Aamulyhyet

Pari kolme vuotta ennen potkuja uni näytti, miten koin työni ja mitä toivoin tulevaisuudelta: Kumpuileva puisto, ruoho hyvin lyhyttä. Kapea hiekkatie ja sen varrella säännöllisin välein penkkejä. Siellä täällä nurmikolla pienilatvaisia, ohutrunkoisia lehtipuita. Haravoin kuivia ruskeita lehtiä mustiin jätesäkkeihin. Etenin loivaa alamäkeä ja aina kun säkki täyttyi, suljin sen narulla ja asetin keskelle penkkiä, yhden säkin kullekin. Puisto loppui, ja viimeisen penkin jälkeen tuli vetinen notko. Sen takana näin rinteen, jolla kasvoi sekametsää. Paljon korkeita lehtipuita, joista osa oli punaisia ja keltaisia, mutta seassa myös keväänvihreitä. Notkon ylittäminen oli taistelua. Ensin puolilaho puuaita, jota oli vahvistettu piikkilangalla. Sen takana pajukkoa, saramättäitä, kavalia suolammikoita. Kun vihdoin olin päässyt metsän reunaan saakka, löysin polun ja lähdin hyvillä mielin kiipeämään rinnettä ylös. Ensimmäinen tulkintani koski jätesäkkejä ja penkkejä: ki...

Eivät Pariisin iskut muuttaneet mitään. Tilanne on ollut päällä kauan. Kuitenkin vasta nyt olen suostunut ajattelemaan, että lähivuodet saattavat merkitä lisää sotia ja surkeutta. Jos terrori laajenee, se myllertää kaikkien elämän. Pariisi oli etanoita pienessä kapakassa, graffiteja, lämmin sininen ilta, rapistunut hotelli ja aamulla sakkolappu auton lasissa. Sellainen kuin pariisien kuuluu olla. Ja beirutien. Etanoiden kastike on arvo sinänsä. Muutokset kytevät huomaamatta, ja tavallinen ihminen ymmärtää tilanteen, kun liekki roihahtaa valloilleen. Isäni täytti kymmenen vuotta joulun alla. Tammikuun lopussa Hitleristä tehtiin valtakunnankansleri. Kun isä täytti kaksikymmentä, hän oli ollut yksitoista kuukautta Rajajoella. Eikä loppua näkynyt. Kun loppu viimein tuli, maailmanpalo tuhosi myös sen sytyttäjät.

Harmaa orava kökkii tammessa. Ravistelee tarmokkaasti häntäänsä, jonka reunimmaiset karvat törröttävät märkinä piikkeinä. Vetää lopuksi käpälällä naaman yli kuin kissa. Maalla oravat vilistivät puiden latvoissa, eikä niitä päässyt näkemään. Myös kettua olen tarkkaillut vasta lähiössä. Ennen kuin pensaat parturoitiin, repolainen kuhki aamuisin niiden juurella muutaman metrin päässä talon seinästä. Olikohan kettu rusakoiden perässä? Ne söivät apilaa ja loikoivat pihalla kaikkina vuorokaudenaikoina. Nyt rusakot herkuttelevat öisin. Tumma hahmo nousee vähän väliä istumaan ja kuuntelee korvat pystyssä. Kettuja on vieläkin. Jonain iltayön hetkenä satuin katsomaan puistoon, kun laiha kettu jolkotti sumussa kävelytietä pitkin. Määrätietoisesti se ravasi katulampun valokehästä toiseen metroasemaa kohti. Mitä muita nisäkkäitä olen nähnyt täällä? Siili juoksi keskellä päivää sisäpihalta pensaan alle. Kai pakomatkalla. Supikoiraa luulin ilman silmälaseja villikis...