22.2.2017

Jotain uutta?

Suuri osa työstäni oli muiden silmissä näkymätöntä.

Ensimmäisessä duunissa suunnittelin, järjestin ja pidin yhteyttä. Toiseen sisältyi keskustelua asiakkaiden kanssa. Printti- ja verkkotuotokset oli helppo tilastoida, mutta raskain uurastus haihtui kuin sumu.

Työtodistuksista löytyy vihjauksia. Tunnistan kyllä aikatauluttajan – outoa, että moinen perusasia mainitaan erikseen. Kai sitten organisoin hommat tehokkaasti. Vaan kuka tämä ennakkoluuloton kokeilija on?

Eläkkeellä työ on kadonnut myös omasta näkökentästäni.

Mietin entissyksynä, että työminä on alkanut tuntua kaukaiselta. Eläkkeelle siirtymisestä oli silloin vuoden verran. Pian on kulunut puolitoista vuotta lisää ja on kuin en olisi ikinä töissä käynytkään.

Duunit palautuvat kyllä mieleen, kun joku kertoo omasta raatamisestaan. Muistot kieli vyön alla juoksemisesta ovat heti liiankin eläviä.

Hyvä, että pääsin pois. Tapasin joulun alla työtoverin, joka kertoi jäävänsä eläkkeelle vuodenvaihteessa. Tilalle ei aiottu palkata ketään. Ymmärrän, mitä se tarkoittaa arjessa, vaikka kuinka uudistettaisiin.

Valostuvat päivät ovat yllättäneet muutoksen kaipuulla, joka ei suostu häviämään. Kun lasken, tavanomainen kolmen vuoden siirtymäkausi tulee kohta täyteen. Vai onko tämä pelkkä kokeilunhalukohtaus?

Uusi elämä, mietin kun tuijotan punaharmaata auringonnousua kahvimukin reunan yli.

Eikä aavistustakaan, mitä se uusi saattaisi olla.

2 kommenttia:

  1. Eläkeikään on vielä matkaa, mutta vain sen verran että verratessa taakse jäänyttä samanmittaista ajanjaksoa se tuntuu tosi lyhyeltä. Vuodet kuluu tosi nopeaan: olen nyt ollut jo toista vuotta uudessa työssä vaikka tuntuu että just tulin. Nykyisen esimiehen kanssa olen syntynyt samana vuonna ja joskus pohditaan jo eläkkeelle jäämistä, miten ja milloin... Esimies lausui ilmoille ihan samanlaisen ajatuksen kuin itsellä on ollut: voi kun tää loppu työelämäaika menis nopeesti, toisaalta taas ei toivo niin, koska sitten on jo niin iäkäs ja voi olla monenlaista kremppaa.
    Itse päätin, että edessä on sellainen ajanjakso enää, että kannattaa vähän himmailla ja jopa nautiskella säännöllisestä palkasta ja aika kivasta työpaikasta. Ja oikeastaan muutaman vuoden päästä voin jo miettiä olisiko mahdollista jäädä varhennetulle vanhuuseläkkeelle ja alkaa tehdä nelipäiväistä viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus muinoin oli ensimmäisessä pitkässä duunissani lomautus, joka toteutettiin nelipäiväisenä työviikkona, kun putiikkia ei voitu panna kokonaan kiinni. Kyselijöille sanoin, että elämä oli mukavan väljää. Pitkään jatkuessaan lomautus olisi hankaloittanut toimeentuloa, mutta eläkejärjestelynä homma varmaan toimii. Ainakin jos entistä työmäärää ei tarvitse ahtaa niihin neljään päivään.

      Kremppoja ei kannata pelätä liikaa. Jos niitä tulee, ne eivät aina vaikuta eläkeläisen pään toimintaan. Silloin voi kehitellä projekteja. Ihmisillä tosin on taipumus kohdella kaikkia vanhemman näköisiä sekopäisinä invalideina, mutta siitä ei pidä välittää.

      Seurattuani monta kymmentä vuotta umpisokeaa ystävääni, joka elätti itsensä kirjoittamalla lehtijuttuja ja kirjoja, en kovin paljon kunnioita fyysisten ongelmien aiheuttamia rajoituksia. Jotain voi aina tehdä. Pitää vain löytää se oma juttunsa. Tai ne. Ynnä välineet ja jopa avustajia, jos on tarpeen. (Ainoa, mistä sokea ei selvinnyt, oli täysin dementoituneen äitinsä hoito. Muori oli nopea touhuamaan jos mitä ja livisti hetkessä kylillekin.)

      Poista