Oho, mikä kerronnan tempo. Aiemmin Seppo Jokisen dekkarit ovat soljuneet rauhallisesti, mutta nyt on lisätty vauhtia.
Astalolla isketään ja muutenkin käydään alusta lähtien kiivaasti hengen päälle. Yksi mies liiskaantuu rekan alle, toiset suistuvat autolla tieltä ilman järkeenkäyvää syytä – enkä paljasta kaikkein eksoottisinta tapaa päättää päivänsä.
Nimihenkilö Rahtari on virastaan irtisanoutunut professori, joka on ruvennut rekkakuskiksi ja asuu omissa oloissaan Lapissa. Tarinan edetessä hän ajaa salaperäistä kuormaa itärajan tuntumasta etelään päin.
Tamperelainen vai pitääkö sanoa hervantalainen komisario Sakari "Kossu" Koskinen hoitaa tuttuun tapaan hommat työkavereineen, joista on tullut hänelle eräänlainen perhe.
Murhien lisäksi Koskinen pohtii jokapäiväistä käyttäytymistä:
Työhön nivoutuu kiinteästi seurustelu rikosylikonstaapeli Ulla Lundelinin kanssa, vaikkei komisario Koskinen edelleenkään ymmärrä mitään naisen sielunelämästä.
Kirjailija Jokinen sen sijaan hehkuttaa naisten pätevyyttä. Miehet ovat kirjassa esillä ja saavat tunnustusta, mutta silti on ikuinen naistenpäivä.
Nopea, nokkela rikoskonstaapeli Anni Kanninen mykistää tiedoillaan jopa teknisen tutkimuskeskuksen johtavan tutkijan, ja poliisipäällikkö Eini Passi suuttuu silloin kun tarvitaan. Tutkintasihteeri Roosa Rusinpää on uusi tehopakkaus.
Kesken lukemisen jysähtää mieleen kaamea ajatus ostajien vokottelusta. Rivakka vauhti ja kaikki nämä fiksut naiset... Ei kai Jokisesta koeteta tehdä entistä myyvempää tuotetta?
Höpskukkuu, jos näin on. Hämäläisen hitauden illuusio rentouttaa mukavasti, kun arkielämä on jatkuvaa läyhötystä. Sitä paitsi joidenkin dekkaristien kehittelemät mielikuvitukselliset seikkailut vain pitkästyttävät.
Jokisen teksti on laadukasta niin kuin aina. Monimutkainen juoni pysyy ryhdissä ja sen käänteet onneksi kohtuullisina.
Olin ilahtunut, kun sain uutuuden kirjastosta näin pian. Kevään dekkareihin pääsee yleensä käsiksi vasta syksyn kantilla. Menkää ihmeessä varausjonoon, ellette ole jo.
Seppo Jokinen, Rahtari
Crime Time 2016
ISBN 978-952-289-277-5
Astalolla isketään ja muutenkin käydään alusta lähtien kiivaasti hengen päälle. Yksi mies liiskaantuu rekan alle, toiset suistuvat autolla tieltä ilman järkeenkäyvää syytä – enkä paljasta kaikkein eksoottisinta tapaa päättää päivänsä.
Nimihenkilö Rahtari on virastaan irtisanoutunut professori, joka on ruvennut rekkakuskiksi ja asuu omissa oloissaan Lapissa. Tarinan edetessä hän ajaa salaperäistä kuormaa itärajan tuntumasta etelään päin.
Tamperelainen vai pitääkö sanoa hervantalainen komisario Sakari "Kossu" Koskinen hoitaa tuttuun tapaan hommat työkavereineen, joista on tullut hänelle eräänlainen perhe.
Murhien lisäksi Koskinen pohtii jokapäiväistä käyttäytymistä:
Mikä meitä ihmisiä oikein vaivaa? Lähdetään lenkille luonnon helmaan, rentoutumaan ja nauttimaan raittiista ilmasta, mutta jos joku tulee vastaan väärään kiertosuuntaan tai törmää muuten tielle, käydään sumeilematta kimppuun. Jos ei nyt aina nyrkein tai potkuin, niin sanallisin solvauksin ainakin. Jotain siinä on pahasti vialla.
Vaikutti siltä kuin tunteet kävisivät päivä päivältä yhä kireämmiksi. Turhaudutaan ja provosoidutaan toisten tekemisistä, etsitään virheitä ja syyllistetään. Tai sitten vaietaan kokonaan. Ei puhuta edes läheisille vaan kätketään mieluummin oma paha olo, ettei vain kukaan pääsisi tunkeutumaan omalle reviirille.Siinäpä se. Mikä meitä ihmisiä vaivaa?
Työhön nivoutuu kiinteästi seurustelu rikosylikonstaapeli Ulla Lundelinin kanssa, vaikkei komisario Koskinen edelleenkään ymmärrä mitään naisen sielunelämästä.
Kirjailija Jokinen sen sijaan hehkuttaa naisten pätevyyttä. Miehet ovat kirjassa esillä ja saavat tunnustusta, mutta silti on ikuinen naistenpäivä.
Nopea, nokkela rikoskonstaapeli Anni Kanninen mykistää tiedoillaan jopa teknisen tutkimuskeskuksen johtavan tutkijan, ja poliisipäällikkö Eini Passi suuttuu silloin kun tarvitaan. Tutkintasihteeri Roosa Rusinpää on uusi tehopakkaus.
Kesken lukemisen jysähtää mieleen kaamea ajatus ostajien vokottelusta. Rivakka vauhti ja kaikki nämä fiksut naiset... Ei kai Jokisesta koeteta tehdä entistä myyvempää tuotetta?
Höpskukkuu, jos näin on. Hämäläisen hitauden illuusio rentouttaa mukavasti, kun arkielämä on jatkuvaa läyhötystä. Sitä paitsi joidenkin dekkaristien kehittelemät mielikuvitukselliset seikkailut vain pitkästyttävät.
Jokisen teksti on laadukasta niin kuin aina. Monimutkainen juoni pysyy ryhdissä ja sen käänteet onneksi kohtuullisina.
Olin ilahtunut, kun sain uutuuden kirjastosta näin pian. Kevään dekkareihin pääsee yleensä käsiksi vasta syksyn kantilla. Menkää ihmeessä varausjonoon, ellette ole jo.
Seppo Jokinen, Rahtari
Crime Time 2016
ISBN 978-952-289-277-5
Jokisella ei kaiketi ole enää perinteistä kaupallista kustantajaa, vaan hän ilmeisesti tekee itse tekstistään myyvempää. Eikös Crime Time ole osuuskuntafirma, jossa joutuu itse tekemään suurin piirtein kaiken paitsi painamaan kirjoja? Jos teksti on sujuvaa eikä kielioppivirheitä näy, hän on ehkä palkannut editorin.
VastaaPoistaAhaa, osuuskunta. Aina viisastuu. Olen kuvitellut, että Crime Time on tavallinen kustantaja, joka on erikoistunut dekkareihin.
PoistaJokisella on takanaan pitkä kirjailijanura, eikä ikinä ole tullut mieleen, että kielioppivirheiden / kökkölauseiden / muun editoijaa tarvittaisiin. Joskus uran alkupuolella hän julkaisi tarinan, joka vaikutti it-asiantuntijan tekemältä, ja olen lukenut siitä lähtien varmaan kaikki.
Kirjailijoiden itsepatistus on vielä pahempi juttu kuin kustantajien myyntipuleeraus. Pelkään, että kaikki kirjat ovat pian kuin samasta tuutista tulleita.
Crime Time -osuuskuntaan otetaan vain tunnettuja bestseller-dekkaristeja, joiden kirjat myyvät hyvin. Niillä oli taannoin yksi työntekijä, jonka palkka maksettiin yhteisesti. Jokinen lähti Karistolta, koska Crime Timen tyypit saavat paremmat tienestit eli kustantajankin osuuden tuotosta, eivätkä vain kirjailijan normaalisti saamia murusia. Jokainen voi sitten omin varoin mainostaa kirjojaan ja julkaista niin usein kuin haluaa.
PoistaTuohan on järkevää. Kirjailijoille karttuu tietoa ja taitoa, jolla selviää hyvin kaikesta muusta kuin painon osuudesta. :) Nykyajan vehkeillä homma hoituu kotona. Muistan kyllä nähneeni kirjailijoille tarkoitettuja tekstin koodausohjeita jo 90-luvulla. Pakko olla silloin, koska en tajunnut systeemistä mitään.
Poista