Aamulyhyet

Viisarien vääntely sotkee ajantajun. Aamulla ei näe enää verhoista, kuinka paljon kello on. Ymmärrän että kesäajassa oli järkeä sotavuonna 1942. Silloin oli puutetta kaikesta, ruuan ja vaatteiden lisäksi ainakin valopetrolista eli lamppuöljystä, jota maaseudulla tarvittiin. 1980-luvulla kesäaikaa puolustettiin sillä, että liikemaailma sopeutui Euroopan rytmiin. Se oli ennen internetiä. Nyt suomalaiset pystyvät tekemään rahaa kelloja kääntämättä, jos vain muuten osaavat tempun. Onko Eastern European Summer Time jotenkin bisnesseksikäs aikavyöhyke? Julkisuudessa on puhuttu lehmistä ja navettatöistä, vaikka tunti on päiväkotiin lähtevälle lapselle paljon isompi juttu. Siinä sitä itkeä tuherretaan, kun äidin puhelimen kello on kuusi ja muksun sisäinen kello vasta viisi. Eikähän kaikkien aika päivity netistä. Mummot kiipeävät urhoollisesti sohvalle ja virastomestarit kantavat tikapuita. Ehdotan että lopetetaan kellojen kanssa askartelu ja luovutaan kesäajasta.

Helsingissä auringonpimennyksen syvin vaihe oli kello 12.07. Komeron valkoisessa ovessa pysyi hailea suorakaiteen muotoinen läikkä koko pimennyksen ajan. Välillä hämärtyi, mutta jos en olisi tiennyt pimennyksestä, olisin ajatellut, että sattui paksumpia pilviä eteen. Saattoi sattuakin. Sen dramaattisempia havaintoja ei tehty 22.7.1990, kun noustiin aikaisin ja kiivettiin Väinämöisen kentältä kalliolle. Aurinko jäi korkeiden talojen taakse, mikä oli etukäteen tiedossa. Kasveja sekä lintuja ja muita eläimiä oli kehotettu tarkkailemaan. Kasvit käyttäytyivät ihan normaalisti. Eläinkunta pysytteli niin kuin aina Hietaniemen hautausmaalla. Kun oli tarpeeksi kauan seisty viileässä aamussa, mentiin takaisin nukkumaan. Tänään oli viimeinen kunnollinen auringonpimennys, jonka eläessäni näen. Eipä haittaa. Niissä on aika vähän katsomista, sillä innostus ei ole riittänyt hitsarinlasiin tai muihin välineisiin. Kuunpimennykset sen sijaan tarjoavat upeita näytöksiä kenelle tahansa...