Aamulyhyet

Onko järkevää käyttää rahaa vanhojen ihmisten elossa pitämiseen? Mitä hyötyä heistä enää on? Tätä kyselee Jörn Donner  kirjoituksessaan, joka ilmestyi juhannuksen Hesarissa. Hän ottaa esimerkiksi itsensä: 83-vuotiaan, joka sairastui ensimmäisen kerran syöpään tavanomaisen eläkeiän kynnyksellä. Sen jälkeen hänestä on koitunut yhteiskunnalle paljon kuluja. Donner vilauttaa myös toista näkökulmaa. Hän on erikoisen ammatinvalintansa (kirjailija, elokuvaohjaaja, poliitikko) takia hyödytön, vaikka onkin edelleen työkykyinen. Tehoyhteiskunta karsii taiteilijat ja älyköt jo nuorina. Menkööt oikeisiin töihin, että tuottavat. Kulttuurin harjusinisiivet ja liito-oravat saavat kadota, eikä kukaan suojele. Mikäli Suomen on tarkoitus menestyä, täytyy olla varaa monimuotoisuuteen. Turhina pidetyt humanistit ovat resurssi – jopa assyriologit, vaikka hyötyhannut eivät tiedäkään, mitä semmoiset tekevät. Ovatkohan päättäjät kuulleet jutun hevosesta, joka oppi olemaan syömättä...

 Mennyttä kulttuurimaisemaa. Koivuista viis, juhannuksen puu on pihlaja: kukkien väkevä haju, niiden hohto öisessä valossa, oksien hämärä. Mielikuvat kulkevat näin, vaikka olen asunut kauan etelärannikolla, missä kesä tulee aikaisin. Hautakivet juoksentelivat vielä irrallaan, kun näppäilin 1980-luvun lopulla kuvia silloisilta kotinurkilta. Kivet olivat jäänteitä sotilashautausmaasta, joka sijaitsi Taivallahdessa 1826–1918. Venäläisen sotilassairaalan vainajat kuuluivat moneen kansallisuuteen. He olivat palvelleet keisarin armeijassa. Kristityt haudattiin tänne, juutalaiset ja muslimit saivat leposijan omilla hautausmaillaan. Lyhyempi iltakävelyreitti vei "pienen hautausmaan ympäri" eli puistoon, jossa tutkin kivien tekstejä. Paikalle oli haudattu ainakin venäläisiä ja puolalaisia. Yhden kiven juurelle ilmaantui välillä kukkia ja kynt...

Iso otsikko Helsingin luterilaisten seurakuntien jäsenlehdessä: Kirkko avaa ovensa kaupunkielämälle. Herra varjele, tekee mieli parkaista. Miten olisi yhteisö, jossa pääsee katsomaan tätä kaupunkielämää muualta kuin sen keskeltä? Sitten jaksaisi taas paremmin. Varsinainen juttu ilmoittaa, että seurakuntien toimintakulttuuri muuttuu. Kirkon tilat auki, seurakuntalaiset ideoimaan, kehitysrahaa parhaille hankkeille ja talous tasapainoon. Säästömenetelmäksi on valittu itsepalvelu paikoissa, joista ei tarvitse maksaa tilavuokraa:  – – ja että kirkko näkyy siellä, missä ihmiset ovat. Kirkolla ei ole parempaa käyttämätöntä voimavaraa kuin seurakuntalaiset. Hm. Tiet ja aitovieret ovat yksi klassinen toimintaympäristö. Harva maallikko pystyy kuitenkaan tarjoamaan laadukkaita uskonnollisia sisältöjä. Aikojen kuluessa hioutuneet sisällöt ovat kirkon timanttinen erikoisala – tekstit ja liturgia, fiksuille kuulijoille tehty lyhyt saarna, ehtoollinen, vähän musiikkia. Projektien sij...

Hauska lintuhavainto aamukuudelta: kaksi tynkäpyrstöistä miniharakkaa kirsikan juurella. Siinä ne pomppivat sateessa, mutta vetäytyivät nopeasti pensaan alle, kun tönäisin parvekkeen oven auki. Fiksuja kakaroita. Näiden takia iso harakka jahtasi viime viikolla oravaa kauemmas. Olisiko poikueesta säilynyt vain kaksi? No, edes kaksi. Seudun harakkakanta on vahva. Syksyllä niitä keikkuu taas kirsikassa vähintään seitsemän.

Uteliaisuus heräsi, kun huomasin naisten innon. Kuka Marie Kondō oikein on ja mikä taika siivoamiseen kätkeytyy? Kun vuoroni kirjaston varausjonossa tuli ja sain KonMari-kirjan, huomasin ettei siinä puhuta siivouksesta, toisin sanoen lian poistamisesta, vaan tavaroiden hävittämisestä ja loppujen järjestämisestä. Marie Kondō lupailee raivatun kodin lisäksi parempaa elämää, jos lukija noudattaa kirjan ohjeita. Koko asunto käydään läpi tavaralaji kerrallaan, ja se tehdään mahdollisimman lyhyessä ajassa ja tietyssä järjestyksessä. Kirjoittajan mielestä vähittäinen luopuminen ei saa aikaan pysyvää muutosta. Vanhat ja uudet rätit ja lumput Ensimmäiseksi kasataan kaikki vaatteet lattialle. Sitten ne poimitaan sieltä yksi kerrallaan ja jokaisen kohdalla tunnustellaan, tuottaako se iloa. Tavallinen kaupunkilaisjärki sanoo, että puolet vaatekomeroni sisällöstä joutaa roskiin. En kuitenkaan uskalla hävittää yhtään riepua, sillä myynnissä on pelkkiä yläosia ja nekin ovat ...

 Käytöstä pois jäänyt perunakellari 1970-luvun lopulla. Rakennuksen nimi oli kuoppa. Perunakuoppa, jos joku halusi olla oikein tarkka. Mäkeen liiterin yläpuolelle kaivettu iso kuoppahan se oli. Päällä lankuista naulattu tasainen kansi eli katto, jossa oli luukku. Katon päällä oli vielä seinät ja vesikatto, alun perin päreistä tehty. Myöhemmin laitettiin musta huopa. Päreitä ei enää käytetty, vaikka liiterissä oli niitä kasa ja toinen ison kuusen juurella. Tila, joka oli laajempi kuin maanalainen osa, oli ahdettu täyteen olkia. Myös sammalta näkyi olevan eristeenä. Juurekset pysyivät maukkaina Talvella kuoppaan voi mennä vain lauhalla ilmalla, etteivät perunat, lantut ja porkkanat jäätyneet. Luukusta laskeuduttiin muutaman askelman pituisia tikapuita myöten kuopan pohjalle. Luukkua ei saanut sulkea, ja men...