne kupataan ensin viimeistä lanttia myöten.
Kyllä 60-70-luvulla olivat vanhusten asiat vielä hyvin. Siskoni oli töissä sellaisessa 60-luvulla ja sanoi, että vanhuksilla on oltavat kuin viiden tähden hotellissa. Ei ole enää, mutta parempi sekin kuin ikuinen pelko omassa kodissa.
Just näin. Ja levitän valistusta kaatumisen seurauksista, joista harva tietää. En minäkään tiennyt, ennen kuin sain kuulla tapauksesta. Jos kaatuu ja joutuu makaamaan pitkään kovalla alustalla, voi saada lihaskudoksen äkillisen vaurion eli rabdomyolyysin. Ellei sitä hoideta – äkkiä sairaalaan, pahassa tapauksessa joutuu teholle – saattaa seurata munuaisten vajaatoiminta ja lihasten kuolio.
PoistaRabdomyolyysiin kuollaan usein kännäilyn seurauksena, kun tyyppi sammuu betonialustalle. Yhtä huonosti voi käydä kotona asuvalle tosivanhalle, joka kaatuu kylppärin lattialle kotihoitajan lähdettyä ja makaa siellä kunnes hoitaja tulee seuraavan kerran.
Laitosmallisia kokonaishoidon kattavia vanhainkoteja ei enää juuri ole, minun paikkakunnallani ei yhtään, vaan tehostettua palveluasumista, jossa palvelut ovat erikseen hinnoiteltuja. Perhehoitokylä, jollainen on Kaarinassa, voisi olla hyvä ratkaisu, mutta sellaisessa ei voi olla huonokuntoisena. Palvelutaloissa voi olla sellainen kulttuuri, että asukkaan luo ei mennä yhtään ylimääräistä käyntiä, ellei asukas kutsu ja kaikki eivät osaa nappia painaa. Omassa huoneessa eivät edes huonetoverinsa vieraat auta, kuten ennen isommissa huoneissa tapahtui. Parempi sekin kuin yksin kotona turvattomana suurimman osan vuorokautta.
VastaaPoistaJaha, sitä ollaan sitten kaikin puolin kadotettua sukupolvea. Koulut käytiin 30 oppilaan luokissa, opintoja varten otettiin laina, töissä käytiin. Ja kiitokseksi elämäntyöstä meidät jätetään vanhoina käytännössä heitteille. Kalliissa palvelutalossakin saa lojua lootassaan kenenkään monta kertaa vilkaisematta.
PoistaJostain uutisesta jäi mieleeni, että sote tulee olemaan yritysvetoista. Siitä muistin taannoisen lehtijutun, jossa haastateltava kehotti ottamaan sote-asioihin mallia pankkien toiminnasta.
Viisikymppiset, jos aiotte viettää hyvän tosivanhuuden, lakatkaa heti paikalla ajattelemasta, että olette liian nuoria miettimään omaa hoitoanne. Nouskaa barrikadeille ja pysykää siellä. Teillä on 15 vuotta aikaa palauttaa inhimillisyys vanhustenhoitoon.
Otsikko päivän uutisista 14.10.2016: "Hollanti suunnittelee avustettua itsemurhaa terveille vanhuksille". Varmistetaan totta kai, että vanhus todella haluaa kuolla. Pah. Yksinäisyyden lievittämisestä tai masennuksen hoitamisesta ei puhuta mitään.
VastaaPoistaTästä se trendi lähtee. Kun vanhusten tappamiseen totutaan, siitä tulee pian normaali käytäntö. Niistä on vaivaa ja tulevat kalliiksi, tapetaan pois. Aina voi vedota siihen, että kuolisivat ne parinkymmenen vuoden sisään kuitenkin.