Villihevoset

Maisterivaimo kirjoitti hevosmiehen kirjat. Näin voisi suomentaa väitteen, jonka todenperäisyydestä ei ole varmaa tietoa, mutta jota monet pitävät nykyään uskottavana.

Oli miten oli, Dick Francis (1920–2010) menestyi laukkaradoilla. Kilpauran jälkeen jockey julkaisi omaelämäkertansa ja vuodesta 1962 alkaen laajan dekkarituotannon.

Yksi Francisin parhaita on Villihevoset,  tarina elokuvan tekemisestä. Ohjaaja penkoo vanhaa skandaalia, josta käsikirjoittaja on saanut ideansa, ja säikyttää murhaajan liikkeelle.

Intohimot ovat erikoisempia kuin Francisin kirjoissa yleensä. Ohjaajalla on kyllä niin kiire, ettei aikaa riitä juuri minkäänlaisiin.

Eniten pidän Villihevosissa  "kameravelhon" työskentelyn kuvauksesta.

Jollakin tapaa hevosten levollisen välinpitämätön olemus muodosti merkitysvivahteita luovan vastakohdan niiden läheisyydessä syttyville kiihkeille tunteille. Vain hetkellinen, ohikiitävä vaikutelma, joka kuitenkin toisi tunnelmaan oman lisänsä.

Niinpä. Illuusioiden rakentamista valolla, liikkeellä ja syväterävyydellä.

Toinen Francisin kirja Tappava heijastus  sijoittuu menneeseen paperikuvien, filmin ja pimiöiden maailmaan. Teksti saa ylimääräistä hohtoa, jos lukija on liekuttanut mustavalkoisia kuvia kehitealtaassa.

Valokuvaus ja kuvien vedostaminen omin käsin oli kiehtova harrastus, ja tein nuorena "pimeyden töitä" myös silloisessa ammatissani.

Dick Francis, Villihevoset
Suomentanut Aulis Rantanen
ja Kouvolan kääntäjänkoulutuslaitoksen suomentajaryhmä
WSOY 1996
ISBN 951-0-21268-7
Alkuteos  Wild Horses  ilmestyi 1994.

Dick Francis, Tappava heijastus
Suomentanut Jyri Raivio
Otava 1982
ISBN 951-1-06846-6
Alkuteos  Reflex  ilmestyi 1980.

Nämä varasin ja lainasin kirjastosta. Wild Horses  lojui paikallisen kirjaston kierrätyslaatikossa, mutta siitä puuttui sivuja. Onneksi Pasilan varastossa oli älytty säilyttää suomenkieliset. Edes ne. – Francisia pitää lukea englanniksi, mikäli suinkin mahdollista.